Hallitukselta näytöt vielä puuttuvat
05.09.2019 13:26

 

Puolueiden uusimmassa kannatusmittauksessa perussuomalaiset vetävät letkaa 20,6 prosentin kannatuksellaan.

Puolueen  johtoasema pohdituttaa politiikan analysoijia. Jussi Halla-ahon paluun ja Riikka Purran nousun eduskuntaan nähdään tekevän perussuomalaisista entistä vaarallisempia. Mikään puoliue demokratiassa ei tietenkään ole "vaarallinen" muuta kuin poliittisten vastustajien näkökulmasta. Takavuosien persuille oli vielä helppo tuhahdella, mutta nyt puolue on tiellä salonkikelpoisempaan suuntaan. Ylilyöntejä tapahtuu, mutta eduskunnnan suureen saliin sopivia käyttäytymissääntöjä aletaan vähitellen oppia. Halla-ahon perussuomalaisia ei enää juuri kuule sanottavan persuiksi, ja kaikkein vähiten nimitys sopisi etäiseen ja lähes aristokraattiseen Halla-ahoon itseensä. Hän on kieltänyt puhumasta jytkystä eikä halua itseään sanottavan Mestariksi. Pesäero vennamolaisuuteen ja soinilaisuuteen on tehty. Sekä tohtori Halla-aho että varapuheenjohtaja, strateginen suunnittelija ja maisteri Riikka Purra taitavat sivistyneen argumentoinnin. Toisella oppositiopuolueella, kokoomuksella, on jo tekeminen, miten erottua perussuomalaisista.

Ei kokoomuksella silti kauhean huonosti mene.

Puolue on kakkosena (17,4%) ja kannatus osoitti hienoista nousua  sitten viime mittauksen. Kokoomuksen äänestäjäkuntaa ei tuuli kovasti heittele, koska varteenotettavia vaihtoehtoja ei ole. Petteri Orpolla on kuitenkin vielä vaikeuksia ujuttautua oppositiojohtajan rooliin. Hän ei vain saa siitä tehoja irti.

Sosialidemokraatit yltävät pronssille 16,9 %:n kannatuksella.

Se on pääministeripuolueelle huono tulos, etenkin kun varsinaiset koitokset ovat vasta edessä. Hallituksen alkutaival  on kulunut EU-puheenjohtajuusasioissa, jotka eivät demarien yhä iäkkäämmäksi käyvää kannattajakuntaa kiinnosta. Sirpa Paatero tarttui kyllä rivakasti Postin laajamittaiisiin palkanalennuksiin, jotka ovat epäsuhdassa johdon lähes miljoonan euron vuosituloihin. Tämä saattaa tuoda jonkin verran pisteitä, mutta isommat asiat odottavat ratkaisuaan. Miten saadaan nousuun työllisyys, jonka kasvuun kaikki hallituksen menolisäykset perustuvat?. Tähän asti on tehty selväksi vain, että ihmisten saamiseksi töihin ei käytetä pakkoa, vaan pehmeitä keinoja. Rinteen mukaan pakko ei edes kuulu hallituksen sanavarastoon. Jppii!  Minunkaan ei enää ole pakko maksaa veroja.

Vihreät ovat seuraavana 14,6 prosentin kannatuksella.

Suunta on hieman aleneva, eikä ulkoministeri Pekka Haaviston suosio näy puolueen kannatuksessa. Suuri yleisö ei ehkä edes tiedä Haaviston vihreydestä. Puolueen julkikuva on sekava ja kirjava. 

Keskustaa tulee vähän sääli.

Puolueella on komea menneisyys vuosikymmenten vastuunkantajana milloin demarien, milloin kokoomuksen kumppanina. Nyt kannatus riittää enää 11,6 prosenttiin, missä oli selkeä (-1,6 %) lasku edelliseen mittaukseen. Yksi syy on varmasti, että viime kuukaudet puolue on ajelehtinut ilman johtajaa. Edes kepun vannoutuneet kannattajat eivät myöskään näytä panevan painoa sille, että nykyhallitus tekee keskustalaisinta politiikkaa aikoihin. Muiden muassa 18 maakuntaa menivät läpi heittämällä.

Kepun edessä oleva puheenjohtajataisto on tähän asti ollut kaikkea muuta kuin taisto. Se ei ole nostattanut kipinää minkään vertaa. Tällä hetkellä Katri Kulmunilla on median mukaan hiuksenhieno etumatka kilpakumppaniinsa Antti Kaikkoseen. Kokemattoman Kulmunin valinta puheenjohtajaksi ja saman tien valtiovarainministeriksi olisi kuitenkin sama kuin heittäisi hänet susille. Seuraavassa puoluekokouksessa olisikin sitten jo Annika Saarikon vuoro.

Edessä on värikäs syksy. Britanniassa kiehuu brexit-soppa saaden päivä päivältä yhä kummallisempia piirteitä. Täällä meillä työmarkkinajärjestöt asettuvat taisteluasemiin.  

 

 
On onni olla suomalainen
02.09.2019 12:20

 

Brittiläisestä arvokkuudesta ei ole jäljellä rahtuakaan. Meuhkaavat ja riitelevät sen brexitinsä kanssa.

Mahtavatko ehtiä nauttimaan edes kello viiden teetä kurkkuleivän kera. Epäilen, etteivät.

Uusinta ja demokratian kannalta hälyttävintä on, että pääministeripuolueesta uhataan erottamisella jokaista puolueen kansanedustajaa, joka äänestää bexitiä vastaan. Parlamentista ei voida erottaa, mutta jo puolueesta erottaminen on kova juttu. Erotettu ei voi tietenkään enää toimia konservatiivien ryhmässä, mutta ei myöskään asettua uudelleen puolueen ehdokkaaksi. Sama kohtalo on sillä, joka on poissa tai pidättäytyy äänestämästä. 

Kovat ovat piipussa, sillä Boris Johnson tarvitsee tuekseen jokaikisen äänen. Täpärällä on: yhdestä äänestä kiinni.

Samaan aikaan brexit-valmistelusta vastaava ministeri on tiedottanut, että "ei voida luvata hallituksen noudattavan lakia".

Sisso. Yrittäkääpä kuvitella vastaavaa Suomeen. Sauli Niinistö antaisi Antti Rinteelle tämän pyynnöstä luvan keskeyttää eduskunnan toiminta viideksi viikoksi, jotta kansanedustajat eivät pääse säätämään Rinteelle epämieluisia lakeja. Ja samantien eurooppaministeri Tytti Tuppurainen ilmoittaisi, ettei hallitus lupaa enää noudattaa lakia.

Ei onnistuisi Suomessa. Jälleen kerran on hieno huomata, miten upea maa Suomi on. Demokratia toimii. Ihmiset tietävät oikeutensa, koska kaikki aikuiset osaavat lukea - toisin kuin Britanniassa.   

Meidän ongelmamme ovat pieniä.

Täällä väännetään kättä jostain hoitajamitoituksesta, jolla ei ole mitään tekemistä hyvän vanhustenhoidon kanssa. 

Ministeri Krista Kiuru (sd) vaatii, että lakiin tulee kirjata 0,7 hoitajaa per hoidettava. Olen eri mieltä. Hoitajamitoituksesta ei pidä kirjata lakiin yhtikäs mitään lukuja. Ammattilaisten täytyy itse tietää. Hoitoalan koulutus on mennyt hukkaan, jos se on vienyt järjen käytön.

Jos kumminkin kirjataan, tilastonikkarointiin käytetty aika kasvaa entisestään ja tilastoista tulee hoitotyötä merkittävämpi  tekijä. Tärkeintä on, miltä asiat viranomaisen silmissä näyttävät.

Vakavampi uhka on kuitenkin, että huonokuntoista vanhaa ihmistä ei oteta laitokseen, koska hoitajamitoitus on siellä jo täynnä. Mitoituksen noudattamatta jättämisestä tulisi sanktioita ja huonoa mainetta. Kotona asuvien vanhusten hoito jäisi  silloin sivuraiteelle.

Vanhustenhoito tarjoaa oivallisen kentän poliittiseen melskaamiseen, vaikka suuri osa vanhoista ihmisistä elää omillaan kaikki elämänsä päivät.        

 
Tähyillään taivaalle
31.08.2019 12:50

 

Tänä iltana ja ensi yönä ei pidä tuhlata aikaa nukkumiseen.

Nukkumisen asemesta kannattaa tähyillä taivaalle, sanovat Ilmatieteen laitos, Ursa ja Esko Valtaoja. He jos ketkä tietävät. Mutta  jos kumminkin aikoo nukkua, niin mieluiten ulkona, sanoo Nuku ulkona -kampanja.

Kautta aikain ihmiset ovat liittäneet vuodenaikojen vaihtumiseen ja muihin rajakohtiin uskomuksia, myyttejä ja rituaalejakin. Nykyinen venetsialaisten vietto elokuun viimeisenä viikonloppuna on vain ikivanhan perinteen jatkumo. Tänä iltana tulet syttyvät rannoille ja lyhdyt pihoille kesän päättymisen ja syksyn alkamisen merkiksi. Tulta ei enää palvota, mutta liekkien valaistessa pimeyttä on helppo ymmärtää, miksi sitä on palvottu. 

Venetsialaiset eivät ole kuitenkaan ainoa syy, miksi illalla ja alkuyöstä kannattaa pysytellä ulkosalla. Elokuun loppu tarjoaa mahtavia näytelmiä. 

Ilmatieteen laitos kertoo, että ensi yönä saatamme nähdä ensimmäiset revontulet eteläisenkin Suomen taivaalla. Puhuvat aurinkotuulesta, jolloin tuuli puhaltaa Auringon koronan aukosta. Kuulostaa huikealta, mutta ei ilmatieteilijöiden mukaan ole mitenkään poikkeuksellinen ilmiö eikä vaarallinen. Sitä ei ole myöskään aurinkotuuleen liittyvä magneettinen myrsky, joka saattaa näkyä revontulina. Jos taivas on pilvetön, upea luonnonnäytelmä on tiedossa.

Eikä siinä kaikki. Esko Valtaoja ja Ursa kehottavat tiirailemaan taivaalle Bongaa Linnunrata -kampanjan alkajaisiksi. Siihen riittävät omat silmät, apuvälineitä ei tarvita. Tähän bongailuun on hiljalleen hämärtyvä ilta parasta aikaa. Emme tietenkään voi nähdä Linnunrataa kokonaan, mutta jonkinlaisia utuisia häntiä ovat valokuvaajat pystyneet ikuistamaan.  Ilmiön kokeneet kertovat kolmiulotteisuuden vaikutelmasta ja tunteesta, että tähdet tuntuvat olevan jotenkin lähellä. Melkein pää niihin kolahtaa.  

Se näytelmä kannattaa nähdä. Näin meitä motivoi Esko Valtaoja: "Voimme kokea olevamme jotain suurempaa. Kun kaivat nenääsi, sieltä tulee tähtipölyä. Kaikki elävä koostuu raskaista alkuaineista, hiilestä, typestä ja hapesta, jotka ovat syntyneet Linnunradan tähtien kuollessa."  

Sitten on vielä Nuku ulkona -kampanja, joka haluaa saada ihmiset ulos nukkumaan edes yhdeksi yöksi. Ylen nettisivuilla kokemuksiaan kertovat ihmiset, jotka oikeasti nukkuvat ulkona osan vuotta. Ulkona voi tarkoittaa metsälaavua tai kotoista parveketta. Vuodenaikaan nähden sopivat varusteet vain, ja uni maistuu huonounisillekin. Stressi ja painajaiset häviävät saman tien. Uskotaan, nukahtavathan kiukkuiset vauvatkin heti kun vaunut työnnetään ulos. Muistan hyvin, miten Lapsenlapset nukahtivat jo, kun ulkovaatteita vasta puettiin.

Itse en kuitenkaan aio ulkona nukkumista kokeilla. En pelkää karhuja enkä rosvoja, mutta kammoan lintuja ja hiiriä jotka nukkuessani juoksisivat kasvojeni yli. Ja yrittäisivät näykkäistä. 

Hapekasta yöilmaa tulee avoimesta ikkunastakin. Se riittää minulle.

Tähyilläään taivaalle ja nautitaan näkemästämme.     

 

 

 

 

 
Ei vain idässä
30.08.2019 17:37

 

Ei vain idässä, vaan myös lännessä poljetaan demokratiaa niin että rytisee.

Edes räyhäkkään-röyhkeän Boris Johnsonin ei olisi uskonut tähän pystyvän. Pysäyttämään brittiparlamentin istuntokauden moneksi viikoksi, niin että kansanedustajat eivät ehdi tehdä käytännössä mitään brexitin estämiseksi. Brexit laukeaa 31.10. ja tulee olemaan sopimukseton.

Keskeyttämiseen pääministeri tarvitsi vain kuningatar Elisabetin luvan, mikä tietenkin heltisi, koska kuningattarella ei ollut muuta mahdollisuutta. Tuntematta paremmin (lue: yhtään) brittiläistä juristeriaa olen vakuuttunut, että sikäläiset juristit vaihtoehdot tarkoin tutkittuaan totesivat, että pykälien mukaan lupa on annettava.

Parlamentin istuntokautta ei ole näin pitkäksi ajaksi keskeytetty yli 70 vuoteen, joten sekin viestii siitä, että perusteiden tulee olla vahvat. Sellaiset Johnson kuitenkin löysi. Onhan hän valtakuntaa ja sen itsenäisyyttä pelastamassa. 

Temppua on pidetty häikäilemättömänä vetona jopa Johnsonilta. Se tietää sitä, että briteillä on edessään taloudellisesti tuhoisa sopimukseton tila. Samalla heitetään hyvästit Britannian demokraattiselle perinteelle. Vastustajat puhuvat "perustuslaillisesta häväistyksestä" ja vallankaappauksesta. 

Britannia kiehuu. Yli miljoona ihmistä on allekirjoittanut keskeyttämistä vastustavan adressin. Mutta soppa on mahdollisimman sakea, koska jakolinjat puolueiden sisällä eivät ole selvät. Johnsonilla on sekä puoltajia että vastustajia niin omassa kuin muissakin puolueissa.

Tavalliset britit ovat ymmällään. Moni hamstraa jo, sillä ensi vaiheessa pelätään ruoan ja lääkkeiden loppumista. Niistä ihanuuksista joita luvattiin ennen kansanäänestystä, ei ole enää tietoakaan.

Sanon tämän taas, vaikka olen sanonut ennenkin. Kansan ei pidä antaa äänestää isoista asioista. Enintään parveketupakoinnista. 

 

 

 
Tunnetko Ruth Gallowayn?
27.08.2019 15:59

 

Ellet, suosittelen tutustumista.

Ruth on päälle nelikymppinen arkeologi, jonka erikoisala on forensinen arkeologia. (Wikipedian mukaan se tarkoittaa arkeologisten menetelmien käyttöä rikosten tutkinnassa.) Alan tutkijat tekevät paljon yhteistyötä poliisin kanssa. Niin myös Ruth.

Aika ajoin hän joutuu tahtomattaan mukaan rikollisten kehittämiin kiemuroihin ja myös hänen henkensä on vakavassa vaarassa. 

Ruth on Elly Griffithsin kirjojen sankaritar. Hän on arkisesti pukeutuva ja hieman ylipainoinen naisihminen joka lampsii käytännöllisissä kengissä kädet pölyssä.  

Käsilläni on juuri kuudes Ruth Galloway -kirja, Korppikuningas (Tammi 2019). Gallowayt eivät ole dekkareita eivätkä oikeastaan rikosromaanejakaan, vaikka saavatkin jännityksen välillä nousemaan huippuunsa. Oikea nimitys taitaisi olla mysteeri, sillä sen verran mukana on druidimystiikkaa.

On myös tavallista arkea. Ruth kuskaa kaksivuotiasta tytärtään Katea hoitopaikan ja kodin välillä, laittaa ruokaa, käy kävelyillä suolamarskilla ja Katen nukuttua nauttii ehkä lasillisen viiniä. Seurana ovat ratkaisemattomat forensiset arvoitukset.

Muutakin seuraa on. Ruth tapaa säännöllisesti sympaattista miesystäväänsä Maxia, joka myös on arkeologi. Jokin kipinä heidän väliltään vain tuntuu puuttuvan. Sitten on druidihörhö Cathbad, arkeologi myös. Hän on ystävä, jolla on oikea nimikin (Michael Malone), mutta sitä hän käyttää vain äärimmäisen virallisissa tilanteissa. Arjessa Cathbad on korvaamaton apu, hän vie Katen autolla huvipuistoon ja avaa keittiön tukkeutuneen viemärin. Ruth vain toivoo, että Cathbad jättäisi huomiotaherättävän druidiviittansa käytön vähemmälle. He eivät ole pariskunta, vaikka asuvat käytännön syistä välillä yhdessä. Tämän harhaoletuksen Ruth joutuu korjaamaan tämän tästä.

Mutta kuka on Katen isä?

Hän on naimisissa oleva äreä rikoskomisario Harry Nelson, jolla on kaksi aikuista tytärtä ja kaunis (ja viisas) vaimo Michelle. Ruthilla ja Harrylla ei ole koskaan ollut suhdetta. Niin vain tapahtui yhtenä iltana rankan ja tunteikkaan työpäivän jälkeen. Tai tarkkoja ollaksemme kahtena. Ruth ei edes kerro Harrylle raskaudestaan, mutta kokenut rikostutkija osaa solmia lankoja yhteen. Ja kun lapsi syntyy, yhdennäköisyys paljastuu myös Michellelle. Raivottuaan Harrylle Michelle sopeutuu. 

Kaikki ei silti ole Harryn mielestä hyvin. Ruth ei tarvitse häntä. Mustasukkaisuus kaihertaa, kun hän näkee Cathbadin työntävän Katea lastenrattaissa. Hänen tytärtään, millä oikeudella? Ja sitten on nieltävä vielä se Max.

Jokin kumma vain Ruthissa vetää puoleensa. Harryn on välillä kesken päivää pistäydyttävä Ruthin työmaalla jonkin keksityn asian varjolla.

Heidän suhteensa on monimutkainen. Mutta onko muunlaisia ihmissuhteita olemassakaan?

Tänään 27 astetta plussaa varjon puolella

 

 
Remontin keskellä omppuhilloa
26.08.2019 15:26

 

Alkukesästä kerroin teettäväni kesän aikana talon ulkoverhousremontin. Olin sitä jo muutaman vuoden ajatellut, mutta aina vain siirtänyt eteenpäin.

Nyt se tehtäisiin. Kesäkuun lopulla allekirjoitettiin sopimus avaimet käteen -periaatteella ja työn ajankohdaksi sovittiin heinä-elokuu. Toden sanoakseni hiukan jo jännitin, kun elokuu oli menossa, ehditäänkö kaikki tehdä vai tulevatko syyssateet ensin. Eivät tulleet. Rakennusalan ammattilaiset osaavat työnsä, ja viittä vaille valmista on. Jälki on siistiä ja jokaikinen hukkapala on korjattu samana päivänä pois.   

On helpotuksen huokauksen paikka. Jännitin, löytyykö lahoa tai hometta tai muuta ikävää, kun laudoituksia koputeltiin ja osin purettiin ulkonäkösyistä. Jippii! Ei mitään, hyvin rakennettu ja hyväkuntoinen talo. Maalin hilseileminen on pikkujuttu, sanoivat ammattilaiset. (Osa talosta on tiiliverhoiltu, joten sille ei tarvinnut tehdä mitään.)

Nyt olen tyytyväinen myös siihen, että uudet värit natsaavat hienosti yhteen ja ilme on raikas.

Se vaihe ei tietysti ollut kiva, kun piha oli täynnä rakennustelineitä ja autoja ja sähköjohtoja, niin että oman auton peruuttaminen tallista ei tullut kuuloonkaan. Siinä oli kuitenkin se hyvä puoli, että rahaa säästyi kun en päässyt kaupunkiin. 

Maalareilla on vielä vähän töitä, mutta ne hoitunevat parissa päivässä. Nurmikon leikkuu on saanut odottaa vuoroaan, joten mukava päästä kohta senkin kimppuun.

 

Sain anoppikaveriltani kaksi ämpärillistä upeita omenia, joten tämä päivä on kulunut omppuhillon keitossa.

Tai oikeastaan keittäminen ei paljon vaadi, suurin vaiva on omenien kuoriminen ja pilkkomiinen. Siihen kuluu tovi jos toinenkin, eikä paljon puutu, etteivätkö peukalot ole rakoilla. Mutta kun satsin saa kaadettua kattilaan sokeriliemeen, sitten voikin jo istuskella vaikka keinutuoliin lukemaan. Kunhan välillä sekoittelee ja tarkkailee keitosta. 

Keitän omppuhilloni vanhanaikaisella tavalla. Se ei ole konevoimalla tehtyä sosetta, vaan hilloa jossa on pienenpieniä omenanpalasia. Kanelitanko kattilassa antaa täyteläisen ja talvisen maun. Talvellahan tätä herkkua kuluu, sillä eritysesti Perheen Nuoriso-osasto rakastaa sitä paahtoleivällä. 

Ja miksei hieman vanhempikin väki. Minä ainakin. Ajattelepa pimeää marraskuun aamua, kun vihmoo vettä tai sataa räntää vaakatasossa. Helpottaa, kuin voi sivellä omppuhilloa paahtoleivälle. 

Master Chef Australia

Syksyn pelastus Master Chef Australia alkaa tänään nelosella. Tuskin pysyn nahoissani. MCA on yksinkertaisesti maailman paras televisio-ohjelma, tositeeveetä, jossa ei nöyryytetä eikä pilkata ketään. Tuomarit Gary, Greg ja Mat ovat mahtavia ihmisiä, jotka pitävät juttua koossa. Voittajaa tietysti haetaan, mutta kolmikko löytää jokaisen kokin tuotoksesta aina jotain hyvää sanottavaa. Kilpailijat ovat kotikokkeja, eivät ammattilaisia.

Viime vuonna mielestäni kyllä voitti väärä henkilö. Suosikkejai olivat Aldo ja Khan, jotka pääsivät lähelle kärkeä, mutta eivät kultamitalille asti. Tänä vuonna saadaan varmasti kuulla, mitä heille ja muille loppusuoran kilpailijoille kuuluu.            

 

 
Olipa kerran - Hollywoodissa
25.08.2019 11:03

 

Niin tosiaan, Quentin Tarantinon uusin ohjaustyö olisi aivan hyvin voinut saada suomenkielisen nimen. Once Upon a Time - in Hollywood iski kai kuitenkin paremmin yleisöön.  

Elokuva tuli katsottua eilen alkuillasta Promenadi Porissa. Tuskin se olisi saanut minua liikkeelle, elleivät arvostelut niin Hesarissa kuin Suomen Kuvalehdessäkin olisi olleet ylistäviä. Pitihän se nähdä.

Myös kaksi huippunäyttelijää ensimmäistä kertaa samassa elokuvassa, Leonardo DiCaprio ja Brad Pitt toimivat magneetteina. Etenkin DiCaprio joka on yksi aikamme todellisia ja harvoja tähtiä.

Once Uponin  juoni, sikäli kuin sellaisesta voi puhua, selvitettiin katsojalle heti alussa. Eletään 1960-luvun loppua. Elokuvan tekemisen kultasuoni on ehtymässä, uusi aika on alkamassa ja se vaatisi uudenlaisia kasvoja. Kokenut tuottaja (Al Pacino) kertoo tv-sarjojen tähdelle Rick Daltonille (DiCaprio), että jos tämä halusi jatkaa uraansa, tarjolla olisi vain italialaisia länkkäreitä. Toisen tai kolmannen luokan juttuja siis.

Eihän se yllätys ollut. Daltonille oli jo jonkin aikaa tarjottu vain rooleja ikääntyvänä pahiksena, jota uudet sankarit läiskivät turpaan. Aikansa "spagettilänkkäreitä" pilkattuaan Dalton ottaa italoroolin vastaan. Alaspäin menosta hän ei selviä ilman tolkutonta määrää viinaa. Eikä myöskään ilman stunt-näyttelijäänsä ja kaveriaan Cliff Boothia (Brad Pitt), joka kuskaa Daltonia, kantaa laukkuja ja korjaa tv-antennin. Lopulta Daltonin on pakko sanoa Cliffille, että "minulla ei ole enää varaa sinuun".

Sharon Tate  (Margot Robbie) on tarinassa läsnä, vaikka häntä ei paljon näytetä eikä hänellä ole puheaikaa juuri lainkaan. Lähinnä hän on yhtä kuin kauniit kasvot ja pitkät sääret. Nousevasta kyvystä olisi voinut tulla suuri tähti ellei häntä olisi murhattu traagisella tavalla. Tarantinolta taitava ratkaisu tämäkin: tiedämme miten Taten kävi, mutta Once Uponin tapahtumien aikana se oli vielä edessäpäin.

Näyttelijätyö on kauttaaltaan erinomaista, mutta DiCaprio on ylivoimainen vanhenevan länkkärinäyttelijän roolissaan. Ne uurteiset kasvot, tuska ja kyynelet, kun repliikkejäkään ei enää muista. Brad Pitt on coolimpi, häntä ei näytä koskettavan oikein mikään. 

Vuoden 1969 Hollywood on mahdollisimman kaukana omasta maalmastani, joten elokuvan monet takautumat eivät auenneet. Myös esiin marssitettu henkilögalleria jäi osin vieraaksi. Kuka esimerkiksi oli se vanha mies, joka makasi sängyssä rottien keskellä ja väitti olevansa sokea? 

Tarina polveili niin, ettei aina tienyt, onko äänessä Dalton vai joku hänen roolihenkilönsä. Ehkä sillä ei ollut merkitystä. Kaikkia mahdollisia taustoja ja Hollywood-juoruja tuntematta tätä elokuvaa voi katsoa vain tarinana.

Ja taiteena, jota se ilman muuta on.         

 
Voi tätä järjenköyhyyttä
24.08.2019 11:12

 

Yle kertoo tänään nettisivuillaan satojen uzbekiläisten rakennusmiesten maasta karkottamisesta.

Juttua lukiessani aamukahvi oli mennä väärään kurkkuun. Kenellä Suomen viranomaisista on pallo näin hukassa? 

Uzbekilaiset rakennusmiehet eivät olleet tulleet tänne nauttimaan sosiaaliturvastamme, jota pidämme maailman anteliaimpana. Vaikka se ei ole. Miehet olivat tulleet tekemään töitä. Suomen palkkataso ja hyvä maine houkuttelivat.

Uzbekit olivat kokeneita ammattilaisia. He tekivät rakennuksilla muiden muassa tasoitustöitä, ja työnantajat olivat heidän työhönsä tyytyväisiä. Mistä siis klikkasi?

Klikkasi siitä, että miehet olivat oleskeluluvan saadakseen esittäneet väärennettyjä koulutodistuksia. Heillä ei ollut alan ammatillista koulutusta. Väärennettyjen todistusten takia Suomesta on tähän mennessä karkotettu lähes 500 uzbekkimiestä. Uudellamaalla työnantajat ovat hätää kärsimässä, kun hyvät työntekijät viedään käsistä.

Tulee mieleen fraasi tulipalosta, joka oli väärin sammutettu. Teitte kyllä hyvää työtä, mutta teidän ei olisi kuulunut osata sitä. 

Ja kuitenkin Suomessa on samanaikaisesti voimassa näyttötutkintojärjestelmä, jossa aikuiset voivat osoittaa ammattitaitonsa käytännön näyttökokeella ja saada siitä tutkintotodistuksen. Koulun penkillä ei tarvitse välttämättä istua päivääkään. Näyttötutkinnoilla halutaan parantaa ilman ammatillista tutkintoa olevien asemaa työmarkkinoilla. Yleisestä koulutustason noususta huolimatta meillä on edelleen paljon niitä, joilta peruskoulun jälkeinen tutkinto puuttuu. Se jos mikä on este työn saannille.

Viranomaisen harhauttaminen on tietysti rikos, mutta eikö tästä olisi selvitty ilman maasta karkottamista?

Väkisinkin tulee myös mieleen, etteivät kaikki viranomaisemme ole tehtäviensä tasalla. Yksi sanoo, että väärennöksiä on vaikea havaita. Toinen sanoo, että väärennökset olivat kömpelöitä ja helposti havaittavia.

Ja koska ollaan Suomessa, todellinen ongelma eli väestön ikäänyminen ja eri alojen ammattilaisten puute unohdetaan tykkänään.

Sen sijaan kaavaillaan hallintoon yhtä lisäporrasta, jonkinlaista verifikaatio-instanssia, joka tutkisi todistusten aitouden. Tämä on kädet pystyyn nostamista ja sen myöntämistä, että tähän asti työtä ei ole tehty kunnolla eikä aiota tehdä jatkossakaan. Lisäksi edustustoihin halutaan lisää työntekijöitä. Siitä tuskin on apua, jos toiminta on perustaltaan kökköä.

Saa nähdä kumpi katkeaa ensin, kamelin selkä vai veronmaksajan.   

 

 

 

 

 
Etikettipoliisi tässä hei
23.08.2019 11:04

 

Miksipä en puuttuisi myös etikettiasioihin, kun kerran satun olemaan kaikkien alojen asiantuntija.

Eilinen Satakunnan Kansa esitteli alkuvuodesta kuolleen Olli Lindholmin hautamuistomerkin Pomarkun hautausmaalla. Muistomerkki oli omaisten surulla ja rakkaudella suunnittelema, joten sen esteettisyyttä ja tyylikkyyttä ei sovi arvostella.

Kukkaistutus oli kaunis, mutta jäi haudalle kasatun roinan varjoon. Mieleen tuli, onko tällainen edes luvallista. Että joku tuo krääsää toisen haudalle? 

Eipä taida olla missään kielletty, mutta jutussa seurakunnan edustaja kehotti ystävällisesti sivullisia välttämään "muistoesineiden"viemistä haudoille. Omaisille niistä on vain riesaa, kun he joutuvat siivoamaan ja viemään jätteet pois. Sitä enemmän riesaa, mitä enemmän tavaraa. Haudalle voi pysähtyä muistelemaan vainajaa ilman että jättää sinne puumerkkiään. Ja tämähän ei vaadi muuta kuin hiukkasen vanhanaikaista sivistystä. Sellaista mitä isovanhemmillamme oli.

Suomessa on myös yleistynyt tapa surra kollektiivisesti. Ja se tapahtuu nimenomaan rumin muovikynttilöin. Annas olla, kun sattuu kohtalokas kolari, niin paikalla on heti kasa näitä hirvityksiä. Jonkun pitää korjata ne myöhemmin pois, mutta kuka sen tekee? Ei ainakaan se joka ne on tuonut.

Kirjoitin joitakin päiviä sitten hautajaispukeutumisesta. Musta on kaunista, mutta jokainen musta hetale, joka näyttää hyvältä yökerhossa, ei sovi hautajaisiin. Samaten jokainen kissapatsas, joka näyttää kivalta kotona, ei sovi haudalle.

Olen hiljakseen tehnyt kuva-analyysia morsianten pukeutumisesta.

Morsiuspuku ei ole pelkästään osoitus kantajansa mausta tai hetkellisestä muodista. Se on aina  sidoksissa yhteiskuntaan, sen kulttuuriin ja normistoon. 

Yrittäkääpä kuvitella, että viime vuosisadan alun morsian olisi mennyt kirkkoon vihille olkapäät ja selkä paljaina. Luulen että pappi olisi kieltäytynyt vihkimästä. Mutta koska nykypapit eivät kieltäydy  mistään, morsiuspukeutuminen on ryöstäytynyt osin mauttomaksi.

Pitkähihainen pitkä valkoinen puku huntuineen oli kauan hallitseva. Puvussa saattoi olla pieni taitettava kaulus ja päällystetyillä napeilla kaulaan asti ulottuva napitus. Kruunuja näkyy myös kuvissa paljon. Kotiliesi-lehdestä saattoi lainata kruunun, ja sen lainanneet vihkiparit saivat kuvansa lehteen.

Huonolaatuisistakin kuvista näkee, että tuon ajan kankaat olivat helposti rypistyviä ja puvut huonosti istuvia. Mutta juhlavia ja arvokkaita oltiin. Kuvissa ei juurikaan hymyillä, vaan morsiuspari katsoo vakavana kameran ohi taivaanrantaan. Tulevaisuuteensa. 

Valkoisesta poiketaan 1950-luvulla, jolloin morsiamilla näkyy paljon sinisiä tai mustia jakkupukuja. He ovat nuoria sotaleskiä, jotka solmivat uuden avioliiton. Valkoinen puku ja huntu eivät tule kyseeseen, koska niitä pidettiin neitsyyden merkkeinä. Kuvissa hymy on varovainen, aivan kuin ei sopisi olla liian onnellinen. Syytä varovaisuuteen oli, sillä kaatuneen aviomiehen sukulaiset eivät hevin hyväksyneet uutta avioliittoa.

Sittemmin ajat ovat vapautuneet, häämenot ja pukukoodit vaihtuneet. Se on hyvä se. Mutta voitaisiinko ajatella että kirkkovihkimisissä seurakunta lainaisi puolialastomalle morsmaikulle vihkimisen ajaksi kauniin valkoisen viitan hartioille? Idea on vapaasti käytettävissä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 
Presidentit kohtasivat ja aurinko paistoi
22.08.2019 10:53

 

Eilen oli hyvä päivä.

Venäjän presidentti Vladimir Putin kävi Suomessa työvierailulla ja keskusteli kahden kesken Niinistön kanssa. Jo se on pelkästään hyvä asia.

Suomalaiset voivat olla tyytyväisiä vierailuun ja presidenttiinsä. Lähes kaikki muut ovatkin, vaan eivät toimittajat eikä muutama tutkija. Heidän mielestään Niinistön olisi pitänyt julkisesti ripittää Putinia tai mieluummin nuijia tämä maanrakoon. Niin ei kuitenkaan Suomessa ole ollut tapana vieraita kohdella. 

Yksi kritisoija oli Maanpuolustuskorkeakoulun apulaisprofessori Katri Pynnöniemi. Hänen mukaansa "Putin sai viestinsä läpi ilman vastalauseita. Niinistö ei puuttunut näihin tulkintoihin lainkaan".

Eikö muka? Kyllä vain puuttui, mutta niinistömäisellä tavalla, joka ei Pynnöniemelle ilmeisesti auennut. Sauli Niinistö on mestari upottamaan sanottavaansa merkityksiä, kysymyksiä ja piikkejäkin. Kun esimerkiksi puhuttiin Moskovan mielenosoituksista, Niinistö ei lähtenyt ojentamaan virkaveljeään, vaan sanoi: "Meillä on toimiva keskusteluyhteys kansalaisyhteiskunnan ja hallinnon välillä. Ehkä siksi meillä ei ole vastaavaa."

Varmasti meni perille. Putin tuntee jo Niinistön. Hän saattaa myöhemmin itsekseen miettiä, miten ottaa Suomesta esimerkkiä. Edes pikkuisen ja pienin askelin.   

Tutkija voi vaatia ja sanoa mitä tahansa, sillä hänellä ei ole vastuuta Suomesta. Sauli Niinistöllä on.

Oli mukava nähdä, että presidenttien välit ovat ongelmattomat. Tervetuliaissanoissaan Niinistö puhutteli vierastaan etunimellä: "Vladimir, haluan kiittää sinua - - ."  Ja vieras totesi, että Suomen ja Venäjän suhteet ovat parantuneet koko ajan. Retoriikkaa toki, mutta myönteistä retoriikkaa, josta on puutetta maailmalla.

Presidenttien Suomenlinnassa nauttiman illallisen menyytä jäin kaipaamaan.

Kun tämä kerran oli työvierailu, illallinen oli kai sen mukaisesti vaatimaton. Kattaukseen olisi silti voitu panostaa, mutta sitä ei ollut tehty.

Pöydän kukat olivat kuin mistä tahansa bulkkikukkakaupasta. Kuitenkin olisi voitu hyödyntää vaikka alkavaa ruskaa ja Suomenlinnan omaa kasvistoa. Keskellä pöytää nökötti samanlaisia viiden euron peltilyhtyjä (kympillä kolme), jollaisia meillä riippuu pihapuissa syksystä jouluun. Kun paikka on historiallinen ja Suomenlinna maailmanperintökohde, käsintaotut takorautalyhdyt olisivat istuneet paremmin.

Tai jyhkeän miljöön vastapainoksi esille olisi voitu panna uutta kotimaista muotoilua. Siinä olisi ollut oiva tilaisuus tuoda esiin suomalaista designia. Näitä kuvia katsotaan nimittäin muuallakin maailmassa. Tätä me emme millään opi. Me osaamme vaikka mitä, mutta emme osaa tuoda sitä esiin emmekä olla ylpeitä tekemisistämme. 

Pitihän minun jostain nipottaa, kun ei tässä nyt muutakaan ollut.  

 
<< Alkuun < Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Seuraava > Loppuun >>

Sivu 10 / 198