Missä suomalaiset machot?
30.07.2019 11:31

 

Otsikon kysymys on aiheellinen, ja sen esitti muuan lukijani.

Lukija oli tyytymätön siihen, etten maininnut blogissani yhtään suomalaista öykkäriä politiikan pelikentältä. En maininnut, koska en millään keksinyt yhtään. Aina joskus joku livauttaa epätotuuden tai muistaa prosenttilukuja väärin, mutta patologista valehtelijaa ja itsensä kehujaa ei tule mieleen.

Juha Sipilä ei ainakaan sellainen ole. Edellisen hallituksen pääministerinä hän oli valtakunnan vihatuimpia poliitikkoja, jota muistetaan katkeruudella vieläkin.

Millainen mies hän sitten on? Kiltti insinööri, joka askartelee autotallissaan kakkaroita. Hän jaksaa kärsivällisesti selittää talouden perusasioita uudelleen ja uudelleen. Hän on vaatimaton miljonääri, jota ei saa kiinni edes leveilystä. Kuka sellaista sietää?

Juha Sipilän poliittinen ura päättyy tähän vaalikauteen ja rivikansanedustajuuteen. Hän ei sytytä ihmisiä, koska hänestä ei löydy machoa minkään vertaa.

Toistaiseksi meidän pitää tyytyä tuontimateriaaliin. Onneksi sitä riittää. Pari kaappausta viimeisimmästä Suomen Kuvalehdestä:

"Minä sanon kaikille epäilijöille: tyypit, me tulemme energisoimaan koko maan." (Boris Johnson 23.7. The Guardian.)

"Onnea Britannian uudelle pääministerille Boris Johnsonille. Hän tulee olemaan mahtava!". (Donald Trump Twitter 23.7.)        

 

 
Machojen aikaa
29.07.2019 16:14

 

Britannian juuri valitun pääministeri Boris Johnsonin suurimmaksi ansioksi katsotaan, että aina kun hän avaa suunsa, sieltä tiedetään tulevan valheita.

Tämä ei ollut vitsi. Mitä suurisuisempi on, mitä enemmän kehuu itseään, haukkuu muita ja valehtelee, sitä paremmat mahikset on voittaa vaalit. Semmoiseksi on maailma mennyt. Eikä  BoJo ole ainoa.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ei ole mikään totuuden rakastaja. Vääristely alkoi jo hänen virkaanasettajaisissaan, joissa Donald näki yleisöä monin verran enemmän kuin media. Ja monin verroin enemmän kuin siellä tosiasiassa oli. Samalla tyylillä on menty tähänastinen virkakausi.

Esimerkit panevat miettimään, mikä meidän ajassamme synnyttää macho-johtajuuta. 

Pullistelijoita on ollut aina, ja suuriääninen rehentely on uponnut luku- ja kirjoitustaidottomaan rahvaaseen. Mutta tämän päivän koulutettujen ihmisten luulisi olevan kriittisiä ja näkevän asioiden läpi. Voi myös ajatella, että naisten entistä suurempi osuus politiikassa ja taloudessa näkyisi arvojen pehmenemisenä. Eipä vain näy. Sitä paitsi nainenkin voi olla macho.

Yhden selityksen machoilulle tarjoaa globaali reaaliaikainen tiedonvälitys siihen liittyvine some-kulttuureineen. Kaikki mikä tapahtuu tässä ja nyt tiedetään samanaikaisesti kaikkialla maailmassa. Siihen on reagoitava nopeasti, sillä reagoimattomuus nähtäisiin välinpitämättömyytenä tai vähintäänkin passiivisuutena. Kun jotain on sanottava, filosofointiin ja syvälliseen analyysiin ei ole aikaa. On twiitattava niin nopeasti, radikaalisti ja raflaavasti kuin osaa.

Pannaan vielä sekaan aimo annos populismia. Kun tarjotaan monimutkaisiin kysymyksiin yksinkertaisia vastauksia, syntyy vaikutelma, että tuohan se osaa asiat. 

Myös ulkoisilla imagoilla on merkitystä tiellä valtaan. Fyysinen koko antaa lisäpisteitä. Ihan tutkimuksella on todettu, että esimiehet olivat taipuvaisia arvioimaan pitkiä alaisiaan myönteisemmin kuin pienikokoisia. Ja miehet ovat yleensä isokokoisempia kuin naiset. 

Veikkasin itsekin tällä palstalla, että Antti Kaikkonen valitaan kepun puheenjohtajaksi, koska hän on enemmän johtajan näköinen kuin lapsenkasvoinen Katri Kulmuni. Uskottavuutta tulee poliittisesta kokeneisuudesta, mutta sen päälle bonusta leveistä hartioista ja muutamasta ylimääräisestä kilosta.

Voima se on joka jyllää, ei herkistely eikä herkkyys.

Yleiset kirjastot eivät tänä päivänä juurikaan hanki kokoelmiinsa uutta kotimaista runoutta. Kohta sitä ei kukaan edes kirjoita.

Halusin antaa yhdelle henkilölle lahjaksi Jenni Haukion runokirjan. Jennin runoutta luulisi löytyvän porilaisista kirjakaupoista tuosta vain. Ei löytynyt. Tilattiin Helsingistä. Kirjan tulo kesti kolme viikkkoa. Se ehti nippa nappa ystäväni merkkipäiväksi.  

Jos vain vaatisimme enemmän runokirjoja kirjakauppojen tiskeillä, maailma voisi olla toisenlainen.

Mitään ajan henkeä ei ole. Me luomme sen itse.

Kuten valitsemme macho-johtajatkin.                      

 
Lainkäyttöä on moneksi Osa 2
28.07.2019 12:24

 

"Wau, tämä on suuri voitto!", hihkaisi Donald Trump.

Muurin rakentaminen Meksikon vastaiselle rajalle oli yksi presidenttiehdokas Donald Trumpin vaalilupauksia amerikkalaisille. Lupaus ei ole toistaiseksi toteutunut.

Niin pahalta kuin muurin rakentaminen kuulostaakin, Trumpia voi myös ymmärtää. Meksikon raja vuotaa laitonta maahantuloa, rikollisuutta, huume- ja ihmiskauppaa. Eikä Trump ole ensimmäinen, jo Barrack Obaman aikana rakennettiin joitakin muurin pätkiä. Hillary Clintonkin taisi luvata aiheesta jotain.

Ongelmana on ollut rahoituksen saaminen. Heti presidentiksi tultuaan Trump uhosi Meksikolle, että "tehän maksatte sen muurin". Eivät tietenkään maksa. Kovin innostuneita maksamaan eivät ole myöskään amerikkalaiset, sillä 6,5  miljardin dollarin investointi ei saanut kongressin hyväksymistä.

Nyt hanke kuitenkin nytkähti eteenpäin, kun Trump keksi napsaista siihen puolustusmenoista parisen miljardia dollaria. Temppu käyttää budjettirahaa muuhun kuin mihin se oli tarkoitettu löi juristit ällikällä. Mutta Amerikka on "Great Again", ja Korkein oikeus hyväksyi presidentin ottaman budjettivallan konservatiivituomarien äänin 5 - 4.

 

Meidän työministeri ei aio tehdä mitään.

Kesän kuumuudessa kannattaa panna merkille työministeri Timo Harakan (sd) eilinen haastattelu Hesarissa. Se melkein vei yöunet.

Viime vuosilta muistamme monta ahkeraa työministeriä, jotka puuhasivat työllisyyshankkeita ja innosta hehkuen tiedottivat niistä medialle. Monesti ne tosin olivat vain olemassa olevien käytäntöjen kirjaamista, mutta sitähän he eivät tienneet. Substanssin tuntemus puuttui.

Sipilän hallituksen työministeri Jari Lindström (ex ps, sin) oli eri maata. Laboranttikoulutuksen saanut ay-mies eli korviaan myöten substansissa. Hän tiesi mistä puhui. Varmaan siksi hän jäi yksin puolustamaan hallituksen aktiivimallia.

Timo Harakka ei moiseen käsiään likaa.  Jo ensimmäisinä ministeripäivinään hän kuulutti, että aktiivimalli puretaan. Nyt hän naureskelee Hesarissa, ettei hänellä ole keppiä eikä hän tule patistelemaan ketään. Hänelle eivät edes kuulu työllistämistoimet, vaan ne ovat sosiaali- ja terveysministerin hommia. Harakalle kuuuvat vain karenssit. On varmasti mukavaa olla mukava heppu. Kivalla palkalla vieläpä.

Mutta mutta. Hallituksen tavoitteena on työllisyysasteen nosto 75 prosenttiin, ja se tarkoittaa nykyistä useampia käsipareja töissä.

Sekä Antti Rinteen (sd) vaalikampanja että hallitusohjelma lupasivat lisää rahaa sinne ja tänne. Rahoituksesta kysyttäessä Rinne on vastannut, että työlliisyysasteen nosto 75 prosenttiin toimii rahoituspohjan takaajana. Raha riiittää, kun siihen päästän. 

Toivokaamme parasta. Se on herrassa.

Sakaali on tullut Suomeen.

Suomen luonnossa on havaittu ensimmäinen sakaali. Tutkijat tietävät, että se ei ole vieraslaji, koska on kävellyt omin jaloin Suomeen. Tämä selvä. Lupiini ja kurtturuusu sen sijaan ovat vieraslajeja, koska eivät ole kävelleet omin jaloin Suomeen.                                     

 

 

 

 

 
Lainkäyttöä on moneksi
27.07.2019 15:31

 

Laki on niin kuin se luetaan, sanoo vanha puheenparsi.

Sama lakiteksti voidaan toisin sanoen ymmärtää eri tavoin. Ja kun lakia lähdetään soveltamaan, tulkinnat ovat vielä moninaisempia.

En edes kuvittele tuntevani muiden maiden oikeuskäytäntöjä, vaillinaisesti tunnen omaammekin. Luotan kuitenkin suomalaiseen oikeusjärjestelmään ja tuomarien lahjomattomuuteen. Jos toista ilmenee, se on täysin poikkeuksellista.

Olikin hämmentävää kuulla Unkarin pääministerin äskettäistä puhetta. "Tarvitsemme itsehillintää, ettemme nauraisi suomalaisille", Viktor Orban sanoi kritisoidessaan voimakkaasti Suomen oikeudenkäyttöä. 

Se oli lapsellinen yritys suunnata huomio pois Unkarin isoista ongelmista ja nonchaleerata EU-puheenjohtajamaa Suomea.

Puheenjohtajakaudellaan Suomi tulee ajamaan periaatetta, jonka mukaan unionin sisällä tukirahat sidottaisiin EU:n yhteisten arvojen noudattamiseen. Jo aikaisemmin parlamentti on hyväksynyt artiklan kurinpitotoimista Unkaria vastaan. Unkarilta voidaan evätä äänioikeus unionissa ja asettaa muitakin sanktioita. 

Orbanin aikaiset ihmisoikeusrikkomukset ovat olleet näkyvästi esillä. Maa on unionissa suuri nettosaaja, joten mahdolliset tukien menetykset eivät olisi merkiyksettömiä. Silti Orbania naurattaa. Toivotaan ettei hän tikahdu nauruunsa.

Parissa asiassa Orban taisi kuitenkin olla oikeassa.

Suomessa ei ole perustuslakituomioistuinta. Sellaisesta on keskusteltu, mutta sille ei ole löytynyt yksimielistä kannatusta. 

Suomessa tasavallan presidentti nimittää tuomarit. Tämän Orban tulkitsee niin, että oikeuslaitos on Suomessa poliittisessa kontrollissa.

Korjattavaa saattaa löytyä meiltäkin, mutta on ironista, että nimenomaan Orban muistuttaa oikeusvaltion periaatteista. Hänen strategianaan on ilmeisesti, että hyökkäys on paras puolustus. Nyt nähty ja kuultu hyökkäys toista EU-maata kohtaan on kuitenkin täysin sopimaton. Se ei mitenkään sovi EU-etikettiin.

Ulkoministeri Haavisto lieneekin jo kirjelmöinyt asiasta unkarilaiselle kollegalleen.

 

 
Leijonakuningas
26.07.2019 15:57

 

Mikäpä sen mukavampi tapa paeta 30-asteista hellettä kuin piiloutua hyvin ilmastoituun elokuvateatteriin. Juuri näin päätimme yhdessä Perheen Nuoriso-osaston kanssa tehdä.

Mikä tahansa leffa ei ollutkaan kyseessä, vaan juuri Suomen ensi-iltansa saanut uusi versio Disneyn Leijonakuninkaasta. Tarina oli tuttu entuudestaan, mutta koska en ollut nähnyt alkuperäistä eli vuoden 1994 versiota, minulta puuttui vertailukohde. Elokuvan katsottuamme Nuoriso-osasto sen sijaan vaikutti arvostavan alkuperäisleffaa hieman uutuutta korkeammalle.

Tämän uuden Leijonakuninkaan oli ohjannut Jon Favreau ja musiikin pääosin säveltänyt Hans Zimmer. Entuudestaan tuntemattomia minulle molemmat, mutta nyt kannatti panna nimet muistiin.

Oli huikeaa nähdä ja kuulla oikeiden eläinten oikeasti puhuvan. Paitsi että puhuivat, ne ilmensivät eleillään, silmillään ja kasvoillaan koko tunneskaalan rakkaudesta vihaan. Pikku-Simban sydäntäsärkevät kasvot saivat kyynelet nousemaan omiinkin silmiiini. 

Fotorealistista tietokoneanimaatiotahan tässä katsottiin. Mikään ei tietenkään ollut oikeaa. Ihminen ja tietotekniikka yhdessä ovat ihmeellinen värkki.

Tarinassa on kyse Jylhämaan leijonien kuninkuudesta, minkä voi nähdä hyvän ja pahan ikuisena taisteluna. Elokuva on myös Simban ja Nalan rakkaustarina. Uskollisuusteema toimii hyvin, mutta aikuisilla silmilläni katsottuna kyse oli enemmän Simban rakkaudesta kotiin, vanhempiin, heimoon ja kaikkeen siihen "minkä aurinko valaisi" ja mistä oli tuleva hänen kuningaskuntansa.

Jännitystä oli sopivasti ja mystiikkaakin leijonien taivaan verran. Huumoria ei nimeksikään, pahkasian ilmavaivat eivät ihan sellaiseksi riittäneet.  

Yli kaiken nousi Afrikan uskomaton luonto ja Zimmerin musiikki, jota varmasti haluan kuulla myöhemminkin.

Myös Elton Johnin maagisen rytmikäs "Hakuna Matata" jäi soimaan mieleen. Sen sanoma "ei huolta" sopii stressin uhatessa muistutukseksi itse kullekin.

Hakuna matata.    

 

 
Eleganttia Suomea
23.07.2019 18:09

 

Milloin olet viimeksi käyttänyt sanaa elegantti? Minä en ole pitkiin aikoihin, siihen ei ole ollut tarvetta.  Nyt on.

Viikonloppuna tuli käytyä Sastamalassa. Vanhan kirjallisuuden päivät jäivät tänä vuonna väliin, koska silloin oli ohjelmaan buukattu muuta. Vahinko piti jollain tavalla korvata, ja niinpä suunta Sastamala Gregorianaan, Wanhan Musiikin päiville. Toinen syy Sastamalan valintaan oli, että kaikki seurueemme jäsenet eivät vielä olleet nähneet Tyrvään kirkkoa eli Pyhän Olavin kirkkoa nykyasussaan. Yksi syy oli ilman muuta myös Tyrvään Pappilan brunssi.

Turhaan ei ole Tyrvään Pappilan tarjoomuksia kehuttu. Brunssi oli niin herkullinen ja monipuolinen jälkiruokapöytineen, että sanat loppuvat kesken. Suurimman vaikutuksen tekivät paikalliset herkut, kaikki käsin tehtyä ja leivät itse leivottuja. Erityisesti pitää mainita lähijuustot, joita poikkesimme vielä kotimatkalla ostamaan mukaan. Vaikka olivat nimiltään Väinöjä ja Vilhoja, makunystyräni olivat erottavinaan niistä tuttuja keskieuroopalaisia vivahteita. Mikäs ihme se on, samat juustomestarit täällä ovat oppejaan jakaneet kuin muuallakin.

Se oli Pappilan miljöö puistoineen, joka toi mieleen sanan elegantti. Kaunista oli tehty vanhaa kunnioittaen, mutta ilman päälleliimattua "historiallisuutta". Onneksi ei myöskään henkilökunnan pukeutumisella yritetty hakea menneiden vuosikymmenten tunnelmia. Yleensä sellainen epäonnistuu. 

Sastamala Gregorianan kepeästi soljuva musiikki hiveli nykyajan räminämusiikkiin tottuneen korvia. Mukana oli keskiajan, renessanssin ja barokin säveliä. Ja koska tämän vuoden teema oli Pariisi, ohjelmistossa oli paljon ranskalaista.

Taiteesta pääsimme nauttimaan myös Pappilan Kivinavetan taidenäyttelyssä. Honestly speaking, englantilaisen Henry Mooren harmaasävyiset grafiikkavedokset eivät minua puhutelleet, mutta varmaankin monia muita. Taidetta on se minkä taiteilija on taiteeksi tarkoittanut.

Meitä pohditutti myös kirkkojen määrä. Lähietäisyydellä toisistaan oli Pyhän Olavin kirkko, Pyhän Marian kirkko ja Karkun kirkko. Ovatko ihmiset ennen olleet uskovaisempia kuin nykyään? Ainakin kirkossa käynti on kuulunut asiaan ja hyviin tapoihin. Jos ei käynyt, joutui kyläyhteisössä "mullin" kirjoihin.

Olin käynyt jo aiemmin tutustumassa tuhopolton jäljiltä uudelleen rakennettuun Pyhän Olavin kirkkoon ja kuullut oppaan selostukset, joten tykkäsin nyt vain istua penkissä ja nauttia tunnelmasta. Vaikka hyvin tiesi, että Kuutti Lavosen ja Osmo Rauhalan maalaukset ovat vasta muutaman vuoden ikäisiä, kuten koko kirkkokin, jonkinlaisella aikamatkalla sitä tunsi olevansa.

Aitous tulee omien juurien ja perinteitten kunnioittamisesta, eleganssi niiden hienovaraisesta esiin tuomisesta. 

Jokunen vuosi sitten Pomarkku julistautui Suomen irkkukyläksi. Piti tulla mahtavia irkkumusiikin festivaaleja ja turisteja. Ellen väärin muista, primus motorina oli edesmenneen Dingon Nipa Neuman. Yhtenä kesänä Pomarkun idylliseen keskustaan saatiinkin Kilkenny-olutteltta ja rihkamakauppias, mutta se oli siinä. Idea oli huono. Pomarkku ei ole Irlantia.

Kun totta puhutaan, ei Porin jatsienkaan suosio nykyisellään perustu puuvillapeltojen mustien musiikkiin, vaan suurelta osin popin ja iskelmän megatähtiin.

Tänä kesänä yleisön sytytti parhaiten Ville Valo. Poika Satakunnasta.                       

 

 

 
Ylpeänä pohjoismaalaisuudestani
20.07.2019 20:02

 

Amerikkalainen räppäri on pidätetty Ruotsissa epäiltynä pahoinpitelystä.

Tämä epäilystä puhuminen on hassua juristikieltä. Vaikka on nähty jonkun mukiloivan toista ihmistä pahanpäiväisesti, puhutaan vain "epäillystä" pahoinpitelijästä. Eivätkö ne usko silmiinsä hyvänen aika?

No, kun jenkkiräppäri on Ruotsissa pidätettynä odottamassa asiansa käsittelyä, Donald "Make America Great Again" Trump on puuttunut asiaan. Hän on ilmoittanut soittavansa Ruotsin pääministerille. Jossain pohjan perillä oleva pieni maa saa nyt oppia, miten amerikkalaisia tulee kohdella.   

Valtioiden johtajien on hyvä aina välillä rupatella keskenään niitä näitä, mutta jos Donald kuvitteli, että Ruotsi hänen puhelunsa jälkeen kiittää ja kumartaa ja vapauttaa räppärin, hän oli katastrofaalisesti väärässä.

Kuultuaan Donald Trumpin soittoaikeista pääministeri Mats Löfven totesi suunilleen, että "jos hän soittaa, kerron hänelle, että Ruotsissa on riippumaton oikeuslaitos, jota ei ohjailla."  Puhelu lienee jo käyty ja Donald saanut vastauksen.

Suuressä Lännessä kulttuuri on eri kuin täällä Pohjolassa. Amerikkalaiset elokuvat ja romaanit eivät sittenkään ole olleet liioiteltuja, kun ovat kuvanneet, miten "oikeutta" rapakon takana käydään. Kaikki on ostettavaissa ja myytävissä.

Tänään olen ylpeä pohjoismaalaisuudestani. Olen kyllä muulloinkin.

Odotettu ja pelätty helle tuli, 30 astetta.

Oikein mitään ei tänään jaksanut pihassa tehdä, mutta eipä siellä ollut tekemistäkään. Sen kun vain istuin lukemassa kahvkuppi seuranani. Auringon porottaessa jouduin vähän väliä siirtämään tuoliani enemmän ja enemän varjoon.

Minäkö tässä jokin päivä sitten marmatin, että pihlaja ja vaahtera varjostavat liikaa? Pois se. Niihin ei kosketa. Kyllä omassa pihassa pitää varjoon päästä. 

PS. Oikaisu

Ruotsin pääministeri on Stefan, inte Mats. Kiitos lukijalleni, joka huomasi virheeni. Mutta minusta se vaan on niin Matsin näköinen...

 

 

 

 
Ruoassa riittää nipottamista
18.07.2019 14:05

 

Terveellinen syöminen on uskontomme, joka on syrjäyttänyt muut uskonnot.

Väärin syöjä on syntinen, joka saa osakseen paheksuntaa. Näin kävi laivaristeilijöille, jotka pahaksi onnekseen sattuivat buffet-pöytään samaan aikaan emeritusprofessorin kanssa. Emerituksen mielestä ihmisten lautasilla oli liian paljon ruokaa ja liian monta sorttia. Että sentään aamiaisella ahdettiin kitusiin kaiken maailman sörsseleitä. Nakkeja ja lihapulliakin. Päälle päätteeksi ahmittiin kakkuja ja makeita leivonnaisia.

Näkemänsä perusteella emeritusprofessori päätteli, että tässähän se syy suomalaisten lihavuuteen on. Ei taitaisi kestää kriittistä tieteellistä tarkastelua tämä johtopäätös.

Keskivertosuomalainen tekee ehkä muutaman ristelyn vuodessa eikä muutenkaan työkseen maleksi noutopöytien äärellä. Lihavuuteen on etsittävä syitä muualta.

On myös niin, että juhlahetket ovat juhlahetkiä, joita on odotettu ja joita varten on ehkä säästetty. Silloin ei lasketa kaloreja eikä ylenmäärin pohdita ruoan terveellisyyttä, vaan nautitaan. Allergioita ja sairauksia potevat ovat eri asia. He tietävät mitä voivat syödä, eivätkä - jos ovat fiksuja - pidä siitä meteliä. Mahan toiminta ja suolistovaivat eivät ole kiva pöytäkeskustelun aihe.

Emeritusproffa sallisi laivan aamiaispöytään vain mehua, sämpylän, kananmunan ja kahvia tai teetä. Sillä kuulemma muuallakin maailmassa pärjätään. Höpsistä. Ei pärjätä.

Ruoka on tärkeä osa juhlahetkiä kaikkialla maailmassa. Mitä olisi suomalainen joulu ilman perinteisiä herkkuja ja - myönnetään, myös ilman ylensyömistä? Se ei olisi suomalainen joulu. Eikä se ole tämän päivän keksintöä, sillä jo agraariyhteiskunnassa jouluun valmistauduttiin koko syksy. Parhaat palat säästettiin ja valmistettiin jouluksi. Yöllä syöminenkin oli sallittua.

Uusi trendiherkku, keksitaikinapallot, sai heti terveysintoilijoiden tuomion.

Itse ilahduin kovasti Hesarin (18.7.) keksitaikinapallo-ohjeesta, koska se ei vaadi uunin käyttöä. Tykkään kokata, mutta en leipoa. Kakkuni lässähtävät uunissa tai vaihtoehtoisesti palavat korpuksi. Mutta keksitaikinapallot syödään taikinana. Pallot voi halutessaan pyöritellä suklaassa tai vaikka kookoshiutaleissa. Jos ei viitsi pyöritellä palloja, herkun voi lusikoida kulhosta jälkiruokalautasille ja koristella nätisti. Brutaali vaihtoehto on syödä taikina suoraan kulhosta. Nam.

Muistammehan ne hetket, kun lapsena pääsimme kaapimaan (lue: nuolemaan) taikinakulhon sen jälkeen kun kakku oli pantu uuniin. Ja kyllä: taikina maistui paremmalta kuin valmis kakku. Nyt se on sallittua, ja tiedän mitä katan kahvipöytään kun seuraavaksi saan vieraita.

Mutta eihän tämä ollut hyvä lainkaan. Heti taikinapallot saivat nettikeskustelijoiden tuomion. Tarvitseeko sanoakaan: ne ovat epäterveellisiä rasvapommeja.

Suhteellisuudentaju herätys! Eihän näitä pallukoita ole tarkoitus syödä aterioilla ruisleivän asemesta, vaan korvata vaikka sokerikakku joskus uudella tavalla.

Ruoassa riittää nipottamista, jos haluaa nipottaa. Omasta syömisestään kukin vastaa itse, mutta ei viitsitä vahtia kanssaihmisten ruokalautasia.

Eihän?

PS. Keksitaikinapallojen ohje löytyy osoitteesta hs.fi

 

 

 

 

 
Remppaa pukkaa
16.07.2019 18:01

 

Kesä etenee, ja loppukesä tullee kulumaan rempan merkeissä.

Pitkään harkittuani tein päätöksen: tänä kesänä se tapahtuu. Talon ulkoverhous uusitaan osittain ja talo maalataan. Diilin olen tehnyt tunnetun ja hyvämaineisen rakennusfirman kanssa, joten ongelmia ei pitäisi tulla.

Sopimus on avaimet käteen -periaatteella, joten minun asiakseni jää vain valita maalien värit ja pysytellä poissa tieltä. Ja tietenkin maksaa lasku, kun työ on tehty, tarkastettu ja hyväksytty. Ja loistohomma että kaikki purkujäte ynnä muu rompe korjataan pois.

Se värien valitseminen on vaikea juttu. Entinen oli nätti, mutta kun on tilaisuus vaihtaa, niin voisi vaihtaakin. Nyt olohuoneen pöytä on täynnä värinäytteitä, ja niiden järjestys vaihtuu joka päivä.  

Vähän tässä nyt kesän vietto tärvääntyy. Kun ympärillä on rakennustelineitä ja -miehiä, ei oikein viitsi kutsua kesävieraita. Heinäkuun traditioihin on aina kuulunut mölkyn peluu pihassa. Sen tilalle sitten jotain muuta joskus muulloin.

Töiden pitäisi käynnistyä näinä päivinä. Toivottavasti ne valmistuvat ennen syyssateiden tuloa. Peukut pystyyn siis.            

 
Iloisia uutisia
14.07.2019 11:49

 

Kirjan saa jättää kesken. Näin julistaa kolumnisti Aino Miikkulainen päivän Hesarissa. Vaikka sen oikeastaan tiesikin, itselläni on ollut korkea kynnys jättää kirjaa kesken. Se on vähän sama juttu kuin lapsuudenkodin opetus syödä lautanen tyhjäksi, vaikka ei maitakaan. On korkea aika sanoutua irti joistakin periaatteista. Palautin juuri kirjastoon kaksi kesken jättämääni kirjaa. Elämä on liian lyhyt roskan lukemiseen. Sen sijaan otin esille omasta kirjastostani Mika Waltarin Johannes Angeloksen, joka on tehnyt minuun aikanaan järisyttävän vaikutuksen. Miten ajankohtainen se tänä päivänä onkaan.

Eikä mansikoita tarvitse pakastaa. Oi miten muistan tuon mansikoiden pakastamisruljanssin. Mansikat haettiin viljeliljältä kuljetuslaatikossa, joka piti palauttaa pestynä. Keittiö oli täynnä sokerimurua ja pakastusrasioita, kun Tyttären kanssa viipaloimme ja puolitimme mansikoita. Tehokasta sarjatyötä, mutta tylsää. Siihen kai ajoi ikiaikainen tarve varautua pohjoisen ankaraan talveen. Palkintona oli tunne kuin Veikko Huovisen Hamsterilla. Enää ei sitä kannata tehdä. Sanovat, että teollisesti pakastetuissa marjoissa vitamiinit saattavat olla jopa paremmin tallella, kun kaikki käy tehokkailla koneilla nopsaan.  Ja miten paljon helpommaksi taas meni elämä.

Komiteat palaavat. Pääministeri Antti Rinne viisastui edellisen hallituksen kompasteluista siinä määrin, että on palauttamassa vanhat kunnon komiteat (hs.fi). Jonkinlainen tehiokkuusvaatimus ne aikanaan lopetti, mutta ei siitä tehokkuus parantunut. Päinvastoin. Politiikka on muuttunut riitaisemmaksi ja päätöksenteko vaikeutunut. Suuret uudistukset junnaavat paikallaan hallituskaudesta toiseen. Toisin on Ruotsissa, jossa komiteatyöskentely on valtavirtaa edelleen. Suomessa naureskellaan ruotsalaisten diskuteeraamiselle, mutta ei kannattaisi. Siellä on pystytty totetuttamaan mm. sosiaaliturvan uudistus, johon Suomi ei näytä kykenevän.

Oli ilo huomata, että tässä yhteydessä mainittiin lempikunkkuni Kustaa II Aadolf (hs.fi). Tämä Pohjolan Leijonahan loi villeistä erämaista valtion, jolla oli hallinto. Oli jo jonkinlainen demokratia ja oikeusjärjestelmäkin. Hän loi pohjan laajalle kuulemiselle, jota komiteajärjestelmä edustaa.

Ilouutinen Lapista. En ole koskaan osannut surra eliölajien häviämistä tältä pallolta. Yksi eliö käy öisin verottamassa istutuksiani ja jättää nurmikolle sorkan jäljet. Kurkistus kivien alle paljasti eilen, että muurahaiset ovat saamassa siivet. Auta armias kun ne hyökkäävät. Eipä nautita silloin illallista pihassa.

Jotkut eliölajit saisivat hävitäkin, vaikka vakavasti puhuen tiedän niillä kaikilla olevan tehtävänsä maapallon ekosysteemissä. En silti lähtisi revittelemään kuten Suomen Kuvalehti (28/2019):    

"Iloinen yllätys Lapista. Pohjois-Suomen järvistä löytyi elävä vesikirppulaji, jonka luultiin jo kuolleen sukupuuttoon.- -  Aiemmin fossiilinimelllä Unapertura latens tunnettu laji sai uuden tieteellisen nimen Rhynchotalona latens." 

Jippii! 

 

 
<< Alkuun < Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Seuraava > Loppuun >>

Sivu 10 / 195