Paha hyvä byrokratia
18.09.2019 16:17

 

Työllisyys alkaa nousta kohisten, kunhan saadaan kiusallinen byrokratia pois. 

Näin näyttää uskovan Antti Rinteen hallitus. Byrokratian kitkeminen palkkatuen käytöstä on nimittäin yksi hallituksen keskeinen keino nostaa työllisyyttä.  

Ainoa se ei ole. On myös kerrottu, että työvoimatoimistot alkavat haastatella työttömiä yksilöllisesti ja henkilökohtaisesti. Yhdessä asiakkaan kanssa laaditaan työllistymissuunnitelma ja sovitaan sen seurannasta.

Täh? Miksi vakiintunut työtapa ja käytäntö esitetään nyt uutena? Tätähän on tehty vuosikausia. 

Vai kulkeeko ajatus niin, että tästä lähtien haastatellaan paremmin ja tehdään parempia työllistymissuunitelmia? Hommia tehtiin ennen jotenkin huithapelisti? 

Työministeri Harakan (sd)  ja sosiaali- ja terveysministeri Pekosen (vas) aikana työvoimapalveluissa käytetään vain pehmeitä keinoja. Se on muutos vanhaan. Tähän asti työkkärin virkailija on saattanut tivata asiakkaalta, miksi tämä ei käynyt katsomassa yhdessä sovittua työpaikkaa. Käymättä jättämisestä ilman kunnon syytä on saatettu lätkäistä karenssi. Mutta kun ollaan pehmeitä, niin ei kai enää tapahdu.

Ja sille palkkatukien byrokratialle sanotaan saman tien hyvästit. Kun työnhakijalla on takataskussaan lupaus palkkatuesta, työnantajat ja -hakijat löytävät toisensa "tinderistä" työkkärin käsin koskematta. A vot, työmarkkinat alkavat vihdoin toimia.

Miksei tätä ole ennen keksitty? No siksei, kun veronmaksajien rahaa ei voida heitellä taivaan tuuliin.

Tuen myöntäjänä viranomaisen on varmistuttava joistakin seikoista. Esimerkiksi että yrityksellä ei ole samaan aikaan irtisanomisia tai lomautuksia samanlaisista tehtävistä ja ettei tuen myöntäminen heikennä muiden työntekijöiden asemaa. On varmistuttava siitäkin, ettei yrityksellä ole maksamattomia verovelkoja. Miksi myöntää yhteiskunnan tukea sellaiselle, joka ennestään on yhteiskunnalle velkaa? Ja kun samalla yrittäjällä voi olla useita yrityksiä ja aputoiminimiä, niiden selvittäminen ennen tuen myöntämistä on välttämätöntä.

Tiedot jotka on eilen naputeltu verkkoon, saattavat olla tänään vanhentuneita. Byrokratia vaatii kotvasen aikaa, mutta toimii eduksemme. 

Ei kenelläkään, yksilöllä tai yrityksellä, luulisi olevan mitään sitä vastaan.

Loistava syyspäivä ollut tänään.

Lenkkipolkua taivaltaessani aurinko helotti täydeltä terältä ja ilma tuoksui raikkaan syksyiseltä. Oi onnea! Saatoin melkein kuulla, miten elimistöni kiitti hapesta ja metsän tuoksusta ja joustavasta polusta askelen alla.              

 

 
Lintilän ja Kulmunin näytön paikka
16.09.2019 15:59

 

Budjettiriihi eli tasavallan ensi vuoden budjetin teko on alkamassa.

Antti Rinteen punavihreän hallituksen ensi askelet ovat olleet hälyttäviä. Sipilän ajan tiukasta taloudenpidosta ei ole tietoakaan.

Alkukesästä hallituksen leiristä kerrottiin, että liikkeelle lähdetään unelmista ja ilmiöistä. Jokainen hallituspuolue sai tuoda yhteiseen pöytään keskeisimmät unelmansa. Hintalapuista ei puhuttu eikä niistä tarvinnut välittää. Se oli varmasti kivaa.

Mutta kun laskeudutaan reaalimaailmaan, ei enää olekaan yhtä kivaa. Rahat on jostain otettava.

Tähänastiset merkit hirvittävät: sekä velkaantuminen että vanha jakopolitiikka palaavat. Sipilänkin hallitus otti velkaa, mutta sai kuitenkn velkaantumisen kasvun pysähtymään. 

Kaikki se hyvä ja ihana, jota ennen vaaleja kansalaisille luvattiin, on tarkoitus kattaa työllisyysasteen nostolla 75 prosenttiin. Hienoa, jos se onnistuu, mutta epäilykselle on sijansa. Ainuttakaan konkreettista keinoa työllisyyden nostamiseen ei ole tähän mennessä esitetty. Sen sijaan on vannottu moneen kertaan, että työttömien aktiivimalli poistetaan ja kaikkinainen pakko myös. Vastedes  tullaan käyttämään vain "pehmeitä keinoja".

Loistavaa. Kohta varmaan saamme tietää, mitä ne pehmeät keinot ovat. Tässä tuskin malttaa odottaa.

Yhtenä keinona työllisyysasteen nostamiseen on mainittu palkkatuen maksimaalinen käyttö. Hokkus pokkus. Otetaan valtion kukkarosta rahaa ja käytetään se ihmisten palkkaamiseen julkiselle sektorille. Miten se eroaa hölmöläisten peiton pidentämisestä? Ei mitenkään.

Menojarrun painaminen jää tässä hallituksessa keskustalle ja etenkin valtiovarainministeri Lintilälle. Myös kepun vastavalitun puheenjohtajan, elinkeinoministeri Katri Kulmunin ensimmäisistä kommenteista voi päätellä, että hänessä on säpäkkyyttä ja potentiaalia tarvittaessa lyödä kantapäitä tanaan.

Jos ja kun tiukalle vetää, Rinteen on pakko alkaa syödä vaalilupauksiaan. Toinen vaihtoehto olisi vielä vastenmielisempi. Kepu pakkaisi laukkunsa ja lähtisi hallituksesta, jota sen kannattajat eivät ole alkuunkaan hyväksyneet. Keskustan, kokoomuksen, perussuomalaisten ja kristillisdemokraattien enemmistöhallitus syntyisi kivuttomasti ja nopeasti.

Paitsi ettei kepu mihinkään ole lähdössä. Se on saanut tämän hallituksen ohjelmaan kaikki keskeiset tavoitteensa mukaanlukien 18 maakuntaa.

Mutta ainahan voi pelotella.              

 

 

 

 
Hyvä ruoka maailman ihanin asia
15.09.2019 14:43

 

Tuli palautetta, että en ole pitkään aikaan puhunut ruoasta. Olen vain vaahdonnut jostain brexitistä, vaikka ruoka on paljon tärkeämpää.

Osui ja upposi. Olen samaa mieltä. Kun kaikki uuden sadon kasvikset nyt ovat saatavillamme, on aika nauttia syksyisistä herkuista. 

Nyt saarnataan, että pitäisi auttaa ilmastoa ja syödä enemmän kasviksia. Jotenkin tuntuu, että kaupunkilaiset ovat keksineet tuon viisauden juuri nyt. Maalla on aina syöty paljon kasviksia. Esimerkiksi minun lapsuudessani satakuntalaiskodeissa syötiin lauantaisin sallattia ja juurikaslooraa, päälle ihanaa kauan keitettyä ohrankryynivelliä. Itse poimituista marjoista tehdyt hillot ja mehut riittivät koko talveksi. Eikä perunakaan kai mikään eläinkunnan tuote ole. Sen voimalla minun ikäluokkani kasvoi. Ja komeita ihmisiä meistä tulikin. 

Sallatti, jota rakastan, tulee ruotsin sanasta sallad. Sillä ei ole mitään tekemistä rosollin kanssa, jota etenkin joulun aikaan naistenlehdet tuputtavat. Valitettavasti kuitenkaan meidän Jälkipolvi ei pidä sallatista, joten kun tässä lähiaikoina kokoonnumme, ajattelin luopua puhdasoppisesta näkemyksestäni ja laittaa uunirosollia.

Jos kiinnostaa, tee näin: Varaa ainekset mieleisessäsi sekoitussuhteessa: punajuurta, porkkanaa, sipulia, omenaa (hillitysti), maustekurkkua, suolaa, etikkaa, ripaus sokeria, kermaa, voita.

Pilko ainekset veitsellä pieniksi tasakokoisiksi kuutioiksi. Sekoittele ja mausta seos. Lusikoi kaikki voideltuun vuokaan ja lisää kermaa sen verran etteivät juuri ja juuri peity. Kasviksista irtoaa uunissa nestettä, joten lisää kermaa vasta tarvittaessa. Ei ole kiva jos vuoan pohjalla lilluu vesi. Sekoita taas ja maistele.

Sitten vain 200 asteeseen uuniin noin tunniksi.

Uunista tulviva tuoksu on mahtava, kuten myös maku. Mutta siis toistaiseksi vain minun mielestäni.

Saa nähdä. 

 

 
Perjantai 13. päivä
14.09.2019 14:30

 

Se oli eilen.

Aamu alkoi mukavasti, kahvia, paahtoleipää ja itse tehtyä omenahilloa. 

Sitten onni kääntyi. Puhelin kieltäytyi yhteistyöstä. Päivämäärä ja kellonaika näyttivät rullaavan, sähköpostikin toimi, mutta näytöllä ilkkui teksti: "Puhelin ei käytössä". Ei onnistunut tekstiviestin lähettäminen eikä vastaanottaminen. Laskujen maksaminen tyssäsi siihen.

Ei kai tässä muu auta kuin lähteä DNA-kauppaan hakemaan apua. Viikonloppu sentään edessä ja lähisuku huolestuisi ellen vastaa puhelimeen. Pahaksi onneksi olin varannut kampaajalta ajan kello 14:ksi. Se pitäisi perua, jotta ehtisin käydä hoitamassa puhelinasiani. Mutta milläs perut, kun et voi soittaa?

Säästän teidät yksityiskohdilta, mutta iltaan mennessä puhelin oli kunnossa ja hiukset timmissä.

Tulin kuitenkin miettineeksi, miten hukassa olisimme, jos joku päättäisi katkaista virran niin sanotusta isosta katkaisijasta. Digin varaan rakennettu yhteiskuntamme pysähtyisi. Tai vielä pahempaa, rysähtäisi.  Liikenteelle ja kiinteistöille aiheutuisi korvaamatonta vahinkoa.

Jos jätetään valtakunnallinen katastrofi pois laskuista, arkinen elämämme on niin monin säikein kytketty puhelimeen, että juuri mitään ei voi tehdä ilman sitä. 

Puhelimelle keksitään jatkuvasti yhä lisää käyttöä: lataa se ja tämä sovellus. Ja kun internet kulkee mukana koko ajan, mitään ei tarvitse enää muistaa.

Hiljattain uutisoitiin tutkimuksesta, jonka mukaan digitaalisten vempeleitten käyttö on tyhmistänyt vanhan kunnon homo sapiensin. En väitä vastaan. Jos en heti muista, kuka näytteli pääroolin siinä ja siinä elokuvassa, en yritä ponnistella ja vaivata aivosolujani, vaan tarkistan asian älypuhelimestani. Nopeaa ja kätevää.  Ennen aikaan muistin ulkoa kymmeniä puhelinnumeroita, nyt tuskin omaani.

Muuten olen sitä mieltä, että voisimme jo lakata puhumasta kännykästä ja sanoa sitä vain puhelimeksi. Asiayhteyksissä ja etenkin vähän vakavammassa tekstissä kännykkä kuulostaa kornilta ja tyyliin sopimattomalta. Voisimme luopua siitä, koska muunlaisia puhelimia ei käytännössä enää ole. 

Ensimmäiset keltaset lehdet ovat ilmestyneet nurmikolle.

Myös vaahtera osoittaa oireita tulevasta ruskasta. Toistaiseksi se näyttää miettivän, joko päästäisi värit valloilleen. Tänään puhaltaa navakka ja vilpoinen tuuli, pyykit kuivuivat ulkona hetkessä.

Syksy on täällä. Ensimmäinen mukillinen puolukoita on poimittu. Tänään aion nauttia uuniomenoista ja niiden taivaalllisesta tuoksusta. 

 

 
Mistä tämä kaikki äijäily?
12.09.2019 13:15

 

Jari Tervolta on juuri ilmestynyt 700-sivuinen kirja Vesa-Matti Loirista. Julkkareita vietetään tänään.

Sitä kirjaa en tule lukemaan, se on varmaa. Päivän lehdissä ja verkkosivuilla on kerrottu kirjan sisältö, joka on pääosin viinanhuuruista örveltämistä. Naiset vaihtuvat Veskun ympärillä solkenaan. Aina välillä nyrkki puhuu, kun Loiri kellistää katuun sen kenen naamasta ei satu tykkäämään.

Helsingin Sanomien arvio kiinnittää huomionsa siihen, että Tervo hyppää kritiikittä mukaan kohdehenkilönsä ihailijakerhoon. Hän ei kysele eikä analysoi. Voi siis olla, ettei Tervo vieläkään saa Finlandia-palkintoa. Mutta viisainta tietysti olla arvostelematta kirjaa jota ei ole lukenut. Eikä tule lukemaankaan, kuten sanottu.

On sääli, että monilahjakkaan Vesa-Matti Loirin elämä meni sellaiseksi kuin meni.  Ja sekin on sääli, että Jari Tervo tärvää kiistämättömät kirjalliset lahjansa sensaatiohakuiseen viihteeseen.

Money talks. Loiri-kirjan kaupallinen menestys ja lööppijulkisuus ovat taattuja.

Hesarissa oli äskettäin näyttelijä Antti Luusuanniemen haastattelu. Näyttelijä kertoo siinä miten oli bilettänyt toisen miesjulkkiksen kanssa aamuun asti. Hän oli herännyt hotellin sängyssä täysissä pukimissa, kuten myös julkkiskaveri. Miestoimittajan kirjoittama juttu oli myönteisen ja ihailevan sävyinen. Kuka tätä tarinaa tarvitsi? Eikö nelikymppisellä perheenisällä ollut muuta kerrottavaa? Mikä meidän ajassamme ruokkii tällaista äijäilyä?

Naiset katsovat äijäilyä sivusta. Miehet vievät tilan ja huomion.

Minulla on tapana kiinnittää huomiota monen mielestä merkityksettömiin yksityiskohtiin ja piiloviesteihin. Niinpä Kuntatalon eilisessä puoluejohtajapaneelissa en voinut olla panematta merkille, miten naisenemmistöstä huolimatta tilaa hallitsivat Antti Rinne ja Petteri Orpo. En syytä heitä äijäilystä, molemmat ovat sympaattisia ihmisiä. Ilmeisesti ilman omaa syytään heidät oli sijoitettu paneelin keskelle ja naispuheenjohtajat heidän ympärilleen kuin Charlien enkelit ainakin.  (Myös Jussi Halla-aho oli sijoitettu reunalle.)

Rinne ja Orpo olivat varmoja ja rentoja. Heillä oli siihen varaa, koska tiesivät, että saavat kyllä sanoa sanottavansa. Välillä he naureskelivat keskenään kuin parhaat kaverit. Meillä keskusteluohjelmissa pienistä kevennyksistä ja huumorista yleensäkin vastaavat miehet. Naiset puhuvat tiukkaa asiaa paljon ja nopeasti ja ilman hymyn häivettä. 

Mainitussa Kuntaliiton paneelissa esimerkiksi totinen torvensoittaja Maria Ohisalo esitelmöi heti aluksi  jostain kaivoksesta, vaikka toimittajan kysymys oli tarkoitettu vain kevyeksi alkuverryttelyksi. Li Andersson kiljui Petteri Orpolle peruskoulun tulonsiirroista, eikä Petteri näyttänyt panevan kiljumista lainkaan pahakseen.

Itsetunnostahan tässä on kyse. Kun tietää pärjäävänsä, voi vähän höllätä ja rentoutua. 

Kaikille tytöille pitäisi järjestää pakollinen itsetuntokurssi jo yläkoulussa. Vielä mieluummin alakoulussa.

Katsokaas tytöt, se on niin, että istumajärjestykseenkin voi itse vaikuttaa. 

 

 

 

 

 

 
Onneksi kesä jatkuu
10.09.2019 14:32

 

Miten tässä aina näin käy? Ovatpa sitten kysymyksessä euroviisut tai kansainväliset missikisat, suomalaista veikataan voittajaksi, mutta joku muu vie potin.

EKP:n pääjohtajaksi oli ehdolla kaksi suomalaista, Erkki Liikanen ja Olli Rehn. Heidän pätevyyttään ei kukaan pystynyt kiistämään. Takana oli nuhteetonta pankkiuraa ja ministeritason kokemusta. Asiantuntijat veikkailivat vain keskenään, kumpi heistä. Ei kumpikaan.

Suomen pojat jäivät lehdellä soittelemaan. Voiton vei ranskalainen Christine Lagarde, jonka ura ei ole sujunut aivan nuhteettomasti . Ellen väärin muista, hän on tehtävään sääntöjen mukaan yli-ikäinenkin, mutta mokomaan yksityiskohtaan ei nyt kiinnitetty huomiota. Kuten ei EU:ssa muutoinkaan sovituista säännöistä piitata. Lagarde nimitetään tehtävään lokakuussa.

Jutta Urpilainen on tunnettu nimi Euroopassa tiukkana taloudenvartijana. Suomen valtiovarainministerinä hän näytti kyntensä mm. Kreikan velkakriisin yhteydessä. Kun tänään Brysselissä jaettiin komissaarien salkkuja, pidimme talouskomissaarin tehtävää Jutalle lähes itsestäänselvyytenä. Toisin kävi taas. Tämän painavan salkun vei italialainen. Hah. Olisivat nyt siellä Brysselissä edes googlanneet nähdäkseen miten Italia rikkoo EU:n taloussääntöjä ja missä jamassa Italian talous on. Mutta eihän sillä ollut merkitystä.

Britanniassa asiat ovat jo niin sekaisin, ettei niitä viitsi enää kommentoida. Meno parlamentin alahuoneessa on ollut kuin hollituvassa, ja viimeksi erosi parlamentin puhemieskin. Nyt ammottavat penkit tyhjinä ja ovet ovat säpissä, sillä parlamentti on Boris Johnsonin määräämällä pakkolomalla.

Jälleen kerran on hienoa todeta, miten upea maa Suomi on. Meillä on perustuslaki, jonka noudattamista vahditaan tarkoin. Ja eduskunnan puhemies Matti Vanhanenkin, joka ilmaisi huolestumisensa kansanedustajien kielenkäytöstä, voi olla ihan tyytyväinen. Emme yllä läheskään brittien tasolle.

Onneksi kesä jatkuu, lämpöasteita on varjossa tällä hetkellä 24 Celsiusta. Ei auttanut kuin hakea jo talvisäilöön laittamani sortsit ja toppi esiin nurmikon leikkuuseen ryhtyessäni. Hikistä puuhaa se oli näinkin, mutta vissyt ja kahvit verannalla maistuivat aivan mainioilta. Kesäkukat kukkivat vielä, ja piha on nyt kaunis, kun viimeisetkin rakennustelineet on haettu pois.

Kokonaan ohi ei remppa vielä ole, sillä uutta ulko-ovea joudun odottamaan muutaman viikon. Mielelläni järjestäisin jo tupareita, mutta odottavan aika on tunnetusti pitkä.

No, aika kuluu vaikkapa kepun uuden puheenjohtajan linjauksia odotellessa. Tähän mennessä Kulmuni on sanonut vain, että keskustapuolue tulee poistamaan ihmisten hädän ja ahdistuksen.

Se ei ole vähän se.   

 

 
Orasen Manu
09.09.2019 20:26

 

Raija Oranen on suosittu kirjailija, jota en ole tätä ennen lukenut. Hänen edustamansa kirjallisuuden tyylilaji ei vain ole minuun iskenyt. Nyt tuli tartuttua Manuun (Otava 2019).

Manu on romaani, jossa Oranen panee muistamattoman presidentin muistelemaan. Faktaa ovat YYA-sopimuksen vuosijuhlat ja monet tärkeät tapahtumat, muu on kuviteltua. Tai ei kokonaan kuviteltua, sillä yhtenä tietolähteenä Orasella on ollut rouva Tellervo Koivisto.

Lopputulos on haikea. Vanhenevan presidentin on välillä luettava omia kirjojaan, jotta muistaisi, mitä vielä jokin aika sitten muisti. Muistot, todet ja epätodet, sekoittuvat arkeen ja uniin. Painajaiset eivät jätä rauhaan jatkosodassa taistellutta miestä. Eivät hänen presidenttikautensa päivätkään olleet kaikkein helpoimpia. Tuli talouslama, pankkikriisi ja sosialismin romahdus. Itänaapurin epävakaus  ja huoli Suomesta valvottivat.

Arvostelu oli raakaa ja repivää. Lukiessa tuli miettineeksi, miten paljon vähemmällä Sauli Niinistö pääsee. Tietenkin pääsee, sillä Niinistö ei sähellä sisäpolitiikassa eikä hänellä muutenkaan ole valtaa siihen nähden, mitä Koivistolla oli. 

Orasen romaani on myös Manun ja Tellervon rakkaustarina. Presidenttinä Koivistolla ei koskaan ollut niin sanottua hovia. Tellervo oli hänen hovinsa, jonka kanssa hän jakoi asiat. Valtakunnan ja maailmanpolitiikan ongelmia ratkottiin kahdestaan Tähtelän tuvan kahvipöydässä tai saunan lauteilla. Joskus avattiin viinipullokin. Tellervo oli ainoa ihminen johon hän täysin luotti.

Politiikassa Koiviston luottohenkilö oli Harri Holkeri, rehellinen mies joka ei harrastanut pelejä. Inhokkipuolelle kuului Kalevi Sorsa, joka ei Manun mielestä muuta tehnytkään kuin pelasi. Omaan pussiinsa tietysti.

Oranen oli hyvin tavoittanut koivistomaisen filosofoinnin, ja monet aforismit olivat tuttuja. Parhaasta päästä oli Koiviston lausahdus demokratiasta: "Demokratia on riskialtis tapa hallita valtiota, kun sekä viisaan että tyhmän ääni painaa vaaliuurnassa yhtä paljon."

Pidin myös hänen näkemyksestään tiedosta. Hän sanoi, että vaikka tieteellisessä tiedossa voi olla epätarkkuuksia, se on silti luotettavampaa kuin mikään muu tieto.

Yhdestä asiasta Oranen ansaitsee tukistuksen. Jos lähtee jäljittelemään lounaismurretta, joka oli Koivistojen kotimurre (ja minun), pitää varmistua, että se on sitä murretta jota tarkoitetaan. Yksikään turkulainen ei puhu rukkasista, kuten Oranen on pannut Koiviston tekemään. Vanttuista Turussa puhutaan.

Samaten särähti korvaan, kun Manu mietti Tähtelän pihassa, joko Tellervo kohta joutuu saunaan. Joutuu? Lounaisessa Suomessa joutuminen viittaa pakkoon, ja siitähän tässä ei voinut olla kysymys. Manu varmasti mietti, jokohan Tellervo pian ehtii tai "kerkee" saunaan.

Mitään uutta ja yllättävää Oranen ei lukijoilleen ole Mauno Koivistosta löytänyt. Hän on kuitenkin tehnyt paljon taustatyötä ja saanut aikaan mukavasti eteenpäin soljuvan ja luettavan tarinan. 

 

 
Keskusta Kulmunin kauteen
08.09.2019 13:17

 

Keskustalaiset valitsivat eilisessä ylimääräisessä puoluekokouksessaan uudeksi puheenjohtajakseen Katri Kulmunin.

Torniolainen 32-vuotias  toisen kauden kansanedustaja voitti kilpakumppaninsa Antti Kaikkosen selvin numeroin 1092 - 829. Vaikka media tiesi jo pari päivää ennen Kulmunin voittavan, äänestystulos oli sittenkin yllättävä. Tiukempaa ja tasaisempaa äänten jakautumista olisi odottanut, onhan Kaikkonen kokenut ja näkyvä, monissa liemissä keitetty poliittikko. Häntä pidetään myös  joviaalina  ja kaikkien kanssa toimeen tulevana hyvänä tyyppinä. Eivät huonoja ominaisuuksia monipuoluemaassa, jossa on kaikkien kanssa pärjättävä.

Mutta keskustalaiset päättivät toisin. Kulmunin valintaa on perusteltu "uusilla tuoreilla kasvoilla" ja "tarpeella uudistaa puolueen linjaa". Täh?

Jo ennen kuin olin lukenut Marko Junkkarin analyysin (hs.fi), mietin, mikä ihmeen uusi kasvo Kulmuni on. Hänhän on ollut mukana puolueen johdossa varapuheenjohtajana niin Sipilän hallituskaudella kuin rökälemäisen vaalitappionkin aikana.  Mitä hän teki puolueen uudistamiseksi?  Nytkö Kulmuni vain pyyhkii Sipilän pölyt jaloistaan ja aloittaa "tuoreena kasvona" puhtaalta pöydältä?

Onnea yritykseen ja lykkyä tykö, mutta kepu saattoi  juuri iskeä naulan omaan arkkuunsa.

Katri Kulmunilta puuttuu kokemusta, eritoten johtamiskokemusta. Ja se on paha puute, koska keskustassa on totuttu voimakkaisiin johtajiin. Lihaksia tarvitaan myös muiden puoluejohtajien porukassa pärjäämiseen. Kulmunilta puuttuu karisma ja tllan ottamisen kyky. Epävarmuus paistoi läpi jo hänen puoluekokouksessa pitämästään vaalipuheesta. 

Omia puheitaankin Kulmuni on ehtinyt perua. Ilmoittautuessaan puheenjohtajakisaan hän sanoi ilman muuta ottavansa heti valtiovarainministerin salkun, mikäli tulee valituksi. Tätä hän perusteli sillä, että valta ja vastuu kuuluvat yhteen. Eilen hän sanoi, että "mitään ministerirulettia" ei tule, nyt on keskityttävä puolueen kannatuksen kasvattamiseen.

Särähti korvaan. Olisin mielelläni kuullut tuoreen puheenjohtajan sanovan jotain nättiä siitä miten hän haluaa toimia suomalaisten ja Suomen parhaaksi. Sellaista ei kuultu. Elinkeinoministerimme keskittyy vain kepun kannatuksen nostamiseen. 

Plussapuolelle merkittäköön, että Mika Lintilä saa jatkaa valtiovarainministerinä. Hallituksen tervejärkisin ihminen sentään.     

 
Meidän presidentistä tykätään
07.09.2019 15:55

 

Mikäs on Sauli Niinistön ollessa tasavallan presidenttinä, kun suosio on ennennäkemätön.

Soraääniä ei kuulu.

Helsingin Sanomien juuri teettämässä kyselyssä yli 90 prosenttia haastatelluista katsoo, että Niinistö on hoitanut tehtävänsä vähintään melko hyvin. Pisteitä tuli kaikista puolueista. Siten Niinistön vanha vaalislogan näyttäisi   pitävän paikkansa: vastakkainasettelun aika on ohi. 

No ei se ole. Kysely koski vain presidentin tehtävien hoitoa.

Niinistö on lunastanut lupauksensa olla koko kansan presidentti, sitä todistavat tuoreet luvut. Sdp:n kannattajista 63, keskustan 62 ja kokoomuksen kannattajista 59 prosenttia katsoi Niinistön hoitaneen tehtävänsä erittäin hyvin.

Mielenkiintoista, että hänen vanhan taustapuolueensa kannattajat olivat hieman muita kriittisempiä. Kun vastausten perusteluja ei ole avattu, voi ajatella osan kokoomuslaisista pettyneen siihen, ettei Niinistö ole vienyt eikä ainakaan toistaiseksi  ole viemässä Suomea Natoon.

Sauli Niinistö nauttii myös ulkomailla huomattavasti suurempaa arvostusta kuin pienen pohjoisen maan presidentin osalle voi odottaa. Siinä samalla on tullut arvostusta Suomelle.

Niin että onneksi olkoon Sauli ja kiitos hienosta työstä.

Muuten olen sitä mieltä, että pikku Aaroa piilottelette Jennin kanssa ihan turhaan.

Asutaanhan maailman vakaimmassa maassa, jossa vauvat ovat hyvin  turvassa. Jos kenen, niin presidentin pitäisi siihen luottaa.

Isoäidit ja tädit ovat virkanneet ja kutoneet kymmeniä tossuja ja nuttuja Aarolle jo ennen hänen syntymäänsä. Vauvan odotukseen osallistui ilolla koko kansa. Nyt poika on jo puolentoista vuoden ikäinen, mutta häntä ei  ole päästetty kameroiden eteen vanhempiensa kanssa edes pieneksi hetkeksi. 

Se tuntuu loukkaavalta. Töykeältä.    

 

 
Maasta pienetkin ponnistavat
06.09.2019 12:37

 

Kiitos palautteesta. Eilisessä postauksessani ohitin pienpuolueet kokonaan. Totta, eikä ollut ensimmäinen kerta. Korjataan asia nyt.

Vasemmistoliiton veturi Li Andersson on monesti sijoittunut kärkeen eri viestimien Valovoimaisin poliittikko -ja vastaavissa äänestyksissä.

Hänen kanssaan muun muassa mentäisiin mieluiten lasilliselle.

Lin henkilökohtainen suosio ei kuitenkaan riitä nostamaan puoluetta keskisuurten sarjaan. Viimeisin mittaus osoitti 8,1 prosentin kannatusta, jossa oli hienoinen lasku edelliseen kuukauteen verrattuna.

Vasemmistoliitto on muodostettu yhdistämällä SKDL ja Suomen kommunistinen puolue, mistä puolueen nimeen tulee sana liitto. Se on kahden puolueen liitto, vaikka nykyään haluaakin usein esiintyä vain nimellä vasemmisto. Laitavasemmistolainen puolue on nykyään myös niin vihreä, että sitä tuskin erottaa varsinaisista vihreistä. Puolueiden yhdistymisestäkin on puhuttu, mutta se on torjuttu molemmilta tahoilta. 

Hallitusvastuu pukee Li Anderssonia. Kaikkitietävä oppositiopoliitikko on ottanut opetusministerin pestin tosissaan, hän puhuu nyt vähemmän ja näkyy vähemmän. Räväkkyydestä vastanneekin jatkossa eduskuntaryhmän puhis ja ex-ministeri Paavo Arhinmäki. 

Ruotsalainen kansanpuolue pysyttelee lammikossaan eikä edes yritä muuta.

Aina välillä rkp/sfp on väläyttänyt halujaan päästä todelliseksi kaksikieliseksi puolueeksi, mutta toistaiseksi ajatus ei ole ottanut tulta.

Silti moni suomenkielinen myöntää, että rkp olisi fiksu valinta. Liberaali, mutta konservatiivisella tavalla. Ankkalammikkosyndrooma kuitenkin haittaa. Kun Vaasan laajan päivystyksen sairaala on pelastettu ja ylioppilaskirjoitusten ruotsin koe turvattu, eivät suomenkieliset enää niin kovasti taida kiinnostaakaan. 3,8 prosentin kannatus ja kaksi ministeripaikkaa riittävät. 

Kristillisdemokraattien tavoitteet?

Li Anderssonin tavoin myös kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah on näkyvämpi ja suositumpi kuin puolueensa. Viime presidentinvaalikeskusteluissa Essayah peittosi kirkkaasti monta isomman puolueen puheenjohtajaa selkeydellään ja asiatiedoillaan.

Kun puolueen kannatus vuodesta toiseen on muutaman prosentin luokkaa (nyt 3,4), miksi roikkua mukana?. Kristillisdemokraattien tavoitteet on varmaan mainittu puolueohjelmassa, mutta suurelle yleisölle ne eivät ole auenneet. Kun kaikissa muissakin puolueissa on kristittyjä, pelkkä kristillinen sanoma ei riitä. Tarvittaisiin rohkeita aloitteita ja päänavauksia, niitä vain ei ole kuulunut. Pienikin puolue voi halutessaan toimia keskustelun herättäjänä.

Turha Liike Nyt 

Kun kokoomuslaiselle Harry "Hjallis" Harkimolle ei liiennyt ministerinpaikkaa, hän perusti oman liikkeen, joka sai nimekseen Liike Nyt! Sen piti olla täysin toisenlainen kuin mikään puolue, interaktiivinen ynnä muuta.

Ministerinpaikkaa ei ole tullut vieläkään, siihen ei Liikkeen 1,4 prosentin kannatus riitä. Joukko on ympäriltä harventunut. Mikael Jungnerkin keskittyy nykyään tanssikilpailuun. 

 

 

 
<< Alkuun < Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Seuraava > Loppuun >>

Sivu 9 / 198