Punatukkainen nainen Istanbulista
27.09.2019 15:26

 

Turkkilainen tai muukaan itäinen kirjallisuus ei ole minua juurikaan kiinnostanut. Olisi ehkä ollut syytä. 

Viime käynnilläni nappasin kirjastosta mukaani Orhan Pamukin Punatukkaisen naisen (Tammi 2019). Pamuk muistetaan vuoden 2006 Nobelin kirjallisuuspalkinnosta, ja kun kirja on julkaistu suomeksi Tammen Keltaisessa kirjastossa, laatua olisi luvassa.

Niin olikin. Alussa kertoja Cem on 17-vuotias lukiolaispoika, jonka apteekkari-isä on jättänyt perheensä. Politiikkaan sekaantunut isä oli kadonnut aikaisemminkin pariksi vuodeksi, mutta palannut silloin lyötynä ja kidutettuna. Cem tietää heti, että tämä on erilainen katoaminen. Isä ei palaisi. Hänellä olisi uusi nainen ja uusi perhe jossain. 

Äiti on taloudellisesti tiukilla, joten yliopistoon päästäkseen Cemin on itse hankittava rahat valmennuskurssiin. Hän saa työpaikan kirjakaupasta, jonka kirjojen tuoksua ja ilmapiiriä hän rakastaa, mutta palkka on liian pieni. Hän pestautuu kaivomestarin apulaiseksi vannottuaaan ensin äidilleen, ettei laskeudu kaivoon.

Työ on raskasta, mutta mestari Mahmut on ystävällinen ja palkka hyvä. Eräänä päivänä sattuu onnettomuus, mestari jää kaivoon ja Cem pakenee paikalta kauhun vallassa.

Koko junamatkan kotiin hän odottaa vain, milloin poliisi tarttuu hänen niskaansa. Ei tartu, ja aika kuluu. Cemin kotipaikkakunnalle ei kaivomestari Mahmutista kuulu yhtään mitään. Lopulta Cem 45-vuotiaana menestyvänä miehenä haluaa käydä kylässä, jossa kerran oli kaivomestarin apulaisena. 

Hän saa kuulla, että Mahmut oli lopulta löytänyt vettä, saanut menestystä ja yllin kyllin maallista hyvää. Rikkaiden miesten tapaan hän oli ottanut kauniin vaimonkin. Kyläläiset olivat onnistuneet nostamaan hänet kaivosta voipuneena ja toinen olkapää loukkaantuneena, mutta ennen pitkää hän laskeutui taas kaivoon. Kaivoihin, yhteen toisensa jälkeen. Nyt jo iäkäs Mahmut oli menehtynyt viisi vuotta sitten. 

Tällä välin Cem oli valmistunut yliopistosta geologiksi ja hänestä oli tullut alansa merkittävä asiantuntija, jota haluttiin kuulla eri puolilla maailmaa. Yhdessä vaimonsa kanssa hänellä oli myös menestyvä yritys. Kaikki nämä vuodet häntä painoi kuitenkin Mahmutin kohtalo. Syyllisyys ei antanut yön eikä päivän rauhaa. Ja kaiken aikaa Mahmutilla oli hänen tietämättään kaikki hyvin. 

Punatukkainen nainen onkin ennen muuta kirja syyllisyydestä. Miten paljon turhaa syyllisyyttä tässä maailmassa kannetaankaan  ja miten paljon elämän kaunetta ja hyvyyttä sen mukana menetetään. Paetessaan Cem oli ollut vasta lapsi, jonka ei olisi pitänyt edes päästä vaarallisellle kaivotyömaalle.  

Kirjan muita juonteita ovat isä-poika-suhteet ja Cemin ensirakkaus (pakkomielle) Punatukkaiseen naiseen.

Lopussa tulee yllätys. Kertojana onkin Punatukkainen nainen ja moni asia kääntyy päälaelleen. Jos tämä olisi jääkiekkoa, se olisi ilmaveivi. 

Jotta en spoilaisi, en kerro enempää.

Mutta taidanpa lukea vielä toisenkin Orhan Pamukin. 

 

 

 
Syksyn sävel 2019
26.09.2019 11:32

 

Syksyn 2019 sävel on moniääninen ja riitasointuinen.

Voi olla ettei maailma kuohu enempää kuin ennenkään, mutta kaikkialle ehtivän median ansiosta joudumme kuulemaan ja näkemään kaiken reaaliajassa. Itse olen kylläkin jo painanut jarrua turhalle informaatiotulvalle. En lue rikosuutisia enkä katso onnettomuusvideoita. Miksi minun pitäisi nähdä kahden auton törmäävän toisiinsa ja syöksyvän jokeen? Ei miksikään. Jos tarpeen, osaan kuvitella sellaisen tilanteen itsekin.

Syksy täyttyy kuitenkin oikeista uutisista, jotka päivittyvät koko ajan ja joita on syytä seurata.

Republikaanipresdentti Donald Trumpin tähänastinen kausi on ollut "klomppinen", kuten me Luvialla sanomme.

Hän on kompastellut, mokaillut, selitellyt ja valehdellut. Kynnys syytteen nostamiseen istuvaa presidenttiä vastaan on kuitenkin ollut korkea. Nyt se on ylitetty  demokraattipomo Nancy Pelosin johdolla. Viimeinen niitti oli väitetty vehkeily vieraan vallan eli Ukrainan presidentin kanssa. Puhelinkeskustelun mukaan Trump on saattanut syyllistyä jopa kiristykseen.

Seuraavat viikot Yhdysvalloissa kinataan puhelutaltioinnin aitoudesta ja juristit tekevät tiliä. Trump ottaa yleisönsä kuten ennenkin: viittaamalla "noitavainoon". Hän selviää kuivin jaloin, minkä Pelosi varmasti tiesi. Varsinainen tavoite olikin häiritä Donaldin jo alkanutta presidentinvaalikampanjaa. 

Rapakon tällä puolen kohistiin, kun Boris Johnson palasi Yhdysvaltain matkaltaan brittiparlamentin eteen.

Pääministerikautensa räyhäkkäästi aloittanut BoJo on viime päivinä tarponut nöyryytyksestä toiseen. Hänen varmana pitämiään uusia sopimusneuvotteluja EU:n kanssa ei tule. Jean-Claude Junckerin lounaalla pantiin merkille BoJon lysähtäminen, kun hän ymmärsi, miten pihalla oli koko bexit-prosessista. Ranskan-matkalla hän joutui jäämään pois tiedotustilaisuudesta, koska ei olisi yleisön buuauksilta saanut ääntään kuuluviin. Sitten tuli mälli. Korkein oikeus katsoi yksimielisesti, että BoJon määräys parlamentin istuntokauden keskeyttämisestä viideksi viikoksi oli laiton.

Parlamentti on palannut työhönsä, mutta laineet eivät ole asettuneet. Monen kunnon britin on vaikea sietää, että BoJo sekoitti kuningattarenkin juoneensa. Tahtomattaan kuiningatar antoi luvan laittoman päätöksen tekemiseen. Kiista olisi perustuslaillinen, jos briteillä olisi perustuslaki. Vaan ei ole.

Tänään BoJo esiintyy uhmakkaana ilman aikomustakaan tehdä johtopäätöstä omasta asemastaan. Hänellä on vahva mandaatti ja kun hänen pontimensa virallisesti on demokratian eli kansanäänestyksen tuloksen kunnioittaminen, ei häntä niin vain kaadeta. Todennäköisesti hän kaatuu vasta hallituksensa mukana ennemmin tai myöhemmin.

Kun brexit-jakolinjat ovat selkeät ja vahvat niin konservatiivi- kuin työväenpuolueessakin, nähdäänkö vielä sekin ihme, että Britannian poliittinen kenttä sirpaloituu muun Euroopan malliin?

Ei se ihme olisi. Yllättävämpääkin on nähty.

Vaahtera pudottelee jo lehtiään, joten pihaa siivoamaan tästä.

Tai jos ostaisikin lehtipuhaltimen ja puhaltaisi kaikki naapurin puolelle? Vitsi vitsi.

KORJAUS.

Donald Trumpin kohdalla on toistaiseksi kyse virkarikostutkinnasta, ei syytteestä.        

 

 

 
Kataisen voitto oli ansaittu
25.09.2019 11:53

 

Brysselin simpukkapatojen ääreltä kotiin palaava Jyrki Katainen on tiukassa äänestyksessä valittu Sitran yliasiamieheksi.

Yliasiamies on hieman outo titteli, joka tässä tapauksessa tarkoittaa Sitran johtajaa.

Kataisen valinnasta syntyi yllättävä haloo. Rannalle jäänyt professori Markku Wilenius ehätti heti julkisuuteen marmattamaan, että hän olisi ollut pätevämpi. Wilenius vetosi tieteelliseen kompetenssiinsa. Huonon häviäjän puhetta. 

Myös asiasta mitään tietämättömät nettikeskustelijat olivat alta aikayksikön vakuuttuneita siitä, että valinta oli täysin poliittinen. Ja kun jotain asiaa vatkataan tarpeeksi, sitä aletaan pitää totena. Monet alkoivat.

Hyvä on. Jos katsot että Katainen sai paikan ansaitsemattomasti, teepä huviksesi perässä kaikki se mitä hän on tehnyt.

Aloita Siilinjärveltä. Se on joku suomalainen paikkakunta jossain.

Mene mukaan politiikkaan ja asetu kansanedustajaehdokkaaksi. Se edellyttää että joku pyytää sinua ja uskoo kykyihisi. Seuraavaksi sinun pitää vaaleissa saada niin paljon ääniä että tulet valituksi. Pyri myös puolueesi johtoon ja hanki sellainen kannatus omissa joukoissasi, että sinut valitaan puheenjohtajaksi. Sen jälkeen sinun pitää viedä puolueesi vaalivoittoon, jotta pääset pääministeriksi. Meriittiä ja ansioita kannattaa kerryttää vielä lisää niin paljon, että sinut nimitetään yhdelle Euroopan huippupaikalle, komission varapuheenjohtajaksi. 

Helppo nakki vai mitä?

Markku Wilenius olisi saattanut olla hyvä tutkimusjohtaja, mutta nyt haettiin koko puljun johtajaa.

Ja se on ihan eri asia.

 

 
Vanhat tuttumme Downton Abbeyssa
24.09.2019 11:23

 

Downton Abbey -televisiosarjan jokaisen jakson nähneenä en tietenkään voinut jättää DA-uutuuselokuvaa katsomatta. Ihan kuin vanhoja tuttuja olisi tavannut.

Tv-sarjan päätyttyä vuoteen 1925  Crawleyn ylimystöperheen elämässä on nyt edetty syksyyn 1927. Kriiseiltä ja dramatiikalta on säästytty. Taloudelliset huoletkin näyttävät haihtuneen, enää ei puhuta kartanon ottamisesta muuhun käyttöön eikä henkilökunnan vähentämisestä. Sodasta on aikaa, eikä seuraavasta vielä tietoakaan.

Molemmat tyttäret Ladyt Mary ja Edith ovat onnellisesti naimisissa, ja heidän vanhempiensa pitkä avioliitto on seesteinen. Kaikki on yltäkylläistä, täydellistä.

Kaltaiselleni maalaistytölle DA-sarja osoitti, millaista englantilaisen yläluokan elämä 1900-luvun alussa oli. Uskomattoman ylellistä. Kuten Crawleyn perheessäkin, varallisuus ja elämäntapa otettiin annettuina. Palvelusväkeä riitti.  

Elämäntapaa ei kyseenalaistettu myöskään tässä Michael Englerin ohjaamassa elokuvaversiossa. Ei tarvinnutkaan, yhteiskunnalliselle kritiikille ja analyysille on paikkansa muualla. 

Epookin kuvaus ja pukuloisto ovat nautintoa silmille. Käsikirjoittajalla on kuitenkin ilmiselvästi ollut vaikeuksia koota kiinnostava parituntinen. Mukaan on ympätty yhtä ja toista.

Kuten kuninkaan murhayritys, jonka Crawlien vävy Tom taitavasti ja huomaamattomasti estää. Kuningaskin vierailee kartanossa ja tuo ylimielisen henkilökuntansa tullessaan. Tämäkös kismittää talon omia palvelijoita niin paljon, että kuninkaan hovimestarille annetaan tupla-annos unilääkettä ja teljetään hänet lukkojen taakse. Sillä aikaa Downtonin henkilökunta valmistaa ja tarjoilee ruoan. Osa kuninkaan palvelijoista oli sitä ennen harhautettu lähtemään kiireesti muualle, jossa heitä muka tarvittiin. Överiä toki. Kuninkaan palkollisista löytyy myös varas, jonka mielestä Crawleyt eivät ansaitse kaikkia kauniita esineitään. Hänet paljastaa ja taltuttaa viehättävä sisäpalvelija rouva Anna Bates. Huomaamattomasti ja diskreetisti totta kai. Lisää sadun hohdetta tulee mukaan, kun leskeksi jääneen vävypoika Tomin uusi rakkaus, seuraneidiksi luultu Lucy Smith paljastuukin  perijättäreksi.

Kaksi henkilöä nousee ylitse muiden kuten tv-sarjassakin. He ovat leskikreivitär Violet (iki-ihan Mgggie Smith) ja hovimestari Mr. Carson (Jim Carter). Vanhan naisen yksinoikeudella Violet saa olla pisteliäs ja puheissaan arvaamaton. Mr. Carson puolestaan on jo eläkkeellä, mutta hänet kutsutaan hätiin kuningasvierailun ajaksi. Sama auktoriteetti ja asioiden hallinta ovat tallella. Hän on vaativa, mutta oikeudenmukainen esimies ja isäntäväelle aina ehdottoman lojaali. Palvelusväen ruokapöydässä hän ei salli pienintäkään naureskelua isäntäväen kustannuksella. Olisi mielestäni hyvä esimerkki esimiesvalmennukseen.  

Ellei ole nähnyt tv-sarjaa, katsoja tuskin pääsee jyvälle, kuka kukin on. Jos ei tiedä aiemmista tapahtumista, elokuva vaikuttaa varmasti sekavalta.

Toisaalta tämä jatko-osa tv-sarjalle lieneekin filmattu Downton-fanien iloksi vähän kuin tilaustyönä.

Sellaisena se täyttää paikkansa hienosti. Tämän hurmaavan vallasväen seurassa olisi viihtynyt pidempäänkin.   

 

 

 

 

 
Budjetti julkistettu
21.09.2019 14:09

 

Antti Rinteen hallituksen ensimmäinen budjetti on julkistettu ja menossa eduskuntaan.

Menot lisääntyvät vaikka ei olisi varaa ja lupaukset vielä enemmän. Nimenomaan lupausten kanssa olisi kannattanut olla varovainen. Ne perustuvat suurelta osin työllisyyden nousuun, mikä on toistaiseksi uskon asia.

Jos huonosti käy, hallitus joutuu perumaan omia lupauksiaan. Voi arvata mikä älämölö siitä seuraa. Puurokuppi on tuotu ihan tuohon nenän eteen ja sitten se vedetään pois. Siinä vaiheessa Rinteen hallitus saattaa kokea ensimmäisen todellisen kriisinsä.

Ei mennä asioiden edelle. Siitä huolimatta, että Rinteen hallitus haluaa rökittää minua, toivotan sille kohtuullista vaalikauden mittaista menestystä. Ei kukaan hyödy siitä, että Suomella menisi huonosti eikä siitäkään, että alettaisiin sählätä ennenaikaisten vaalien kanssa. Tekemistä on muutenkin.

Miten minun näissä arpajaisiissa kävi? Verotukseni kiristyy. Lämmitysöljyn ja bensan hinta nousee. Kotitalousvähennys supistuu. Varmaan uusiakin kiristyksiä tulee, kunhan päsevät loppuvääntöihin asti.

Kukkaro kevenee, mutta ei valiteta. Kyllä tästä selvitään.

Parhaat asiat ovat edelleen ilmaisia, kuten lenkkipolut ja kuoputtaminen omassa pihassa. 

 

 
Junttia ja kökköä asiakaspalvelua
19.09.2019 15:49

 

Minulla oli sovittu tapaaminen erään palveluja tuottavan yrityksen esimiehen kanssa. Olin asiakas, joka tarvitsi palvelua ja oli valmis maksamaan siitä.

Jääköön sanomatta minkä alan yritys ja millä paikkakunnalla, sillä tapaus ei mairittele yritystä.

Kyseinen kaupunginosa on minulle aika vieras, joten lähdin ajoissa ehtiäkseni varmasti. Jonkin aikaa katuja eestaas ajeltuani löysin yrityksen ja vieläpä vartin etuajassa. Astelin sisään, istuisin ja odottaisin, ellei yhteyshenkilöni olisi vielä paikalla.

Pimeähkön hallin perällä jykevän tiskin takana istui kaksi henkilöä, nainen ja mies. Seisahduin naispuolisen asiakaspalvelijan eteen kertoakseni sovitusta tapaamisesta, mutta nainen ei edes vilkaissut minuun. Hänellä näkyi olevan jokin työ tietokoneella kesken.  No, sitähän sattuu. Odotetaan pois. Mutta näppäily ja ruudun tuijottaminen vain jatkuivat. Olisi luullut olevan helppo siinä työn lomassa nyökätä minulle ja sanoa, että kestää vielä pienen hetken. Tai vielä paremmin, että anteeksi mutta kestää vielä hetken. Ei sinne päinkään.

Kun tätä tiskin takana seisottamista oli jatkunut jonkin aikaa, minua alkoi huvittaa. Vallankäyttöähän tämä oli. Ellei valta riitä muuhun, niin aina se asiakkaan nöyryyttämiseen riitää. Asiakkaalta pitää ottaa luulot pois ja osoittaa että hän on alimmalla portaalla tämän firman hierarkiassa.  

Lopulta nainen suuntasi katseensa minuun ja kysyi: "Mitä asiaa?". Tervehtimättä. Asettelin kasvoilleni (ystävällisen ja yhteistyöhaluisen) hymyn ja sanoin: "Hyvää päivää, olen Eeva-Leena Vaahtio ja olen sopinut -- jne." Tulihan se hyvää päivää sieltä pakottamalla vastaukseksi.

Yhteyshenkilöni ei ollut paikalla (koska olin tullut etuajassa, se ei ollut hänen vikansa), joten nainen viittasi kädellään pitkän tiskin toisessa päässä istuvaan mieheen. Jos siirtyisin sinne, tämä voisi hoitaa asiani. Koska liikuntakykyni oli vielä tallella toisin kuin näillä tiskintakaihmisillä, siirryin kyseisen miehen eteen. Irrottamatta katsettaan ruudusta ja takapuoltaan tuolista mies sanoi: "Jaaha mitäs". Tervehtimättä totta kai. Asettelin taas kasvoilleni (sen ystävällisen ja yhteistyöhaluisen) hymyn ja sanoin: "Hyvää päivää. Olen Eeva-Leena Vaahtio ja olen sopinut --." Mies vastasi hyvät päivät mutta ei sanonut nimeään.

Siitä eteenpäin kaikki sujui odottamattoman hyvin. Ammattilainen osasi asiansa, jatkosta ja aikataulusta sovittiin. Keventynein mielin lähdin takaisin liikenteeseen.

En ihan kokonaan keventynein, vaan jäin miettimään millaisin eväin varustettua väkeä meillä liike-elämässä onkaan ja kuinka paljon. Ja miten ihmeessä yritys voi menestyä, jos sen henkilöstöltä puuttuvat käytöstavat ja palveluasenne. Tämä ei tietenkään ollut koko kuva, vaan palanen isommasta. Mutta valitettavasti totta.

Pitääkö olla huolissaan? Pitää.     

 

 

 

 
Paha hyvä byrokratia
18.09.2019 16:17

 

Työllisyys alkaa nousta kohisten, kunhan saadaan kiusallinen byrokratia pois. 

Näin näyttää uskovan Antti Rinteen hallitus. Byrokratian kitkeminen palkkatuen käytöstä on nimittäin yksi hallituksen keskeinen keino nostaa työllisyyttä.  

Ainoa se ei ole. On myös kerrottu, että työvoimatoimistot alkavat haastatella työttömiä yksilöllisesti ja henkilökohtaisesti. Yhdessä asiakkaan kanssa laaditaan työllistymissuunnitelma ja sovitaan sen seurannasta.

Täh? Miksi vakiintunut työtapa ja käytäntö esitetään nyt uutena? Tätähän on tehty vuosikausia. 

Vai kulkeeko ajatus niin, että tästä lähtien haastatellaan paremmin ja tehdään parempia työllistymissuunitelmia? Hommia tehtiin ennen jotenkin huithapelisti? 

Työministeri Harakan (sd)  ja sosiaali- ja terveysministeri Pekosen (vas) aikana työvoimapalveluissa käytetään vain pehmeitä keinoja. Se on muutos vanhaan. Tähän asti työkkärin virkailija on saattanut tivata asiakkaalta, miksi tämä ei käynyt katsomassa yhdessä sovittua työpaikkaa. Käymättä jättämisestä ilman kunnon syytä on saatettu lätkäistä karenssi. Mutta kun ollaan pehmeitä, niin ei kai enää tapahdu.

Ja sille palkkatukien byrokratialle sanotaan saman tien hyvästit. Kun työnhakijalla on takataskussaan lupaus palkkatuesta, työnantajat ja -hakijat löytävät toisensa "tinderistä" työkkärin käsin koskematta. A vot, työmarkkinat alkavat vihdoin toimia.

Miksei tätä ole ennen keksitty? No siksei, kun veronmaksajien rahaa ei voida heitellä taivaan tuuliin.

Tuen myöntäjänä viranomaisen on varmistuttava joistakin seikoista. Esimerkiksi että yrityksellä ei ole samaan aikaan irtisanomisia tai lomautuksia samanlaisista tehtävistä ja ettei tuen myöntäminen heikennä muiden työntekijöiden asemaa. On varmistuttava siitäkin, ettei yrityksellä ole maksamattomia verovelkoja. Miksi myöntää yhteiskunnan tukea sellaiselle, joka ennestään on yhteiskunnalle velkaa? Ja kun samalla yrittäjällä voi olla useita yrityksiä ja aputoiminimiä, niiden selvittäminen ennen tuen myöntämistä on välttämätöntä.

Tiedot jotka on eilen naputeltu verkkoon, saattavat olla tänään vanhentuneita. Byrokratia vaatii kotvasen aikaa, mutta toimii eduksemme. 

Ei kenelläkään, yksilöllä tai yrityksellä, luulisi olevan mitään sitä vastaan.

Loistava syyspäivä ollut tänään.

Lenkkipolkua taivaltaessani aurinko helotti täydeltä terältä ja ilma tuoksui raikkaan syksyiseltä. Oi onnea! Saatoin melkein kuulla, miten elimistöni kiitti hapesta ja metsän tuoksusta ja joustavasta polusta askelen alla.              

 

 
Lintilän ja Kulmunin näytön paikka
16.09.2019 15:59

 

Budjettiriihi eli tasavallan ensi vuoden budjetin teko on alkamassa.

Antti Rinteen punavihreän hallituksen ensi askelet ovat olleet hälyttäviä. Sipilän ajan tiukasta taloudenpidosta ei ole tietoakaan.

Alkukesästä hallituksen leiristä kerrottiin, että liikkeelle lähdetään unelmista ja ilmiöistä. Jokainen hallituspuolue sai tuoda yhteiseen pöytään keskeisimmät unelmansa. Hintalapuista ei puhuttu eikä niistä tarvinnut välittää. Se oli varmasti kivaa.

Mutta kun laskeudutaan reaalimaailmaan, ei enää olekaan yhtä kivaa. Rahat on jostain otettava.

Tähänastiset merkit hirvittävät: sekä velkaantuminen että vanha jakopolitiikka palaavat. Sipilänkin hallitus otti velkaa, mutta sai kuitenkn velkaantumisen kasvun pysähtymään. 

Kaikki se hyvä ja ihana, jota ennen vaaleja kansalaisille luvattiin, on tarkoitus kattaa työllisyysasteen nostolla 75 prosenttiin. Hienoa, jos se onnistuu, mutta epäilykselle on sijansa. Ainuttakaan konkreettista keinoa työllisyyden nostamiseen ei ole tähän mennessä esitetty. Sen sijaan on vannottu moneen kertaan, että työttömien aktiivimalli poistetaan ja kaikkinainen pakko myös. Vastedes  tullaan käyttämään vain "pehmeitä keinoja".

Loistavaa. Kohta varmaan saamme tietää, mitä ne pehmeät keinot ovat. Tässä tuskin malttaa odottaa.

Yhtenä keinona työllisyysasteen nostamiseen on mainittu palkkatuen maksimaalinen käyttö. Hokkus pokkus. Otetaan valtion kukkarosta rahaa ja käytetään se ihmisten palkkaamiseen julkiselle sektorille. Miten se eroaa hölmöläisten peiton pidentämisestä? Ei mitenkään.

Menojarrun painaminen jää tässä hallituksessa keskustalle ja etenkin valtiovarainministeri Lintilälle. Myös kepun vastavalitun puheenjohtajan, elinkeinoministeri Katri Kulmunin ensimmäisistä kommenteista voi päätellä, että hänessä on säpäkkyyttä ja potentiaalia tarvittaessa lyödä kantapäitä tanaan.

Jos ja kun tiukalle vetää, Rinteen on pakko alkaa syödä vaalilupauksiaan. Toinen vaihtoehto olisi vielä vastenmielisempi. Kepu pakkaisi laukkunsa ja lähtisi hallituksesta, jota sen kannattajat eivät ole alkuunkaan hyväksyneet. Keskustan, kokoomuksen, perussuomalaisten ja kristillisdemokraattien enemmistöhallitus syntyisi kivuttomasti ja nopeasti.

Paitsi ettei kepu mihinkään ole lähdössä. Se on saanut tämän hallituksen ohjelmaan kaikki keskeiset tavoitteensa mukaanlukien 18 maakuntaa.

Mutta ainahan voi pelotella.              

 

 

 

 
Hyvä ruoka maailman ihanin asia
15.09.2019 14:43

 

Tuli palautetta, että en ole pitkään aikaan puhunut ruoasta. Olen vain vaahdonnut jostain brexitistä, vaikka ruoka on paljon tärkeämpää.

Osui ja upposi. Olen samaa mieltä. Kun kaikki uuden sadon kasvikset nyt ovat saatavillamme, on aika nauttia syksyisistä herkuista. 

Nyt saarnataan, että pitäisi auttaa ilmastoa ja syödä enemmän kasviksia. Jotenkin tuntuu, että kaupunkilaiset ovat keksineet tuon viisauden juuri nyt. Maalla on aina syöty paljon kasviksia. Esimerkiksi minun lapsuudessani satakuntalaiskodeissa syötiin lauantaisin sallattia ja juurikaslooraa, päälle ihanaa kauan keitettyä ohrankryynivelliä. Itse poimituista marjoista tehdyt hillot ja mehut riittivät koko talveksi. Eikä perunakaan kai mikään eläinkunnan tuote ole. Sen voimalla minun ikäluokkani kasvoi. Ja komeita ihmisiä meistä tulikin. 

Sallatti, jota rakastan, tulee ruotsin sanasta sallad. Sillä ei ole mitään tekemistä rosollin kanssa, jota etenkin joulun aikaan naistenlehdet tuputtavat. Valitettavasti kuitenkaan meidän Jälkipolvi ei pidä sallatista, joten kun tässä lähiaikoina kokoonnumme, ajattelin luopua puhdasoppisesta näkemyksestäni ja laittaa uunirosollia.

Jos kiinnostaa, tee näin: Varaa ainekset mieleisessäsi sekoitussuhteessa: punajuurta, porkkanaa, sipulia, omenaa (hillitysti), maustekurkkua, suolaa, etikkaa, ripaus sokeria, kermaa, voita.

Pilko ainekset veitsellä pieniksi tasakokoisiksi kuutioiksi. Sekoittele ja mausta seos. Lusikoi kaikki voideltuun vuokaan ja lisää kermaa sen verran etteivät juuri ja juuri peity. Kasviksista irtoaa uunissa nestettä, joten lisää kermaa vasta tarvittaessa. Ei ole kiva jos vuoan pohjalla lilluu vesi. Sekoita taas ja maistele.

Sitten vain 200 asteeseen uuniin noin tunniksi.

Uunista tulviva tuoksu on mahtava, kuten myös maku. Mutta siis toistaiseksi vain minun mielestäni.

Saa nähdä. 

 

 
Perjantai 13. päivä
14.09.2019 14:30

 

Se oli eilen.

Aamu alkoi mukavasti, kahvia, paahtoleipää ja itse tehtyä omenahilloa. 

Sitten onni kääntyi. Puhelin kieltäytyi yhteistyöstä. Päivämäärä ja kellonaika näyttivät rullaavan, sähköpostikin toimi, mutta näytöllä ilkkui teksti: "Puhelin ei käytössä". Ei onnistunut tekstiviestin lähettäminen eikä vastaanottaminen. Laskujen maksaminen tyssäsi siihen.

Ei kai tässä muu auta kuin lähteä DNA-kauppaan hakemaan apua. Viikonloppu sentään edessä ja lähisuku huolestuisi ellen vastaa puhelimeen. Pahaksi onneksi olin varannut kampaajalta ajan kello 14:ksi. Se pitäisi perua, jotta ehtisin käydä hoitamassa puhelinasiani. Mutta milläs perut, kun et voi soittaa?

Säästän teidät yksityiskohdilta, mutta iltaan mennessä puhelin oli kunnossa ja hiukset timmissä.

Tulin kuitenkin miettineeksi, miten hukassa olisimme, jos joku päättäisi katkaista virran niin sanotusta isosta katkaisijasta. Digin varaan rakennettu yhteiskuntamme pysähtyisi. Tai vielä pahempaa, rysähtäisi.  Liikenteelle ja kiinteistöille aiheutuisi korvaamatonta vahinkoa.

Jos jätetään valtakunnallinen katastrofi pois laskuista, arkinen elämämme on niin monin säikein kytketty puhelimeen, että juuri mitään ei voi tehdä ilman sitä. 

Puhelimelle keksitään jatkuvasti yhä lisää käyttöä: lataa se ja tämä sovellus. Ja kun internet kulkee mukana koko ajan, mitään ei tarvitse enää muistaa.

Hiljattain uutisoitiin tutkimuksesta, jonka mukaan digitaalisten vempeleitten käyttö on tyhmistänyt vanhan kunnon homo sapiensin. En väitä vastaan. Jos en heti muista, kuka näytteli pääroolin siinä ja siinä elokuvassa, en yritä ponnistella ja vaivata aivosolujani, vaan tarkistan asian älypuhelimestani. Nopeaa ja kätevää.  Ennen aikaan muistin ulkoa kymmeniä puhelinnumeroita, nyt tuskin omaani.

Muuten olen sitä mieltä, että voisimme jo lakata puhumasta kännykästä ja sanoa sitä vain puhelimeksi. Asiayhteyksissä ja etenkin vähän vakavammassa tekstissä kännykkä kuulostaa kornilta ja tyyliin sopimattomalta. Voisimme luopua siitä, koska muunlaisia puhelimia ei käytännössä enää ole. 

Ensimmäiset keltaset lehdet ovat ilmestyneet nurmikolle.

Myös vaahtera osoittaa oireita tulevasta ruskasta. Toistaiseksi se näyttää miettivän, joko päästäisi värit valloilleen. Tänään puhaltaa navakka ja vilpoinen tuuli, pyykit kuivuivat ulkona hetkessä.

Syksy on täällä. Ensimmäinen mukillinen puolukoita on poimittu. Tänään aion nauttia uuniomenoista ja niiden taivaalllisesta tuoksusta. 

 

 
<< Alkuun < Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Seuraava > Loppuun >>

Sivu 6 / 195