Myrskyä tulossa - ehkä
25.10.2019 19:22

 

Kovaa myrskyä ovat säätieteilijät ennustaneet tälle illalle ja ensi yölle.

Kun oikein kauheaa myräkkää povataan, sanatkin ennustajaeukoilta loppuvat kesken. Nyt on kuulemma tulossa "rakenteita rikkova myrsky". Sellaista ei ole ennen kuultukaan. Caruna myös ilmoitti, että sähkökatkoja saattaa tulla, mutta ne hoidetaan mahdollisiimman nopeasti.

Harvoin nuo kaikkein myrskyisimmät ennusteet näillä main toteutuvat. Jotenkin se mereltä puskeva puhuri nousee tämän paikan ohi ja tekee tuhonsa sisämaassa. Sen verran kuitenkin otin ohjeesta vaarin, että kävin saunassa jo aikaisin iltapäivällä. Laskin varman päälle, ettei sähkökatko pääse perjantaisaunaani pilaamaan.

Itse asiassa täällä ei ole näkynyt merkkiäkään rajuilmasta. Aurinkokin päivällä paisteli ja illalla auringonlasku tarjosi upean väri-iloittelun lännen taivaalla. Tuulee kyllä, mutta ei ainakaan vielä mitenkään myrskyisästi. 

Huomenna ovat vuorossa Jälkikasvun tuparit. Onpa kiva nähdä heidän ilmeensä, sillä kaikki eivät ole vielä nähneet taloa uudessa kuosissaan. Ruoat ovat puolivalmiina ja saavat viimeistelyn huomenna. Tästä hommasta minä tykkään, on kiva laittaa, kattaa ja sytytellä kynttilöitä. Ja kaikkein kivointa on seurustella pitkään pöydän ääressä.

Niin että oikein mukavaa viiknloppua kaikille!   

 

 

 

 
Testamentit
21.10.2019 14:31

 

Margaret Atwood. Testamentit. Otava. 2019.

(Sisältää juonipaljastuksia.)

Margaret Atwoodin yltiöfeminismi ei ollut minuun ennen kolahtanut, mutta tv-sarjan Handmaid´s Tale (suomennettuna Orjattaresi) nähtyäni jäin vähän koukkuun. Teoksen jatko-osa Testamentit piti ehdottomasti lukea, etenkin kun Atwood on kirjallaan juuri voittanut arvostetun brittiläisen Booker-palkinnon jaetun ykkössijan.

Tv-sarjan lopussa June eli orjatar Frediläinen pääsi pakenemaan Gileadista. Häntä odottavan auton ovet läiskähtivät kiinni, mutta emme tiedä, olivatko autossa oikeat auttajat vai "silmät", joiden tehtävänä oli valvoa ja ilmiantaa. Jos näin olisi ollut, Frediläisen tie olisi päättynyt muurille. Historian ja sotien melskeissä ihmisiä katoaa eikä ison tarinan kannalta ole oleellista, kuka selviytyy, kuka tuhoutuu. Näin mielessäni järkeilin kirjailijan ratkaisua.

Kirjan alussa on kulunut 15 vuotta Frediläisen paosta. Gilead on vielä voimissaan, mutta perustukset alkavat rakoilla. Vastarintaliikkeitä nousee ja järjestöt avustavat pakoon päässeitä orjattaria Kanadan puolelle salaisia reittejä pitkin. Ihmiset haluavat tietoa omaistensa kohtaloista, ja siinä liikehdinnässä toisena tapaavat myös Kanadassa kasvanut Daisy ja häntä vanhempi Gileadissa komentajan perheessä kasvanut Agnes. Kumpikin etsii omaisiaan.

Nuoret naiset ovat kuin yö ja päivä. Daisyn on vaikea sulattaa Agnesin vanhakantaista raamatullista puhetapaa. Välillä hän joutuu suitsimaan tämän ylenpalttista kiittelyä, jottei heiihn kiinnitettäisi huomiota. Agnes taas kauhistuu Daysin suusta silloin tällöin pääseviä v-alkuisia sanoja. Pahinta on, että Agnesilta puuttuvat kaikki käytännön taidot. Gileadin yläluokkaisessa koulussa hän oli saanut opetella vain"naisille sopivia taitoja". Kun pakovene piti soutaa maihin, koruommelpistojen osaamisesta ei olut paljon hyötyä.

Gileadin tuhoon tarvittiin tätejä. Suuri rooli oli Orjattarista tutulla Lydia-tädillä, joka oli ollut juristi ennen kuin hänen koulutuksensa oli Gileadissa mitätöity. Hän oli vuosien ajan kaikessa hiljaisuudessa kerännyt näyttöä vallanpitäjiä vastaan. Hänen videoimansa ja valokuvaamansa todistusaineisto oli mittava ja vastaansanomaton: petoksia, murhia, vääriä valoja, syyttömien teloituksia. Mikrosiruun pakattuna aineisto matkasi nyt Kanadaan Daysin käsivarsitatuonnin alla. Seurasi uutisvyöry ja Gileadin romahtaminen pala palalta alkoi.

Eihän Lydia-täti mikään pulmunen ollut. Hän oli joutunut tekemään paljon pahoja asioita. Mutta hän oli taitava kaksoisagentti, joka ei missään vaiheessa paljastanut ajatuksiaan ja jota kukaan ei osannut epäiilä. Gileadin tuhon lähetessä Lydia-täti tekee oman ratkaisunsa.

Ja kyllä vain myös June (entinen Frediläinen) palaa tarinaan. Jo hiukan ennen asian paljastumista arvasinkin: sekä Agnes että Daisy ovat Junen tyttäriä. Ikäero ja tausta täsmäävät. Tytöillä on eri isät, jotka he myös nyt saavat tavata.

Atwood on omaksunut muodikkaan tavan antaa usean kertojan kuvata samoja tapahtumia vuoron perään. Se pitää lukijan tarkkana: kenen olikaan Todistajanlausunto 369A ja kenen 369B? Valitettavasti jälki on osin sekavaa.  

Ellei tunne Orjattarien ja Gileadin maailmaa, sanasto olisi kaivannut selvennystä. Osan ymmärsi asiayhteyksistä kuten silmät, enkelit, tädit ja martat. Mutta mitä ihmettä olivat säästömiehet ja säästövaimot?

Gileadia ei tietenkään ole koskaan ollut olemassa. Mutta kuten Atwood sanoo, kaikkea mitä siellä tapahtuu, on ihmiskunnnan historiassa tapahtunut.

Hyvä ja paha ovat kaikkialla lähekkäin. Lydia-tädin testamentti on paljonpuhuva: "Hyvästi, hyvä lukija. Yritä olla ajattelematta minusta kovin paljon pahaa, ainakaan pahempaa kuin itse ajattelen itsestäni."                                                                                                                                                                                               

 

 

 
Sadesumuisena perjantaina
18.10.2019 14:16

 

Sataa tihuttaa ja taivas on harmaa. 

Tulin juuri metsäkävelyltä ja ihailin luonnon upeita värejä. Ei vain ruskaa, vaan myös vihreän lukemattomia eri vivahteita. Ja ajatelkaapa, miten hyvää hienoinen sumusade tekee iholle. Se tekee meistä rypyttömiä kuin sumun keskellä elävistä englannittarista konsanaan. Halpaa ihonhoitoa.

Polun varrelta poimin samalla pöytäkoristeita viikonlopun tupareihin. Vihdoinkin ollaan tässä vaiheessa, remppa on ohi ja kaikki sujui hienosti. Ainoastaan ulko-ovi  jännitti, sillä sen toimitus viivästyi yli viikolla ilmoitetusta ajasta. Itse asiassa asennus ja heloitus tehtiin vasta eilen, joten yhdennellätoista hetkellä mentiin. Mutta nyt kaikki hyvin. Kohta on aika kohottaa maljat yhdessä vanhan hyvän ystäväpiirin kanssa. 

Ruoat ovat vielä ideoina korvieni välissä, mutta kun ne ovat ideoina, ne ovat puoliksi valmiina. Ei tarvitse säntäillä eikä hössöttää, vaan mennä sabloonan mukaan.

Ihan ilman jännitystä ei tuleva viikonloppu kuitenkaan suju, sillä brittiparlamentti äänestää lauantaina EU:n ja Britannian erosopimuksen hyväksymisestä. 27 EU-maan johtajat ovat sen osaltaan hyväksyneet, mutta Lontoossa ei asia ole lainkaan selvä. On oppositiota, on ristivetoa puolueiden sisällä ja kaiken kukkuraksi skotitkin ovat nousseet taas esiin itsenäistymisvaatimuksensa kanssa.

Pääministeri Boris Johnson hehkuttaa, että hyväksykää ihmeessä tämä kaikkien aikojen paras sopimus. Yli 500-sivuisen bumaskan lukeneet brittiasiantuntijat sanovat kuitenkin, että sopimus on vielä huonompi kuin Theresa Mayn neuvottelema.

Kaikki on edelleen mahdollista, mutta aika varmaa on, että vaikka ero toteutuisikin 31.10.,  siirtymäajasta tulee kohtuullisen pitkä. Ainakin ensi vuosi mennään suunnilleen vanhaan tapaan.

Vähitellen brititkin saisivat ymmärtää, että he eivät voi olla ulkona EU:sta ja samalla säilyttää kaikki vanhat etunsa.

Toivotaan päättäjille viisautta päähän.

Ja iloista viikonloppua lukijoilleni! 

 

 

 

 

 
24/7 24/7 24/7
15.10.2019 19:11

 

Odotellessani Master Chef Australian alkamista neloskanavalla en ole voinut olla kuulematta otsikossa mainittua jankutusta.

Sama ääni vakuuttaa, että "nyt me suomalaiset saadaan kytätä ihan luvalla." Siis vaikka 24/7. Jankutus jatkuu minuuttikaupalla punaisen naamarin takaa, välillä Kimmo Vehviläinen luuraa pusikossa mustiin harsohin naamioituneena. Säälittävää. Kaikkeen ammattitaitoinen toimittaja-juontajakin alistuu. Kai hänelle maksetaan siitä.

En tunne vähäisintäkään halua kytätä ketään, joten minua 24/7 -jumputus vain ärsyttää. Miten tyhjää ihmisen elämän täytyy olla, jos hän tosiaan jaksaa television ääressä vahtia, kuka pussaa ketä? Tämän verran tiedän ohjelmasta Big Brother, jota en ole koskaan katsonut. Sen kanssa samaan kategoriaan kuuluu Temptation Island Suomi, jossa puolialastomat osallistujat yrittävät vietellä varatun miehen/naisen. Tämänkin ohjelman  juonen tiedän vain iltapäivälehtien lööpeistä.

Nämä kaksi ovat vastenmielisimmästä päästä, mutta sama katsojia aliarvioiva linja jatkuu muussakin viihteeksi tarkoitetussa.  

Vielä jokin aika sitten Ylen ohjelmat erottuivat edukseen kaupallisten kanavien hömpästä. Eivät erotu enää. Lauantai-iltaisin samaa roskaa tulee kaikilta kanavilta. Kun katsojaluvuista kilpaillaan, laadulla ei ole väliä. On sääli nähdä, miten yhteiskunnan varoin kalliisti koulutetut taiteen maisterit hukkaavat lahjojaan. 

Tämänkö parempaa ei maailman paras koulutusjärjestelmä tuota?  Tämänkö parempaa eivät yle-veronsa maksaneet kansalaiset ansaitse? Idiootteina ne meitä pitävät.

Onneksi ovat kirjat ja paljon muuta. 

 

 

 
Lopun jälkeen
11.10.2019 15:35

 

Clare Mackintosh. Lopun jälkeen (Gummerus 2019).

Mackintoshin kolme aikaisempaa kirjaa lukeneena luulin jälleen tarttuvani hiuksia nostattavaan trilleriin. Toisin kävi. Lopun jälkeen olikin kirjailijalta aivan toisen tyyppinen aluevaltaus.

Viisasta. Uransa alkupäässä olevan kirjailijan ei pidäkään jumiutua yhteen genreen, vaan näyttää, mhin kaikkeen hänestä on. Mackintoshista kuulemme varmasti vielä paljon.

Kirjan Pip ja Max ovat menestyvä pariskunta. Heillä on unelmaurat ja unelmakoti. He rakastavat toisiaan, ja kaikki on hyvin. Sitten heidän Dylan-pojassaan havaitaan vaikeahoitoinen syöpä juuri ennen tämän kolmivuotissyntymäpäivää.

Tässä vaiheessa olin vähällä jättää kirjan kesken. Lapsen sairaudella ratsastaminen tuntui jotenkin helppohintaiselta kyynelten kalastelulta. 

Onneksi jatkoin. Rankasta aiheesta huolimatta tarina on lopulta valoisa. Kertojina ovat vuoron perään Pip ja Max, välillä myös iranilainen lääkäri Leila. Näkökulmien vaihtuminen soljuttaa arkea eteenpäin. Pip ja Max joutuvat kumpikin tekemään uraansa koskevia ratkaisuja, kun lasten teho-osastosta tulee käytännössä heidän toinen kotinsa.     

Kun Dylanin sairaus etenee eikä lääkärien mukaan mitään ole tehtävissä, pariskunta joutuu sellaisen valinnan eteen, johon kenenkään vanhemman ei pitäisi joutua. Jatkaako Dylanin koneisiin kytkettyä elämää vai antaako hänen mennä?

Kun vanhemmat ovat eri mieltä, ratkaisua haetaan oikeudesta. Samalla heistä tulee tahtomattaan julkisuuden henkilöitä, joita piirittävät yötä päivää sekä media että aggressiivinen mielenosoittajalauma. Sitä ei heidän avioliittonsa kestä. 

Miten pikku-Dylanin käy? Kirjailijan ratkaisu on epätavallinen, enkä oikein pitänyt siitä. 

Ei ole mitään yhtä ratkaisua, vaan lukija saa itse valita kahdesta vaihtoehdosta. Ota se kumpaan uskot enemmän tai kummasta pidät enemmän.

Kirjan vahva viesti on, että ihminen voi löytää voiman itsestään ja selviytyä mahdottomasta.

Lopun jälkeen on myös avioliitto- ja rakkaustarina, joka opettaa, että onnellisia loppuja voi olla monenlaisia. 


 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 
Kahden kerroksen kuntia
09.10.2019 12:28

 

Tilastonikkarien mukaan Suomen väkiluku alkaa vähetä kymmenen vuoden kuluttua. Oma ongelmansa on, että vähenevä väestö keskittyy entistä enemmän muutamiin suuriin keskuksiin. On hyvä että asia on nostettu näkyvästi esille, ja vielä parempi olisi, jos muutokseen olisi alettu varautua.

Mitä on tehty? On nimetty menestyvät ja kurjistuvat kunnat. On voivoteltu, että Suomessa "miljoonat kodit menettävät arvonsa", koska ovat väärässä paikassa.

Tutkimusta pitää tehdä, mutta johtopäätöksistä saattaa tulla myös itsensä toteuttavia ennusteita. Nuoret ja menestyshakuiset eivät hakeudu kurjistuviin kuntiin olipa tarjolla millainen asiantuntijatehtävä tahansa. Toisaalta asunnon markkinahinnan laskulla on merkitystä vain, jos aikoo myydä asuntonsa. 

Samoissa pohdinnoissa on jälleen nostettu esiin vanha tuttu Pähkinäsaaren rauhan raja vuodelta 1323. Hämmästyttävästi se jakaa maan edelleen aivan kuin kahteen eri kansaan. Täällä rajan länsipuolella ollaan edelleen Ruotsia ja itärajan takainen osa on Venäjää. Näin ei tietenkään oikeasti ole, mutta kylläkin kulttuurissa ja geeneissä sisäänkirjoitettuna.

Ja kuinka ollakaan, kurjat kunnat ovat enimmäkseen itäpuolella ja menestyjät länsipuolella. Hyvinvointi vetää puoleensa hyvinvoinitia.

Julkisen vallan toimin ei muuttoliikkeeseen juurikaan pystytä vaikuttamaan, joten asioiden ilmeisesti annetaan ratketa omalla painollaan.

Oma kotikuntani kuuluu monin tavoin hyväosaisiin. Esimerkiksi sairastavuusindeksi on 89,1, kun se koko maassa on 100. Ja jos joku tutkija tosiaan osaa sanoa, että väkilukumme laskee seuraavan 80 vuoden aikana 4 henkilöllä, hän ansaitsee vähintään Nobelin.

Helsingistä olen huolissani. Yhä suurempi väkimäärä pakkautuu alueelle, joka on käytännössä ihmisasutukseen kelpaamatonta. 

Osin totta, osin median luomia kauhukuvia. Annas olla kun vähän sataa ja tuulee, niin Helsingissä on "myräkkä". Ja kun tulee lunta, se on "lumikaaos". Niin kuin onkin. Sateella kadut tulvivat ja lumisateella tukkeutuvat kinosten alle. Liikenne jumiutuu. Ihmiset ovat myös menettäneet luontaisen kykynsä pukeutua Suomen talveen. Terveysasemat varautuvat paleltumiin ja luunmurtumiin.  

Jos ilmastonmuutos etenee sillä vauhdilla kuin ennakoidaan, rannikkokaupungeissa pitäisi jo alkaa varautua merenpinnan nousuun. Sitä ei ole tehty Helsingissä, mutta ei muuallakaan. Hämmästyttävintä on, että höttöisellä maaperällä sijaitseva pääkaupunki suunnittelee huippukallista tunnelia maan alle. Toistaiseksi poliitikot eivät ole keskustatunnelipäätöstä siunanneet, mista pormestari Jan Vapaavuori on hyvin hyvin vihainen. 

PS.

Vanhan vitsin mukaan Ulvilan kaupunki on vasemmistoenemmistöinen, koska Kustaa Vaasa määräsi  Ulvilan porvarit muuttamaan Helsinkiin.

Kustaa oli perustanut Helsingin Vantaanjoen suulle, mutta kun asukkaita ei tahtonut ilmaantua, hän turvautui käskyvoimaan. Tallinnalle oli saatava vastapainoa tälle puolen lahtea, joten kauppiaita ja käsityöläisiä tarvittiin.

Niin että kyllä vain julkisella vallalla on voitu vaikuttaa muuttoliikkeeseen.  

 

 
Räyhähenki ja valtiomies
07.10.2019 13:11

 

Muistelen lukeneeni tässä taannoin, miten venäläistoimittajat hehkuttivat kadehtivansa meitä suomalaisia.

Sauli Niinistö oli juuri tullut valituksi tasavallan presidentiksi ylivoimaisella äänimäärällä suorassa kansanvaalissa.  Hänestä ja hänen lapsuudestaan tiedettiin kaikki, myös puolivallattomista leskeysvuosista. Heti vaalien jälkeen Niinistö ja Haukio saivat perheenlisäystä. Kauan odotettu esikoinen syntyi tavallisessa julkisin varoin ylläpidetyssä sairaalassa. Erityisiä turvatoimia ei tarvittu. Lehtikuvassa onnellinen presidentti-isä kiikuttaa turvaistuimessa nököttävän poikansa pihassa odottavaan autoon.

Niin tavallista suomalaista arkea, tänäänkin vastasyntyneitä kiikutetaan turvakaukaloissa sairaalasta kotiin. Se mikä tässä venäläisiä kadehditutti, oli, että me tunnemme presidenttimme ja hänen perheensä kuin omat naapurimme. Venäläinen ei tiedä, vaikka olisi toimittaja, onko presidentillä edes perhettä olemassa.

Luulenpa että myös amerikkalaiset alkavat vähitellen kadehtia meitä. 

Tarja Halosen jääkauden jälkeen Suomen ja Yhdysvaltojen suhteet ovat lämmenneet uudelle tasolle. Aivan juuri presidentti Niinistö vieraili Valkoisessa talossa, eikä käynti ollut ensimmäinen. Voi kuitenkin olla, että juuri tätä vierailua Niinistö tai muutkaan suomalaiset eivät muistele ylpeydellä.

Niinistö esikuntineen oli valmistautunut huolella kahdenvälisiin keskusteluihin Donald Trumpin kanssa. Agendalla piti olla arktista aluetta, ilmastonmuutosta ja mustaa hiiltä. Varmaan niin olikin, sillä Niinistön mukaan Trump jopa ensimmäisen kerran myönsi ilmastonmuutosta vastustavien toimien olevan perusteltuja.

Sitä emme valitettavasti kuitenkaan kuulleet Trumpin omasta suusta, sillä yhteiseksi tarkoitetusta tiedotustilaisuudesta tuli farssi.

Kun virkarikostutkintaan joutunut Trump sai vastatakseen maanmiehensä kysymyksen tutkinnnan etenemisestä, hän menetti ajan ja paikan tajun. Hän unohti missä oli, ja hän unohti vieraansa. Vartin mittaisen vuodatuksensa aikana hän haukkui poliittiset vastustajansa ja median. Sen jälkeen hän poistui estradilta suomatta sanaakaan yleisölleen tai vieraalleen.

Episodin ajan hillitysti ja hallitusti sivussa istunut Niinistö ymmärsi tilaisuuden päättyneen ja poistui Trumpin perässä.

Sittemmin Sauli Ninistö on yhdysvaltalaismediassa saanut ylistystä valtiomiesmäisestä esiintymisestään. Donald Trumpin on sen sijaan todettu olevan kansallinen häpeätahra ja vaaraksi maalleen. On myös esitetty, että Yhdysvaltojen tulisi esittää anteeksipyyntö Suomelle presidentin saamasta kohtelusta. 

Sellaista tuskin tulee eikä pidä odottaakaan. Räyhähenki on räyhähenki ja valtiomies on valtiomies.

Ollaan ylpeitä omastamme.  

 

              

 
Kaikkea se japanilainen keksii
05.10.2019 12:14

 

Pienen reissun jälkeen on ihana olla kotona, kuten Ikeassa sanovat.

Yksi Helsingin nähtävyys jäi näkemättä, koska se ei ole vielä valmis. Asia pitää korjata seuraavalla vierailulla. Japanilaisketju Muji avaa nimittäin marraskuussa Kamppiin kokonaisen kerroksen suuruisen myymälän.

Etkö ole koskaan kuullut Mujista? En minäkään, mutta nyt tiedän. Muji on japanilainen ketju, joka on syntynyt Ikko Tanakan ideasta vastustaa kulutushysteriaa. Ketjulla on 900 myymälää ympäri maailmaa ja niissä myydään enimmäkseen pikkutavaraa. Nyttemmin valikoima on laajentunut vaatteisiin ja huonekaluhin. Periaatteessa kotiin saisi täyden varustuksen Mujista. 

Se mikä erottaa Mujin Tigereista ja Clas Ohlsoneista on, että tuotteissa ei näy merkkejä eikä valmistajien nimiä. Merkittömyys on uutta luxusta, joten "mujit"  lienevät Tigerin tavaraa kalliimpia.  

Mujii-kauppaan voi mennä vain kuluttamaan aikaa, oleilemaan ja vaikka syömään ravintolassa, jonka menyy rakentuu japanilaiselle ja paikalliselle ruokapernteelle. Taitaapa käydä niin, että Muji alkaa vetää väkeä "kapunkilaisten yhteisestä olohuoneesta" Oodista, jossa ollaan jo stressaantuneita kävijämääriin. Pyöröovetkin on lyhyen käytön jälkeen jouduttu laittamaan remonttiin.

Idea turhan tavaran vastustamisesta on tervetullut. Luonto kiittää ja ympäristö kiittää. Mutta nyt siis kuluttamista vastustetaan - myymällä ihmisille lisää tavaraa. Tyylikästä muotoilua ja yhteensopivaa kaikki tietenkin, ei mitään krääsää. Ympäristöaktiivilla saattaakin olla aihetta huoleen.

Kodeista lentää nyt jo roskiin paljon ei-niin-disainia tavaraa, joka korvataan jollakin, mikä kuvitellaan "laaduksi". Ja kuitenkin ne rumatkin tavarat olisivat kestäneet käytössä ehkä vielä kymmeniä vuosia. Maapallo ei kiitä. 

Hesarin jutussa oli kuva yhdestä Mujin hittituotteesta: hammasharjatelineestä.

Tähän asti olen ihan hyvin pärjännyt ilman telinettä, johon harjan voisi panna hammaspesun jälkeen. Muki on hoitanut homman hienosti ja matalalla profiililla. En ole liioin kuullut, että kanssaihmisillänikään olisi hammasharjan säilytyksen kanssa ongelmia. Mutta nyt taisi tulla.

Yksi ja toinen poikkeaa kohta Helsingin-reissulla Kampin Mujiin - ja ostaa hammasharjatelineen.  

 

 

 
Presidentti, Greta ja suuret aatteet
01.10.2019 09:19

 

Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump ei tyydy sanasotaan maailman mahtavien kanssa, vaan on ottanut silmätikukseen myös ruotsalaisen teinitytön.

Tuo teinityttö ei ole kuka tahansa, vaan 16-vuotias ilmastoaktivisti, joka ei sanojaan säästele. Hänen äskettäinen esiintymisensä YK:n ilmastokokouksessa huomattiin kaikkialla. Greta esiintyi uhmakkaasti ja syyttävästi tyyliin "te olette varastaneet minun lapsuuteni ja tulevaisuuteni".

Sinänsä Greta ei sanonut mtään sellaista mitä ei olisi jo sanottu. Ainutlaatuista oli hänen ikänsä ja rohkea esiintymisensä.

Totta kai hän herätti myös paheksuntaa. Donald Trump pilkkasi Gretaa puhumalla "tuosta iloisesta tytöstä, jolla on onnellinen tulevaisuus edessään". Monet muut ovat arvailleet Gretan diagnoosia Downista adhd:hen, ja Aspergrenin syndrooma lienee kai todettu. Sairaudella huitaiseminen ei kuitenkaan tee tyhjäksi hänen viestiään.

Ilmastoasiat ovat vieneet Gretan niin täysin, ettei hän ole vuoteen käynyt koulussaan. Tätä äitinä paheksun ja kyselen, missä vanhemmat, kenen vastuu ja missä rahoittajat. Toisaalta Greta on vielä nuori ja ehtii hyvin ottaa opinnoissa kiinni muut samanikäisensä. Toivotaan niin.

Eikä tämä mitään ainutlaatuista ole. Kaikkina aikoina intellektuellit nuoret ovat tempautuneet mukaan pinnalla oleviin aatteisiin.

Aivan äskettäin kirjoitettiin Aino Järnefeltin (myöhemmin Sibelius) oletetuista natsisympatioista. Samoja epäilyjä on nyttemmin kohdistettu moniin 1930-luvulla vaikuttaneisiin taiteilijoihin ja kirjailijoihin, kuten Mika Waltariin ja jopa herkkään runotyttöön Saima Harmajaan.

Se tuntuu hieman epäreilulta. Me katsomme kaukaa maailmaa joka on eri kuin omamme, mutta mittaamme sitä tämän päivän mitalla. 

 

 

 
Jussi Ketola ikitiellä
30.09.2019 12:47

 

Eilen TV 1:n myöhäisillassa nähty elokuva Ikitie pohjautuu Antti Tuurin saman nimiseen romaaniin (Otava 2011). Se perustuu myös tositapahtumiin, ja Tuurin mukaan päähenkilö Jussi Ketolalla on vastineensa todellisuudessa. 

Kaikki ei tietenkään ole tapahtunut juuri Jussi Ketolalle, mutta se kaikki on tapahtunut.

Elokuvaan pääsee parhaiten sisälle, jos on lukenut kirjan. Itse luin edellisenä talvena urakalla lävitse kaiken kotini kirjahyllyssä olevan Tuurin tuotannon, Ikitien sen mukana. (Tuurin kirjat ovat minusta talvikirjoja.) 

Kirjaa lukematon ei ehkä ymmärrä, miksi kauhavalainen maanviljelijä Jussi Ketola muilutetaan Neuvostoliiton rajalle. Sellaisella ryminällä kaikki alkaa.  

Eletään vuotta 1930. Mies joka ei halua olla punainen eikä valkoinen ja pysyttelee  muutenkin sivussa, herättää epäilyksiä. Ketola oli omaksunut teosofisia ja pasifistisia ajatuksia eikä halunnut osallistua minkään väristen aseiden paukutteluun. Ota tuosta nyt sitten selvää, kommunistihan se on. Vaikka ei ollut.

Itärajaa lähestyttäessä Ketola pääsee pakenemaan ja muiluttajien luoteja väistellen eksyy Neuvostoliiton puolelle. Siellä häneltä viedään alkajaisiksi nimi ja henkilöllisyys. Tuskien tie alkaa.

Tai ei se heti ala. Hyväuskoisia ihmisiä on tuhansittain virrannut Amerikkaa myöten työläisten paratiisia rakentamaan. Jonkinlaista toivoa ja iloa onkin aluksi ilmassa. Töitä tehdään ja ruokaa riittää. Illalla tanssitaan. Mitä siitä, että tiet ovat vartioituja eikä poistua saa. 

Kun ensimmäiset huhut katoamisista ja ampumisista leviävät, pelko saa jalansijaa. Agitaattorit kuitenkin vakuuttavat, että "tämä on Neuvostoliitto, täällä ei ketään tuomita syyttömästi".

Kunnes sitten Stalinin masinoima vaino osoittaa, että juuri niin tehdään.

A.J. Annilan ohjaama elokuva on palkittu monin Jussein, eikä syyttä. Jos se jotain julistaa, niin ihmisen sopeutumista ja selviytymistä mahdottoman edessä. Se paljastaa myös ihmisluonnon pimeän puolen, mutta kauheuksilla ei herkutella. Tuuri itse on osallistunut käsikirjoituksen tekemiseen, mikä näkyy tuurimaisena vähäeleisyytenä. Erikseen pitää mainita kaunis kuvaus. Virossa toteutettu Itä-Karjalan maisemien kuvaus on viipyilevää ja paikoin runollista.  

Elokuvaa pitävät pystyssä Tommi Korpela Ketolan Jussina ja Hannu-Pekka Björkman Kallonen-niljakkeena. He ilmaisevat kasvoillaan kaiken. Kun on nähnyt samat herrat hiljattain M/S Romantica -viihdesarjassa, tekee mieli kysyä, mihin me ylipäätään tarvitsemme muita miesnäyttelijöitä.

Kun Stalinin vainoista vihdoin on alettu Suomessakin puhua, on aika nostaa Ikitie kansakunnan kaapin päälle.  

 

 

 

 

 
<< Alkuun < Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Seuraava > Loppuun >>

Sivu 5 / 195