Mitäs me auringon ja valon lapset
07.01.2020 14:22

 

Meille jotka tunnemme pallonpuoliskomme kääntymisen aurinkoa kohti suorastaan fyysisenä voimaantumisena, talvipäivän seisaus on merkittävä virstanpylväs. Pimeys alkaa väistyä.  

Vaikka aurinko nousee vain muutamia minuutteja aikaisemmin ja laskee vain muutamia minuuteja myöhemmin kuin 22. joulukuuta, valon lisääntymsen huomaa selvästi. Kun jouluviikolla oli pimeää aamusta iltaan, nyt on valoisaa vielä ennen iltapäiväneljää, vaikka ilma on pilvinen ja sumuinen.

Olen lapsesta asti riemuinnut tästä valon lisääntymisestä. Minulle kevät alkoi siitä kun joulukuusi vietiin ulos ja joulukoristeet pakattiin laatikoihin. Mielestäni se olisi saanut tapahtua jo joulun ja uudenvuoden välissä, mutta muu perhe ei tykännyt ajatuksesta.

Työpaikallakin minä olen aina ollut se, joka availee säleverhoja, kun muut pistävät niitä kiinni. "Kun aurinko häikäisee ja kun aurinko paistaa väärästä kulmasta." Mukamas.

Me valon lapset olemme oma heimomme.

Tervetuloa kevät.   

 

 
Marsalkan ruusu
03.01.2020 18:20

 

Marsalkan ruusu. Raija Oranen. Otava. 2019

Suomen marsalkka Carl Gustaf Emil Mannerheim eli poikkeuksellisen elämän. Ihmisenäkin hän oli poikkeuksellinen. Juuri kun luulit saaneesi hänestä selkoa, hän paljastaa itsestään taas jotain uutta. Tällaisin miettein laskin käsistäni Raija Orasen fiktiivisen elämäkertaromaanin Marsalkan ruusu.

Gustaf oli ennen muuta sotilas, siihen hän oli kasvanut ja kasvatettu. Vielä myöhäisinä vuosinaan monet sodat kokeneena syrjässä kaikesta hän miettii paljon sotaa:

"Kun haluaa rauhaa, pitää valmistautua sotaan, on vanha viisaus, jota tyhmät eivät ota todesta. Mahtaisi olla piinaavaa elää tyhmänä, pelkässä kaaoksessa tai väärien ratkaisujen suossa, vaikka mitenpä tyhmä omaa ymmärtämättömyyttään havaitsisi."

Pohdittavaa oli paljon, kirjassa Mannerheim elää uudelleen Suomen vaarallisia vuosia. Suomi oli pelastettava, ja se vaati välillä omistakin periaatteista luopumista. Mannerheim inhosi "rumaa ja rääkyvää" Hitleriä, joka ei itse ollut edes ihannoimiensa arjalaisten näköinen. Kiukutti sekin, että tämä tunkeutui hänen syntymäpäivilleen. Kuvat leviäisivät kaikkialle maailmaan. Mutta kestettävä oli, Saksa oli ainoa mahdollinen liittolainen. Realistina ja sotilaana Mannerheim totesi, että sillä hevosella on ajettava, joka on käytettävissä. 

Venäjää hän rakasti, vanhaa Venäjää ennen vallankumousta, sen ylellisiä peilisaleja, tanssiaisia, kansainvälistä eleganssia. Myös venäläisiä hän rakasti,  mutta ei bolsevikkeja, jotka hän halusi hävittää maan päältä. Hän rakasti myös kaunista naisseuraa ja hyvää ruokaa. Kun herkkuateriat oli vatsahaavan takia myöhemmin kielletty, hän tyytyi kuvittelemaan aterioita ja muistelemaan juhlaillallisia.

Hän rakasti koiriaan ja hevosiaan. Ja tietysti naisia. Mannerheimin myöhäisvuosien ja samalla viimeinen rakastettu oli kreivitär, lempinimeltään Calle. Hän oli kaunis, hoikka  ja pitkäjäseninen, hänen liikkeensä olivat joustavia ja luonnollisia. Mannerheim ei voinut sietää naisessa sievistelyä eikä kanamaisuutta. Kumpaakaan ei Callessa ollut. Kun hän astui huoneeseen, hän veti puoleensa kaikkien ihailun, vaikka huone olisi ollut täynnä paljon nuorempia ja kauniimpia naisia. Se oli sisäinen säteily joka sen teki. Mutkaton käytökseltään hän oli myös. Kun adjutantti oli lämmittänyt seurustelevalle parille saunan mielessään tietenkin vuorosaunominen, Calle putkahtikin lauteille muitta mutkitta marsalkan viereen.

Samaa kaliiperia oli Mannerheimin aikaisempien vuosien ihastus. Kauniin ja suorapuheisen Kittyn hän muisti elämänsä loppuun asti. Kun oltiin metstästysretkellä, Kitty ampui peuran silmää räpäyttämättä. Ja tarkasti osuikin, juuri siihen mihin piti. 

Mannerheim  joutui muiden taistelujen ohella taistelemaan myös oikuttelevan vatsansa kanssa, mikä tuo kirjaan inhimillistä läheisyyttä.

Suomi selvisi jatkosodasta ja vaaran vuosista. Maata ei miehitetty, vaan Suomen armeija seisoi pystyssä sodan päättyessä. Vaikka rauha oli raskas, meitä ei nöyryytetty. Täynnä ylpeyttä iäkäs Mannerheim saattoi todeta, että "minun luomani armeija, minun harmaa armeijani pysäytti bolsevikkien voittokulun Eurooppaan".

"Vedän keuhkoni täyteen keveää vuorten tuulta, kohotan kasvoni niin, ettei hatun lieri varjosta niitä, annan auringon paistaa. Minä, marsalkka, maailman vapain herra."       

 

 

 
Se oli hyvä puhe
01.01.2020 17:00

 

Takana hauska ilta ystäväporukassa. Vuosi alkoi hienosti. Kyllä se loppuvuosi nyt jo menee.

Tämän pävän olen viettänyt perinteisesti television ääressä. Ensin tasavallan presidentin puhe, sitten Strauss-konsertti ja käden ulottuvilla suklaata.

Niinistö ei yllättänyt, puhe oli niinistömäinen. Se ei ollut maailmoja syleilevä maailmanparantajan julistus, vaan arkista, isällistä puhetta meille suomalaisille. Siinä oli sanomaa ihan jokaiselle, itsellenikin.

Ilmapiiri Suomessa on päättyneen vuoden aikana koventunut ja vastakkainasettelu lisääntynyt. Asiasta kuin asiasta saadaan aikaan riita. Tutkijat ovat selittäneet ilmiötä somella, kaikki on somen syytä. Eikä ole. Some eli sosiaalinen media on paikka, seinä, jolle kuka tahansa voi kirjoitella mitä tahansa. Meistä ihmisistä riippuu, mitä sinne kirjoitetaan. Himmailuun on  syytä.

Oikeassa presidentti oli siinäkin, että maan hallitukselle tulee antaa työrauha. Tuskin hän sitä tarkoitti, ettei välikysymyksiä saisi tehdä eikä keskustelua herättää, nehän ovat osa parlamentarismia. Sen sijaan olisi hyvä välttää repivää riidan kylvöä puolin ja toisin. 

Mieleen jäi myös, että presidentti halusi tukea pääministeri-instituutiota ja muistuttaa sen merkityksestä. Kukin hallitus työskentelee kollegiaalisesti, mutta monesti pääministeri  jätetään yksin  puolustamaan yhdessä tehtyjä ratkaisuja. Tästä on erityisesti jäänyt mieleen Juha Sipilän (kesk) pääministerikausi, jolloin Sipilä joutui toimimaan koko kansan sylkykuppina. Ei ollut Ylen viihdeohjelmaa, jossa Sipilää ei olisi pilkattu. Noloa, vastenmielistä.  

Myös presidentin puheen miljöö poikkesi aikaisemmasta, tervetulleesti muuten. Poissa oli Tapio Wirkkalan Kantarelli-maljakko (vanhempi sarja 100 000 euroa ja uudempi sarja 70 000 euroa) kieloineen, sen tilalla oli  tavanomaisempi jokakodin ulottuvilla oleva kukka-asetelma. Hyvä hyvä. Taustalla näkyvä avoin ovi oli kiinnostava. Se toi elävyyttä ja liikkeen tuntua. Pikku Aaron olisi odottanut minä hetkenä hyvänsä juoksevan sieltä isänsä syliin.

Tapakristittynä iloitsin myös siitä, että meillä on presidentti, joka uskaltaa toivottaa kansalaisille Jumalan siunausta.

Hyvää alkanutta vuotta kaikille!   

 

 
Uutta hallitusta kokoilen
28.12.2019 14:39

 

Seuraaviin eduskuntavaaleihin mennessä puolueiden kannatuslukemat ehtivät moneen kertaan muuttua. Tuoreiden suosiomittausten valossa on kuitenkin kutkuttavaa koota uutta hallitusta.

Perussuomalaiset ovat pitkään pysyneet kärjessä ja istuvat siellä tukevasti edelleen 22,7 prosentin kannatuksellaan.  Kokoomus pitää kakkossijaa 17,2 prosentin osuudella, matkan päässä perussuomalaisista mutta kuitenkin tutulla paikallaan. Hallituspuolueista parhaiten pärjää sdp 15,1 prosentin kannatuksella, vihreät yltävät 12,5:een, keskusta 11,1:een ja vasemmistoliitto 8,4:ään.

Mediassa on jo ennakoitu, että suomalaisten on syytä varautua perussuomalaiseen pääministeriin. En oikein osaa siihen täällä pellon laidalla varautua, joten antaa olla varautumatta. Kaikenlaisia hallituksia ja pääministerejä on nähty. Eiköhän niiden kanssa jatkossakin pärjätä.

Aina korrektisti käyttäytyvän Halla-ahon aikana perussuomalaisten julkikuva on siistiytynyt, kun rääväsuut on siirretty syrjemmälle. 

Jos vaalit pidettäisiin nyt, perussuomalaiset saisivat ilman muuta hallitustunnustelut tehtäväkseen. Enää yhteistyöstä ei kategorisesti kieltäydytä "erilaiseen arvopohjaan" vedoten, koska sitä ei juuri ole. Muut isohkot puolueet ovat lähestyneet perussuomalaisten kantoja etenkin maahanmuutossa. Toisin kuin perussuomalaiset, kokoomus haluaa pitää kiinni työperäisestä maahanmuutosta, mutta sekin on varmasti hallitusohjelmaa tehtäessä soviteltavissa. Hallituksen runkona olisivat perussuomalaiset ja kokoomus, täydennykseksi otettaisiin muita porvaripuolueita ja enemmistöhallitus syntyisi leikiten.

Politiikassa nousut ja laskut kuuluvat kuvaan. Marinin hallituksen jälkeen (pian tai myöhemmin) entinen valtionhoitajapuolue sdp saa levätä oppositiossa. Puolueen kannatus riittää kolmannelle tai neljännelle sijalle. Myös Marinin suoranuottisuutta voi pitää huonona enteenä yhteistyölle. Hän on ilmoittanut, ettei ota vastaan neuvoja keneltäkään, ja erityisen päättäväisesti hän on polttanut sillat kokoomukseen. Kun pragmaattinen demarius näin on haudattu, sdp:n oppositiotiestä voi tulla pitkä. 

Keskusta, entinen mahtipuolue maalaisliitto, on siirtynyt katveeseen, mutta saattaa vielä nousta Halla-ahon hallitukseen apupuolueeksi. Tämä edellyttäen, ettei puheenjohtaja Kulmuni Marinin vasemmistohallituksessa tärvää välejään muihin porvaripuolueisiin, kuten nyt näyttää. Kepu on ongelmissa, ja Kulmuni on pikemminkin lisännyt kuin vähentänyt tuskaa. Heti valintansa jälkeen hän korosti, että hänen ensimmäinen ja tärkein tehtävänsä on nostaa puolueen kannatus, semmoiset 20 prosenttia olisi tavoitteena. Vaikka Kulmuni samanaikaisesti otti elinkeinominsterin vastuun, hän ei puhunut sanaakaan siitä miten aikoo Suomea nostaa ja kehittää.

Sen jälkeen Kulmuni on kohonnut valtiovarainministeriksi ja keskustan kannatus on laskenut edelleen. Tänään Kulmuni sanoo haastattelussa: "Voi olla myös, ettei keskusta nouse tästä." Voi olla. Hänen tähänastinen näyttönsä  on ollut haparoivaa eikä uusia avauksia ole kuultu sen paremmin kepujohtajan kuin ministerin roolissa. Pärjääminen hallituksen sisälläkin voi olla kiikunkaakun kokeneempien ja kovempien Marinin ja Ohisalon kanssa. Kesäkuun puoluekokous tietäisi Kulmunille kylmää kyytiä, mutta vaihtoehdot ovat vähissä. Kepun kirkkain tähti Annika Saarikko on silloin vielä äitiyslomalla eikä ilmoituksensa mukaan ole käytettävissä.

Kokoomuslaiset eivät linjaerimielisyyksiään julkisuudessa pui.  Se on se porvariston hillitty charmi. Elina Lepomäen sallitaan korskua pilttuussaan, koska ei siitä suurempaa haittaa ole. Puheenjohtaja menee kuitenkin vaihtoon, sillä oppositioon joutuminen on helppo lukea Petteri Orpon syyksi. Ja Petterin taakkaa lisää, että opposition johtajuus on perussuomalaisilla eikä kokoomuksella.

Menestyshakuista uutta polvea kokoomuksella kuitenkin riittää. Nouseeko perintöprinssiksi harkitsevasanainen juristi Antti Häkkänen vai joku muu, sen saamme nähdä.  

 

 

 

 

 

 
Rauhaisaa joulua
23.12.2019 19:03

 

Helsingin päässä kohkasivat uutisankkurit valkoisesta joulusta. Että vielä on vähän toivoa saada valkoinen joulu ja niin edellen.

Toisaalta, ymmärtäähän sen, koska Helsingin talvi ei ole oikein muutenkaan minkään näköinen. Lumi toisi sentään hienoisen aavistuksen siitä, mitä vuodenaikaa eletään.

Meillä joulu on tänä vuonna vihreä, mikä ei ole lainkaan  harvinaista. Pitkään jatkuneen sateen ansiosta vihreämpi kuin koskaan. Kaunista joka puolella. Olkoon vaikka lumeton, musta ei meidän joulu ole ollut koskaan.

Jouluvalmistelut on tehty ja kuusi seisoo verannalla ylpeänä kynttilöineen. Tänään joulusauna nro 1 ja huomenna joulusauna nro 2, totta kai pehmeän haudutetun vihdan kera.

On aika unohtaa brexit, suurvaltojen uhittelu ja oma "sekavustunut" hallituksemme, kuten Nalle Puh sanoisi. On aika rentoutua, nauttia tuoksuista ja tunnelmista ja läheisten ihmisten seurasta. 

"Joulu - kuinka monellaisella äänellä ja äänenpainolla tuo sana taaskin on lausuttu ja kuinka monellaisin ajatuksin se on ajateltu inhimillisissä aivokammioissa ja sitä on aprikoitu sillä pienellä avaruuden pallerolla, jota me täällä vähäpätöisellä kielellämme Maaksi sanomme. Tai eiväthän ne nuokaan käsitteet ole pieniä eivätkä liioin suuria siinä kaikkeuden järjestelmässä, johon ne sisältyvät. Ei siellä ole suurta eikä pientä muuten, kuin suhteessa toisiin samantapaisiin pieniin ja suuriin. - - Mutta joulu on meillä - meillä on joulu." 

Siinä ote F.E. Sillanpään joulusaarnasta vuodelta 1945. Taata oli paitsi luontomystikko, myös filosofi, jonka sanoma on kestänyt aikaa. 

Toivotan tuoksuvaista, tunnelmallista ja rauhaisaa joulua kaikille lukijoilleni. Toivotan myös helinää helskettä ja vilinää vilskettä, sillä niitäkin oikea joulu vaatii.   

 
Joulun aika on parhaimmillaan, kun sen jakaa muiden kanssa
21.12.2019 17:30

 

Loukkaantuneisto on loukkaantunut kristittyjen joulun vietosta. Yhä kummallisempia ilmiöitä nousee esiin päivittäin.

Porissa Satasairaalan (entinen Satakunnan keskussairaala) johto on kieltänyt kuorojen perinteisen jouluaattoesiintymisen sairaalassa. Perusteluna on, että "se loukkaa monia potilaita". Niinpä vainen. Sillä ei näytä olevan väliä, että laulukielto loukkaa niitä potilaita, jotka olisivat halunneet kuulla ja nähdä kuoron esiintyvän. Heitä on enemmistö. Kielto satuttaa myös kuorolaisia, jotka ovat koko syksyn harjoitelleet joulua varten. Kuoron johtaja  Anne Marie Grundsten ihmettelee tänään Satakunnan Kansassa: "Missä maassa minä elän?".

Kummia kuuluu myös Hämeestä. Kangasalan kunnassa on saatettu voimaan kielto, että koulun joulujuhlassa ei jouluvirren aikana saa nousta seisomaan. Vanha tapahan on, että Enkeli taivaan viimeinen säkeistö lauletaan seisaallaan. Kieltoa perustellaan sillä, että kun uskonnottomat ja ei-kristityt istuvat virren ajan, muidenkin pitää istua yhtenäisyyden vuoksi. Eli enemmistö taipuu. Sitä komennetaan, jonka tiedetään tottelevan. Tämänkin määräyksen laillisuus ja sitovuus olisi hyvä tutkia. Voiko kunta tosiaan määrätä, että ihminen ei saa seisoa?

Satakunnan Kansan toimittaja Sakari Muurinen lyö löylyä lisää. Hän on otsikoinut tämänpäiväisen kolumninsa: "Ihmisellä on oikeus kieltäytyä joulusta ja Jeesuksesta." Totta kai on, mutta hieraisin kyllä silmiäni. Onko tämä lehti tosiaan se sama "Valtakadun vanhoillinen", joka on puolustanut perinteisiä arvoja Satakunnassa sukupolvien ajan? 

On surullista kun niin helposti luovumme omastamme ja annamme kulttuurimme köyhtyä. Olemme vielä nuori valtio, ja kulttuurinen kerroksemme on niin ohut, että se antaa periksi ulkoisille paineille. Euroopan vanhoissa sivistysmaissa näyteikkunoihin rakennetaan jouluseimiä, eivätkä uskonnottomat pysty heivauttamaan yhtäkään perinnettä. 

Mutta viettäkäämme kukin joulua tavallamme.   

Jouluilo on parhaimmillaan, kun sen jakaa muiden kanssa. Eilen illalla olin joulupuurolla hyvien ystävien luona. Tänään tulee kummipoika perheineen ja huomenna sisko miehineen. Perheen Nuoriso-osasto tulee perinteisesti aatonaattona. Silloin on kaikki tehty ja aloitamme joulunvieton. Aattona ovat vuorossa naapurien ja ystävien joulutervehdykset, ja aattoiltana istumme läheisten kesken pöydässä pitkään. Olisin köyhä ihminen, ellei minulla olisi tätä kaikkea. 

Jaettu ilo on parasta jouluiloa.       

 

 

 

 
Isis-lapset puhuttavat
20.12.2019 11:48

 

Sanna Marinin hallitus on linjannut, että al-Holin leirillä olevia isis-perheiden lapsia autetaan ja mahdollisuuksien mukaan tuodaan Suomeen. Heitä on kai kolmisenkymmentä. Keskustelu aiheen ympärillä jatkuu vilkkaana.

Jotkut asiantuntijat ovat tuhahdelleet, että mitä noista kinataan. Mitä kolmekymmentä lasta nyt mukamas on? Nin mitä? Tässä tapauksessa joukko eri-ikäisiä tyttöjä ja poikia, osin jo teini-ikäisiä. Heidän lapsuutensa ei ole ollut pehmolelujen kanssa lastenhuoneessa leikkimistä, vaan ihan muuta. Emme tiedä, mitä he ovat kuulleet, nähneet ja tehneet. Siitä huolimatta heitä on tietysti autettava ja mahdollisuuksien mukaan kotiutettava. Hallituksen linjausta voi pitää oikeana. 

Pyörät pyörivät hitaasti, ja viranomaiset ovat jo saaneet kritiikkiä osakseen, kun mitään ei näytä tapahtuvan. Koko prosessin avaaminen kansalaisille saattaisikin olla tarpeen. Paperittomien ihmisten henkilöllisyyden luotettava selvittäminen ei ole yksinkertainen asia. Matkustusasiakirjojenkin tulee olla kunnossa.  

Meidän ulkoministerimme aika on mennyt salkustaan taistelemiseen, ja pyöritys jatkuu edelleen. Sen sijaan Ruotsin kollega avasi tässä juuri prosessia kiitettävästi omille kansalaisilleen.

Jos on päätetty kotiuttaa orpoja ruotsalaislapsia, pitää ensimmäiseksi  todeta, onko ulkomailla syntynyt lapsi todella ruotsalainen. Sen jälkeen tulee selvittää orpous. Muut asiat seuraavat sitten perässä.       

Ihan samalla kaavalla mennään meillä. Lapsen yhteys äitiin lienee helpoimmin selvitettävä. Ja jos äiti on Suomen kansalainen, lapsi saa Suomen kansalaisuuden automaattisesti. Syntymäpaikalla ei ole väliä, se voi olla Jorvin sairaala tai al-Holin leiri. 

Orpous on hankalampi rasti, sillä isättömyyttä on vaikea todistaa. Isä voi olla kuollut, vankilassa tai muuten vain kadoksissa. Jos isän tilannetta ei tiedetä, äidillä on oltava yksinhuoltajuus, jotta hän voi luovuttaa lapsen viranomaisille. On mahdollista, että jos isä aikanaan ilmaantuu, hän voi vaatia oikeuksiaan ja vaikkapa nostaa oikeusjutun valtiota vastaan.

Myös lapsiin sinänsä voi liittyä riskejä. Esimerkiksi Kanada on vaaraan ja riskeihin vedoten kieltäytynyt hakemasta leiriltä 4-vuotiasta tyttöä.

Kansainväliset sopimukset ovat epämääräinen hetteikkö julistuksia, joita voidaan noudattaa varsin luovasti. Suomi on tässäkin luokan priimus. On oltava, sillä pahinta mitä suomalainen voi kuvitella, on, että meidät rinnastettaisiin entisiin itäblokin maihin.

 
Hankalia herroja
18.12.2019 15:59

 

Olen lukemisissani viime aikoina uppoutunut elämäkertoihin. Panu Rajalan Suomussalmen sulttaanin ja Antti Tuurin Levottoman mielen juuri lukeneena mietteeni ovat sekalaiset.

Kumpikaan näistä ei ole elämäkerta sanan varsinaisessa merkityksessä. Molemmat ovat fiktiivisiä romaaneja, joilla on enemmän tai vähemmän löyhä sidos päähenkilöönsä. Sellaiset ovat nyt muotia. Ei tarvitse tarkistaa lähteitä vimpampäälle. Aina voi sanoa, että tämähän on romaani.

Sitä mietin, miksi vain hankalat herrat valikoituvat näiden kirjojen päähenkilöiksi. Taidan tietää vastauksen. Äksöniä tulee enemmän kuin mitä siivoista naisihmisistä saataisiin irti.

Panu Rajalan teksti on aina ollut juohevaa ja lukijaystävällistä.

Suomussalmen sulttaanin eli Ilmari Kiannon elämän kohdalla ei näin ollut. Enimmän aikaa oli vaikea tietää, onko äänessä Ilmari vai joku hänen luomansa henkilö. Se haittasi jopa niin, että olin vähällä jättää kirjan kesken.

Kiinnostavimpia olivat Ilmarin (alkuperäiseltä sukunimeltään Calamnius) lapsuus ja nuoruus Suomussalmen pappilassa papin poikana. Sählinki alkoi yliopistovuosina, jolloin hän ei saanut oikein mistään otetta. Tuli yritettyä sitä ja tuli yritettyä tätä. Myöhemminkin hän tempoili äärimielipiteestä toiseen, etsi ja sai vihollisia niin kirkosta kuin yhteiskunnastakin. Kapinallinen hän oli, ja nykyään sanottaisiin varmasti, että myös narsisti.

Ilmari Kiannon naissuhteet olivat moninaisia ja niitä oli paljon. Ei ollut metoo-kampanjaa siihen aikaan, joten Ilmari saattoi esteettä kuvauttaa itsensä alastomana nuorten sihteerityttöjensä kanssa. Dirty old man.

Vanhaksi likaiseksi mieheksi Ilmari Kianto olisi jäänytkin ilman Ryysyrannan Jooseppia ja Punaista viivaa, jotka pelastivat hänet suomalaisen kirjallisuuden historiaan.

Levottoman mielen nappasin kirjaston hyllystä ihan vain Antti Tuurin perusteella.

Fiktiivinen elämäkertaromaani kertoo kuvataiteilija Arvid Bromsista (5.6.1910-10.5.1968). Hänestä en ollut koskaan kuullutkaan. Nyt tiedän että hän oli Suomen ensimmäinen surrealisti, mutta hallitsi muitakin tyylejä. 

Broms oli yrittänyt nuoruudessaan opiskella yliopistossa mm. teologiaa, mutta eihän siitä mitään tullut. Veri veti taiteiden puoleen. Siitä huolimatta että hän opiskeli maalaustaidetta kuuluisien opettajien johdolla sekä Pariisissa että Lontoossa, helsinkiläiset taidepiirit eivät koskaan laskeneet häntä joukkoonsa. Kun Lappajärvellä asuva Broms pitkällisen odottelun ja taistelun jälkeen pääsi pitämään näyttelyä helsinkiläisgalleriaan, vain pari taulua löysi ostajan. Yksikään pääkaupunkilaislehti ei noteerannut näyttelyä paria riviä enempää.

Ahdistusta ja rahapulaa Broms yritti hallita viinan avulla. Pikkurötöksistä seurasi jokunen vankilareissukin. Elämä oli huijaamista ja koijaamista ja naapurien ja ystävien hyväksikäyttöä. Seuraava tapaus on kuvaava. Talvi oli tulossa, eikä Bromsilla ja hänen viidennellä vaimollaan Helvi Inkerillä ollut varaa ostaa öljyä kaminaan. Silloin Arvid meni muitta mutkitta pyörittämään naapurin pihasta öljytynnyrin omalle puolelleen. Naapuri ei koskaan sanonut asiasta mitään. Muutenkin kyläläiset auttoivat pariskuntaa monin tavoin. Velkojaan Broms yritti maksaa tauluillaan, mutta varmasti kaikki eivät koskaan saaneet saataviaan. Broms eli aika ajoin harhoissa, ja levoton mieli räiskähteli niin että hänet oli rauhoitettava ruiskeen avulla.

Parasta kirjassa on Tuurin jäljittelemätön tyyli. Kaikki tapahtuu preesensissä, tässä ja nyt. Vuorosanoja ei kuvata sellaisinaan, vaan kertojaminä Bromsin kautta: "Rouva tulee ja kysyy, juommeko kahvit. Helvi Inkeri kieltelee ja kertoo, että olemme jo juoneet maanmittarin luona."

Mielenkiintoinen yksityiskohta on, että kirjassa moneen otteeseen esiintyvä maanmittari on Antti Tuurin isä. Muitakin todellisia henkilöitä vilahtelee mukana, kuten Jorma Panula vaimoineen ja näyttelijä Jussi Jurkka, jota peräti epäillään Bromsin biologiseksi pojaksi. Arvidilla ja Emmi Jurkalla on ollut nuoruusvuosina myrskyisä suhde (parikin), joten ajatus ei ole mahdoton. Arvoitukseksi asian oikea laita kuitenkin jää.

Hankalia herroja tosiaan.

Odotan hetkeä, jolloin saan tarttua Aino Sibeliuksen tarinaan.            

 

 

 
Rauhoitutaas vähän
17.12.2019 21:01

 

Vain vuorokausi sitten kansanedustaja ja moninkertainen entinen ministeri Erkki Tuomioja (sd) yritti rauhoittaa poliittista keskustelua. Hänen mukaansa politiikan kieli on koventunut siinä määrin, että vastaavaa on ollut vain sisällissodan edellä.

Se kuulosti pahalta, mutta on varmasti totta. Ilmiö on ollut havaittavissa pidemmän aikaa. Tutkijat ovat selittäneet sitä somella, josta käytössäännöt puuttuvat kokonaan. Puskista voi huudella mitä tahansa. Vähitellen sosiaalisen median karkeat yleistykset ja hiomaton kieli ovat ryöstäytyneet politiikkaan ja kansalaiskeskusteluun.

Tuomioja on oikeassa. On korkea aika himmata ja nostaa taas hyvä käytös kunniaan. Politiikassa saa olla eri mieltä, mutta silti voi puhua harkitusti  ja vastapuolen näkemyksiä kunnioittaen. Tuomiojan ikäpolvella on pitkä sihti menneisyyteen, mikä uudelta digisukupolvelta puuttuu. 

Yksi osoitus siitä oli Tuomiojan puoluetoveri Sanna Marinin hyökkäys oppositiopuolue kokoomusta vastaan tämänpäiväisessä välikysymyskeskustelussa. "Eikö teitä hävetä?", hän kysyi. Miksi pitäisi? Välikysymys on opposition oikeus ja siitä on tarkoitus keskustella.

Sanna Marinin tähänastinen käytös enteilee repivää hallituskautta. Ainakin kokoomukseen päin hän on polttamassa siltoja päättäväisesti. Sellainen ei ole ollut Suomen politiikassa tapana, vaan kaikki puolueet ovat tehneet  yhteistyötä niillä paikoilla, jotka kansa on kussakin tilanteessa hyväksi nähnyt.

Toivotaan että Marin oppii. Eteläisen naapurimme sisäministeri hänet jo ehti haukkua pahanpäiväisesti, mutta pisteitä ei voi antaa siitäkään. Ei ole häpeä olla tamperelainen marketin kassa, ja on hienoa että sieltä pääsee ponnistamaan vaikka pääministeriksi. Silaus käytöstapoja ei kuitenkaan olisi pahitteeksi.

Sanotaan sitä vaikka sivistykseksi.        

 

 
Al-Holissa mieluummin kuin Suomessa
15.12.2019 21:38

 

Suomessa kuten monessa muussakin maassa on taitettu peistä, pitäisikö Syyrian al-Hol -leirilta hakea kotiin isis-äidit ja lapset vai vain lapset vai mitä pitäisi tehdä.

Ilma on sakeanaan lakipykäliä ja lapsen oikeuksia.Tasavallan presidenttikin jo myönsi, ettei ole perillä kaikesta mitä on tapahtunut ja sanoi kaipaavansa  lisävalaistusta. 

Vastikään aloittanut Sanna Marinin hallitus on kriisin partaalla. Ehkä ei tarvitsisi. Ei tässä mikään kiire ole, juuri mikään muukaan maa ei ole tehnyt mitään.

Meillä suomalaisilla taitaa olla ylikehitttynyt velvollisuudentunto, ja kun siihen lisätään kyky kärjistää, asiat menevät helposti solmuun.

Helsingin Sanomat on käynyt kyseisellä leirillä ja tietää nyt kertoa, että kaikki täältä lähteneet isis-vaimot eivät halua palata Suomeen. Osa heistä on jopa piiloutunut pelosta että palautus Suomeen tulisi. Eniten pelätään sitä, että Suomen viranomaiset tulevat ja kaappaavat heiltä lapset. Tämä pelko on aiheellinen, sillä sekin vaihtoehto on ollut esillä.

Al-Holin oloja on kuvattu epäinhimillisiksi ja suorastaan helvetillisiksi. Mitä meidän pitää ajatella siitä, että siellä ollaan kuitenkin mieluummin kuin Suomessa?

 

 
<< Alkuun < Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Seuraava > Loppuun >>

Sivu 4 / 198