Näin yhteiskunta tuottaa vanhuutta
18.04.2009 11:20

Hyväntahtoisella höösäämisellä saadaan usein aikaan aivan jotain muuta kuin mitä tavoiteltiin. Hyvä esimerkki tästä on juuri kuulemani tapaus ns. "vanhustenneuvolasta". Kaikille kunnan 75 vuotta täyttäneille varattiin aika ja lähetettiin kutsu neuvolan haastatteluun. Haastattelijoina toimivat nuoret ammattikorkeaopiskelijat. Muuan kohderyhmään kuuluva mies oli kertonut jälkeenpäin, ettei ole milloinkaan tuntenut itseään niin vanhaksi kuin tässä haastattelussa. Alle parikymppisen ja 75-vuotiaan kulttuurit eivät kohdanneet. Opiskelijan piti tehdä vanhusta hyväkuntoisesta, metsätöitä tekevästä ja liikuntaa harrastavasta miehestä. Tämä ei halunnut ottaa vastaan tarjottua roolia.

Toinen esimerkki. Kunnassa oli aloitettu niin sanottuna ehkäisevänä toimintana kotikäynnit kaikkien 80 vuotta täyttäneiden koteihin. (Minulle jäi kyllä epäselväksi, mitä näillä käynneillä ehkäistiin.) Yllätyksekseen perusturvaväki  joutui toteamaan, että kahdeksankymppiset olivat menevää väkeä. Kun virkamies meni paikalle, ovi oli monessa tapauksessa lukossa. "Vanhus" oli ehkä kyläilemässä, ostoksilla tai risteilyllä. Vanhuksen rooli ei kiinnostanut.

Kun terveydenhuoltoonkin povataan jo henkilöstöpulaa, olisi järkevää jo nyt suunnata resursseja todellisiin tarpeisiin. Aluksi voitaisiin lopettaa hyvää tarkoittava, mutta kiusalliseksi koettu iäkkäiden ihmisten paapominen.

Emme saisi unohtaa, että ihminen on aikuinen aina sen jälkeen, kun hänestä on tullut aikuinen.

 
Nostalginen aamuhetki
17.04.2009 10:33

Aamulla varhain lehtiä postilaatikolta hakiessani kurkiaura halkoi pilvetöntä taivasta kohti pohjoista.  Komeat linnut lensivät V-muotoisessa aurassa kaulat ojossa kovaäänisesti keskustellen. Ehkä ne kinastelevat siitä, kenen vuoro on seuraavaksi ottaa vetovastuu. Minut tämä näky pysähdyttää joka kerta. On suorastaan pakko seisahtua niille sijoilleen ja seurata auran etenemistä, kunnes se on pieninä pisteinä häipynyt näköpiiristä. 

On kiehtovaa ajatella, että sama lintu, joka lähti elokuun lopulla Sallan suurilta soilta, palaa samoille soille vietettyään talvikuukaudet kenties Marokossa, kenties Tunisiassa. Lentokilometrejä sillä on takana noin 9000 kilometriä, ja hippunen matkaa vielä jäljellä. 

Näin lintujen kevätmuuttoaikana tulee miettineeksi, mikä niitä vetää tänne etelän lämmöstä tuhansien kilometrien takaa. Sanotaan, että vaisto, "niillä on sellainen vaisto". Hah! Sehän ei selitä yhtään mitään. Nimitämme vaistoksi asiaa, joka menee yli ymmärryksemme.  

 
"Turhaa byrokratiaa"?
16.04.2009 11:26

Silmiini osui tutkimus, jossa oli luokiteltu maan terveyskeskuksia tehokkaisiin ja vähemmän tehokkaisiin.Loppupäätelmä oli, että tehokkaimmin toimivassa keskuksessa oli vähiten byrokratiaa. Tällainen huomio saa yleensä kansalaiset hurraamaan, nähdäänhän byrokratia tavallisesti turhana paperinpyörittelynä, joka vie aikaa "oikealta työltä". Minut tämä päätelmä sai kuitenkin rypistelemään kulmiani: mitä kaikkea siinä tehokkaassa terveyskeskuksessa jätettiin tekemättä? Jätettiinkö jotain todella tärkeää?

Parhaimmillaan byrokratia on rationaalisesti organisoitunutta toimintaa, jolla on säännöt ja tavoitteet. Valtion varoja ei voida jakaa huutoäänestyksellä torikokouksessa, vaan tarvitaan ohjeita ja sääntöjä, vieläpä päätöksenteon valvontaakin. Tarvitaan suunnitelmia ja seurantaa. Oivallisin byrokratialle kuulemani määritelmä on: "Byrokratia on hinta, joka demokratiasta maksetaan". Myönnettäköön, voi olla myös liian monia tarkastuksen tarkastuksia ja ristiriitaisia ohjeita, jotka lannistavat sekä työntekijän että hänen asiakkaansa.

Byrokratian poistotalkoissa on kuitenkin myös ylilyönnin vaara, jos turhaksi katsotaan kaikki, mikä ei ole konkreettista tekemistä, kuten esimerkiksi välitöntä asiakasapalvelua. Etenkin tässä taloudellisessa tilanteessa se herkästi merkitsisi kuoliniskua työhyvinvointityölle,  henkilöstökoulutukselle, kehittämiskeskusteluille, henkilöstön kehittämispäiville ja työpaikkapalavereille. Kas, asiakkaan kannalta nämä saattavat näyttää turhilta, mutta asiakas ei ole aina oikeassa. 

 
Niin kiire, ettei ehditä keskustella
15.04.2009 12:26

Eräässä yrityksessä, jossa äskettäin kävin, oli asetettu tavoitteeksi, että kaikkien työntekijöiden kanssa käydään kehityskeskustelu kerran vuodessa. Tavoite oli vaatimaton, mutta sitäkään ei ollut saavutettu. Keskustelut oli käyty vain 75 %:n kanssa henkilöstöstä. Kun tiukkasin syytä esimieheltä, tämä vetosi kiireeseen. Oli niin kiire, ettei ehditty keskustella siitä, mikä työssä on tärkeää ja mihin pitäisi panostaa.

Jos kyseisessä firmassa ei päästä tavoitteisiin, ei vika ole ainakaan työntekijöiden. Myös esimiehen tulisi saada säännöllisesti avointa palautetta omasta johtamistyöstään. Miten hän muuten voi kehittyä esimiehenä? Joskus kyllä  esimiehen oma palautteen pelko on syynä keskustelujen käymättömyyteen. Vaikeita asioita on helppo paeta kiireiden taakse.

Puuhakas tehokkuus ei auta, ellei tehdä oikeita asioita. Kun työvoima väistämättä lähivuosina vähenee, henkilöstön käyttö ja kehittäminen nousevat entistä tärkeämmiksi tekijöiksi. Olisi fiksua, jos esimiehet ymmärtäisivät tämän jo tänään.

Tästä tuli nyt saarna, vaikka ei pitänyt. Tulkoon!

 

 
Työhyvinvointia ja kevättä
09.04.2009 10:34

Esimiesten kanssa keskustellessani on  tullut esiin, että työstä syytellään monesti sellaista, mikä ei lainkaan johdu työstä. Kun yksityiselämän puolella asiat eivät suju niin kuin haluaisi, on helppo syytellä työtuolin ergonomiaa tai työpaikan tiedottamista. Ne ovat ikään kuin luvallisia ja kunniallisia syitä olla tyytymätön. Ei tarvitse kertoa että lapset ovat kurittomia, aviopuoliso ei kuuntele ja naapurisopukin rakoilee. 

Esimiehiä askarruttaa, mitä tehdä, kun kaikki näyttäisi olevan kunnossa eikä kuitenkaan ole. Ihminen on kokonaisuus, kotiasiat kulkevat vääjäämättä töihin ja samoin työmurheet kotiin. Vaikka näin on, tai juuri siksi, esimiesten tulee panostaa tosissaan työhyvinvointityöhön. Asiat voivat muuttua, onnistumisen elämykset työssä tuovat uutta puhtia  ja uskoa työntekijän muuhunkin elämään. Tulokset eivät tule nappia painamalla, mutta ovat vaivan arvoisia. 

Nyt jätän muutamaksi päiväksi näiden asioiden pohdiskelun. Ulkona huhtikuinen tihkusade tekee kevättä. Eilen illalla pihaa haravoidessani havaitsin ensimmäiset vihreät ruohonpiikit. Ensimmäinen krookuskin jo  kukkii, tosin paikassa, jossa sen ei lainkaan kuuluisi olla. Myyrät ovat talven aikana vähän siirrelleet sipuleita. No, yhtä kaikki, kevät on täällä! 

Hyvää pääsiäisen aikaa kaikille blogini lukijoille!      

 
Sirpaleet eivät tiedä onnea
07.04.2009 10:25

Sirpaleet eivät tiedä onnea. Eivät etenkään lasinsirpaleet, eivätkä etenkään ruoassa. Tiedottaminen viime päivien lasinsirulöydöksista on ollut asiallista ja nopeaa. Ihmiset osaavat katsoa nyt tarkemmin, mitä suuhunsa pistävät. Syy löydöksiin selvinnee ennen pitkää, ja tämäkin kohu laantuu aikanaan. Sitä odotellessa voi vaikka valmistaa ruokia kotimaisista, ehkä jopa itse viljellyistä kasviksista. Seuraavassa yksi oma suosikkini.

Ota makusi mukaisessa suhteessa juureksia: porkkanaa, palsternakkaa, juuriselleriä, bataattia, punajuurta, punasipulia, makeaa suippopaprikaa. Ota myös lanttua, jos pidät siitä, mutta sinuna en pistäisi lanttua ja paprikaa samaan ruokaan.  Pese, kuori ja lohko kaikki ainekset. 

Laita juurekset uuninkestävään, oliiviöljyllä voideltuun vuokaan ja sekoittele niitä niin, että ne öljyyntyvät kevyesti joka puolelta.  

Sitten vuoka uuniin noin 200 asteeseen, kääntele välillä ja kokeile haarukalla kypsyysastetta. Nauti ihanasta tuoksusta! Älä anna juuresten mennä lötköiksi. Hampaille pitää jättää hiukan töitä, sitä vartenhan ne ovat.  Yleensä tunti uunissa riittää.

Maustaminen on sitten makuasia. Minä pirskottelen sekaan hiukan balsamicoa ja ripottelen hippusen sormisuolaa. Kaiken tämän kruunaavat mieliyrtit. Aikaisemmin käytin basilikaa, mutta nyt olen hullaantunut rakuunasta. Sitä ei löydy aina tuoreena, mutta hätätilassa käy kuivattukin. 

Lisukkeeksi lautasen reunalle riittää pari viipaletta kotimaista mozarellaa, joka on parempaa kuin italialainen (sorry, Silvio).  Jos ei pelkää kaloreita, kruunuksi ja koristeeksi voi lisätä teelusikallisen sirpalevapaata smetanaa.

Hyvää ruokahalua! 

 

 

 
Rakastan kirjoja
06.04.2009 10:21

Mitä maailma olisikaan ilman kirjoja! Rakastan niitä. Elämäni ei ole täydellistä, ellei pöydänkulmalla ole lukemistaan odottamassa kolme, neljä uudenuutukaista kirjaa. Kun lisäksi haluan omistaa lukemani kirjat, kaikki liikenevät rahani menevät luonnollisesti kirjoihin. Niinpä en omista minkkiturkkia enkä ökyautoa enkä tee kaukomatkoja, en kyllä mistään niistä välittäisikään. Sen sijaan meillä on kirjoja joka paikassa, paitsi asianmukaisesti hyllyissä, myös pöydillä ja tuoleilla. Mieheni kieltäytyy itsepintaisesti laajentamasta taloa, jotta saisimme lisää tilaa kirjoille. Eikös olekin pikkumaista?

Lukuinnostukseni alkoi, kun alaluoikilla koulun kirjastosta sai lauantaisin lainata kirjoja. Kun kirjakaapin lasiovet avattiin, tuntui kuin kaikki maailman aarteet olisivat olleet siinä ulottuvilla. Ja se tuoksu! Kotimatka sujui melkein juosten, kun halusin päästä pian lukemaan. 

Myöhemmässä elämässäni kirjastolaitos  on olllut ja on edelleen tärkeä tekijä, opiskeluaikana, jatko-opiskeluissa ja nykyisessä työssäni tausta- ja lähdemateriaalin hankkijana. Netin kautta pääsee tekemään hakuja, selailemaan kirjastojen luetteloita, tilaamaan kirjoja - ah, ja kaikki tämä ilmaiseksi!  Mainittakoon, että oman kotipaikkakuntani ystävällinen  ja palveleva kirjasto on yliveto.

Pääsiäisenpyhiin olen jo varautunut kirjapinolla, upiuutta käännöskirjallisuutta, jännitystä ja historiaa.    

 
Avointa tiedotusta kehiin
02.04.2009 17:09

Luin juuri tuoreesta Fakta-lehdestä (3/2009) oman haastatteluni, joka oli otsikoitu "Ota porukka haltuun palaverilla". Haastattelu tehtiin viime vuonna ilmestyneen kirjani "Pärjää palaverissa!" pohjalta. Artikkelia lukiessani jäin miettimään, kirjoittaisinko nyt jotain toisin.

Korostaisin nyt silloistakin enemmän johdon ja esimiesten avointa, reaaliaikaista tiedottamista. Maan talous on kirjan ilmestymisen jälkeen syöksynyt vakavaan taantumaan ja kaikkinainen epävarmuus on lisääntynyt. Työpaikoilla pohditaan, miten meidän käy. Jos johto ei tiedota, puuttuvaa tietoa haetaan muualta ja aukko täyttyy nopeasti huhuilla. Syntyneitä käsityksiä on sen jälkeen vaikea muuttaa. Pohjalle jää kytemään luulo: "Kyllä siinä varmaan jotain on - - ."

Voi vain kuvitella, kuinka paljon työaikaa näihin pohdiskeluihin hukkaantuu ja mikä vaikutus niillä on työmotivaatioon. Siksi puhuisin nyt avoimuudesta entistäkin enemmän. Niin kuin puhunkin.

 

 
Kun se Parasta on ollut...
31.03.2009 11:58

Maamme kuntia ajetaan väkipakolla yhteen. Sosiaali- ja terveyshuollon yhteistyösopimuksia värkätään kunnissa niin ikään pakon edessä. Niin kuntapäättäjät kuin kansalaisetkin on vallannut hämmennys. Kaiken tämän myllerryksen tavoitteet ovat jääneet epäselviksi eivätkä edes kustannusvaikutukset näytä olevan kenenkään tiedossa. Vain se osataan sanoa, että kiire on. Kiire ja pakko ovat huono yhdistelmä.

Olen kysellyt ministeriötasolta asti tutkimusta, joka osoittaisi, että 20 000 asukkaan väestöpohja on kustannustehokkain palvelujen järjestämiselle. Minä kun niin haluaisin tietää, missä kohden tulee säästöjä ja kuinka paljon. Sellaista tutkimusta ei ole. Keisarilla ei ole vaatteita.

Väestön ikääntymisellä voi nykyään puolustella mitä hullutusta tahansa. Niinpä eräs kuntajohtaja perusteli televisio-ohjelmassa kolmen nimeltä mainitun kunnan liitosta sillä, että kaikissa niissä kolmannes väestä on yli 65-vuotiaita. Nuortuuko väki siis kunnan rajoja siirtelemällä? Tämä oli minulle uutta.

Paras-laki on säädetty. Juna on lähtenyt liikkeelle ja sitä tuskin mikään voi pysäyttää. Ihmetellä silti saa: mihin verrattuna "Paras" on paras, kun kerran mitään tutkimustuloksia ei ole.

PS. Tulkoon tässä kiitokset kiittävästä palautteesta, jota olen saanut Lallissa (12.3.2009) samasta aiheesta kirjoittamastani kolumnista "Pimeällä polkupyörällä sumussa". (Kiinnostuneet löytänevät jutun googlaamalla.)  

 
Sähköistä postittelua
28.03.2009 13:38

Olen sähköpostifriikki. Katson saapuneet viestit pari kertää päivässä työn lomassa ja vastailen heti. Nopea reagointi kuuluu luonteeseeni, ihan samaa en odota muilta. Jos kuitenkin kuluu viikkoja ilman minkäänlaista vastausta, alan huolestua: vastaanottajalle on ehkä sattunut jotain ikävää, onnettomuus tai sairastuminen. Yleensä näin ei onneksi ole, sen sijaan on kiireitä ja muita esteitä.

Esimerkiksi kelpaavaa on joidenkin yritysten käytäntö vastata lyhyesti heti: "Olemme saaneet viestinne ja vastaamme heti, kun olemme selvittäneet asian". Fiksua, asiakasta ei jätetä viikoiksi epätietoisuuteen. Nopeatempoisuus on nykyaikaa, haluavatpa kaikki sitä tai eivät.

Sähköisestä viestistä jää jälki, ja juuri siinä piilee sen vaara. Tätä ei muistanut pääministerimme, joka joutuu parhaillaan julkisesti selittelemään käytöstään. Pikkutuhmat viestit hän oli tarkoittanut vitsiksi, mutta vastaanottajalla oli erilainen huumorintaju. Viestit pääministeri oli lisäksi lähettänyt naiselle, jonka nimeä ei muista. Huh-huh! Pieneksi vinkiksi vastaisen varalle: tuntemattoman kanssa kommunikoidessa kannattaa pitäytyä asialinjalla ja niukkasanaisuudessa. Julkisuudenkipeitä korvausten saalistajiakin on nimittäin liikkeellä.

Viestinten huikea kehitys ei ole ulottunut ihmisen korvien väliin, vaan siellä on edelleen samanlainen  kalusto kuin kivikaudella. Siksi kai näitä sotkuja tulee. 

 

 
<< Alkuun < Edellinen 191 192 193 194 195 196 197 198 Seuraava > Loppuun >>

Sivu 192 / 198