Rauhaisaa joulua
23.12.2019 19:03

 

Helsingin päässä kohkasivat uutisankkurit valkoisesta joulusta. Että vielä on vähän toivoa saada valkoinen joulu ja niin edellen.

Toisaalta, ymmärtäähän sen, koska Helsingin talvi ei ole oikein muutenkaan minkään näköinen. Lumi toisi sentään hienoisen aavistuksen siitä, mitä vuodenaikaa eletään.

Meillä joulu on tänä vuonna vihreä, mikä ei ole lainkaan  harvinaista. Pitkään jatkuneen sateen ansiosta vihreämpi kuin koskaan. Kaunista joka puolella. Olkoon vaikka lumeton, musta ei meidän joulu ole ollut koskaan.

Jouluvalmistelut on tehty ja kuusi seisoo verannalla ylpeänä kynttilöineen. Tänään joulusauna nro 1 ja huomenna joulusauna nro 2, totta kai pehmeän haudutetun vihdan kera.

On aika unohtaa brexit, suurvaltojen uhittelu ja oma "sekavustunut" hallituksemme, kuten Nalle Puh sanoisi. On aika rentoutua, nauttia tuoksuista ja tunnelmista ja läheisten ihmisten seurasta. 

"Joulu - kuinka monellaisella äänellä ja äänenpainolla tuo sana taaskin on lausuttu ja kuinka monellaisin ajatuksin se on ajateltu inhimillisissä aivokammioissa ja sitä on aprikoitu sillä pienellä avaruuden pallerolla, jota me täällä vähäpätöisellä kielellämme Maaksi sanomme. Tai eiväthän ne nuokaan käsitteet ole pieniä eivätkä liioin suuria siinä kaikkeuden järjestelmässä, johon ne sisältyvät. Ei siellä ole suurta eikä pientä muuten, kuin suhteessa toisiin samantapaisiin pieniin ja suuriin. - - Mutta joulu on meillä - meillä on joulu." 

Siinä ote F.E. Sillanpään joulusaarnasta vuodelta 1945. Taata oli paitsi luontomystikko, myös filosofi, jonka sanoma on kestänyt aikaa. 

Toivotan tuoksuvaista, tunnelmallista ja rauhaisaa joulua kaikille lukijoilleni. Toivotan myös helinää helskettä ja vilinää vilskettä, sillä niitäkin oikea joulu vaatii.   

 
Joulun aika on parhaimmillaan, kun sen jakaa muiden kanssa
21.12.2019 17:30

 

Loukkaantuneisto on loukkaantunut kristittyjen joulun vietosta. Yhä kummallisempia ilmiöitä nousee esiin päivittäin.

Porissa Satasairaalan (entinen Satakunnan keskussairaala) johto on kieltänyt kuorojen perinteisen jouluaattoesiintymisen sairaalassa. Perusteluna on, että "se loukkaa monia potilaita". Niinpä vainen. Sillä ei näytä olevan väliä, että laulukielto loukkaa niitä potilaita, jotka olisivat halunneet kuulla ja nähdä kuoron esiintyvän. Heitä on enemmistö. Kielto satuttaa myös kuorolaisia, jotka ovat koko syksyn harjoitelleet joulua varten. Kuoron johtaja  Anne Marie Grundsten ihmettelee tänään Satakunnan Kansassa: "Missä maassa minä elän?".

Kummia kuuluu myös Hämeestä. Kangasalan kunnassa on saatettu voimaan kielto, että koulun joulujuhlassa ei jouluvirren aikana saa nousta seisomaan. Vanha tapahan on, että Enkeli taivaan viimeinen säkeistö lauletaan seisaallaan. Kieltoa perustellaan sillä, että kun uskonnottomat ja ei-kristityt istuvat virren ajan, muidenkin pitää istua yhtenäisyyden vuoksi. Eli enemmistö taipuu. Sitä komennetaan, jonka tiedetään tottelevan. Tämänkin määräyksen laillisuus ja sitovuus olisi hyvä tutkia. Voiko kunta tosiaan määrätä, että ihminen ei saa seisoa?

Satakunnan Kansan toimittaja Sakari Muurinen lyö löylyä lisää. Hän on otsikoinut tämänpäiväisen kolumninsa: "Ihmisellä on oikeus kieltäytyä joulusta ja Jeesuksesta." Totta kai on, mutta hieraisin kyllä silmiäni. Onko tämä lehti tosiaan se sama "Valtakadun vanhoillinen", joka on puolustanut perinteisiä arvoja Satakunnassa sukupolvien ajan? 

On surullista kun niin helposti luovumme omastamme ja annamme kulttuurimme köyhtyä. Olemme vielä nuori valtio, ja kulttuurinen kerroksemme on niin ohut, että se antaa periksi ulkoisille paineille. Euroopan vanhoissa sivistysmaissa näyteikkunoihin rakennetaan jouluseimiä, eivätkä uskonnottomat pysty heivauttamaan yhtäkään perinnettä. 

Mutta viettäkäämme kukin joulua tavallamme.   

Jouluilo on parhaimmillaan, kun sen jakaa muiden kanssa. Eilen illalla olin joulupuurolla hyvien ystävien luona. Tänään tulee kummipoika perheineen ja huomenna sisko miehineen. Perheen Nuoriso-osasto tulee perinteisesti aatonaattona. Silloin on kaikki tehty ja aloitamme joulunvieton. Aattona ovat vuorossa naapurien ja ystävien joulutervehdykset, ja aattoiltana istumme läheisten kesken pöydässä pitkään. Olisin köyhä ihminen, ellei minulla olisi tätä kaikkea. 

Jaettu ilo on parasta jouluiloa.       

 

 

 

 
Isis-lapset puhuttavat
20.12.2019 11:48

 

Sanna Marinin hallitus on linjannut, että al-Holin leirillä olevia isis-perheiden lapsia autetaan ja mahdollisuuksien mukaan tuodaan Suomeen. Heitä on kai kolmisenkymmentä. Keskustelu aiheen ympärillä jatkuu vilkkaana.

Jotkut asiantuntijat ovat tuhahdelleet, että mitä noista kinataan. Mitä kolmekymmentä lasta nyt mukamas on? Nin mitä? Tässä tapauksessa joukko eri-ikäisiä tyttöjä ja poikia, osin jo teini-ikäisiä. Heidän lapsuutensa ei ole ollut pehmolelujen kanssa lastenhuoneessa leikkimistä, vaan ihan muuta. Emme tiedä, mitä he ovat kuulleet, nähneet ja tehneet. Siitä huolimatta heitä on tietysti autettava ja mahdollisuuksien mukaan kotiutettava. Hallituksen linjausta voi pitää oikeana. 

Pyörät pyörivät hitaasti, ja viranomaiset ovat jo saaneet kritiikkiä osakseen, kun mitään ei näytä tapahtuvan. Koko prosessin avaaminen kansalaisille saattaisikin olla tarpeen. Paperittomien ihmisten henkilöllisyyden luotettava selvittäminen ei ole yksinkertainen asia. Matkustusasiakirjojenkin tulee olla kunnossa.  

Meidän ulkoministerimme aika on mennyt salkustaan taistelemiseen, ja pyöritys jatkuu edelleen. Sen sijaan Ruotsin kollega avasi tässä juuri prosessia kiitettävästi omille kansalaisilleen.

Jos on päätetty kotiuttaa orpoja ruotsalaislapsia, pitää ensimmäiseksi  todeta, onko ulkomailla syntynyt lapsi todella ruotsalainen. Sen jälkeen tulee selvittää orpous. Muut asiat seuraavat sitten perässä.       

Ihan samalla kaavalla mennään meillä. Lapsen yhteys äitiin lienee helpoimmin selvitettävä. Ja jos äiti on Suomen kansalainen, lapsi saa Suomen kansalaisuuden automaattisesti. Syntymäpaikalla ei ole väliä, se voi olla Jorvin sairaala tai al-Holin leiri. 

Orpous on hankalampi rasti, sillä isättömyyttä on vaikea todistaa. Isä voi olla kuollut, vankilassa tai muuten vain kadoksissa. Jos isän tilannetta ei tiedetä, äidillä on oltava yksinhuoltajuus, jotta hän voi luovuttaa lapsen viranomaisille. On mahdollista, että jos isä aikanaan ilmaantuu, hän voi vaatia oikeuksiaan ja vaikkapa nostaa oikeusjutun valtiota vastaan.

Myös lapsiin sinänsä voi liittyä riskejä. Esimerkiksi Kanada on vaaraan ja riskeihin vedoten kieltäytynyt hakemasta leiriltä 4-vuotiasta tyttöä.

Kansainväliset sopimukset ovat epämääräinen hetteikkö julistuksia, joita voidaan noudattaa varsin luovasti. Suomi on tässäkin luokan priimus. On oltava, sillä pahinta mitä suomalainen voi kuvitella, on, että meidät rinnastettaisiin entisiin itäblokin maihin.

 
Hankalia herroja
18.12.2019 15:59

 

Olen lukemisissani viime aikoina uppoutunut elämäkertoihin. Panu Rajalan Suomussalmen sulttaanin ja Antti Tuurin Levottoman mielen juuri lukeneena mietteeni ovat sekalaiset.

Kumpikaan näistä ei ole elämäkerta sanan varsinaisessa merkityksessä. Molemmat ovat fiktiivisiä romaaneja, joilla on enemmän tai vähemmän löyhä sidos päähenkilöönsä. Sellaiset ovat nyt muotia. Ei tarvitse tarkistaa lähteitä vimpampäälle. Aina voi sanoa, että tämähän on romaani.

Sitä mietin, miksi vain hankalat herrat valikoituvat näiden kirjojen päähenkilöiksi. Taidan tietää vastauksen. Äksöniä tulee enemmän kuin mitä siivoista naisihmisistä saataisiin irti.

Panu Rajalan teksti on aina ollut juohevaa ja lukijaystävällistä.

Suomussalmen sulttaanin eli Ilmari Kiannon elämän kohdalla ei näin ollut. Enimmän aikaa oli vaikea tietää, onko äänessä Ilmari vai joku hänen luomansa henkilö. Se haittasi jopa niin, että olin vähällä jättää kirjan kesken.

Kiinnostavimpia olivat Ilmarin (alkuperäiseltä sukunimeltään Calamnius) lapsuus ja nuoruus Suomussalmen pappilassa papin poikana. Sählinki alkoi yliopistovuosina, jolloin hän ei saanut oikein mistään otetta. Tuli yritettyä sitä ja tuli yritettyä tätä. Myöhemminkin hän tempoili äärimielipiteestä toiseen, etsi ja sai vihollisia niin kirkosta kuin yhteiskunnastakin. Kapinallinen hän oli, ja nykyään sanottaisiin varmasti, että myös narsisti.

Ilmari Kiannon naissuhteet olivat moninaisia ja niitä oli paljon. Ei ollut metoo-kampanjaa siihen aikaan, joten Ilmari saattoi esteettä kuvauttaa itsensä alastomana nuorten sihteerityttöjensä kanssa. Dirty old man.

Vanhaksi likaiseksi mieheksi Ilmari Kianto olisi jäänytkin ilman Ryysyrannan Jooseppia ja Punaista viivaa, jotka pelastivat hänet suomalaisen kirjallisuuden historiaan.

Levottoman mielen nappasin kirjaston hyllystä ihan vain Antti Tuurin perusteella.

Fiktiivinen elämäkertaromaani kertoo kuvataiteilija Arvid Bromsista (5.6.1910-10.5.1968). Hänestä en ollut koskaan kuullutkaan. Nyt tiedän että hän oli Suomen ensimmäinen surrealisti, mutta hallitsi muitakin tyylejä. 

Broms oli yrittänyt nuoruudessaan opiskella yliopistossa mm. teologiaa, mutta eihän siitä mitään tullut. Veri veti taiteiden puoleen. Siitä huolimatta että hän opiskeli maalaustaidetta kuuluisien opettajien johdolla sekä Pariisissa että Lontoossa, helsinkiläiset taidepiirit eivät koskaan laskeneet häntä joukkoonsa. Kun Lappajärvellä asuva Broms pitkällisen odottelun ja taistelun jälkeen pääsi pitämään näyttelyä helsinkiläisgalleriaan, vain pari taulua löysi ostajan. Yksikään pääkaupunkilaislehti ei noteerannut näyttelyä paria riviä enempää.

Ahdistusta ja rahapulaa Broms yritti hallita viinan avulla. Pikkurötöksistä seurasi jokunen vankilareissukin. Elämä oli huijaamista ja koijaamista ja naapurien ja ystävien hyväksikäyttöä. Seuraava tapaus on kuvaava. Talvi oli tulossa, eikä Bromsilla ja hänen viidennellä vaimollaan Helvi Inkerillä ollut varaa ostaa öljyä kaminaan. Silloin Arvid meni muitta mutkitta pyörittämään naapurin pihasta öljytynnyrin omalle puolelleen. Naapuri ei koskaan sanonut asiasta mitään. Muutenkin kyläläiset auttoivat pariskuntaa monin tavoin. Velkojaan Broms yritti maksaa tauluillaan, mutta varmasti kaikki eivät koskaan saaneet saataviaan. Broms eli aika ajoin harhoissa, ja levoton mieli räiskähteli niin että hänet oli rauhoitettava ruiskeen avulla.

Parasta kirjassa on Tuurin jäljittelemätön tyyli. Kaikki tapahtuu preesensissä, tässä ja nyt. Vuorosanoja ei kuvata sellaisinaan, vaan kertojaminä Bromsin kautta: "Rouva tulee ja kysyy, juommeko kahvit. Helvi Inkeri kieltelee ja kertoo, että olemme jo juoneet maanmittarin luona."

Mielenkiintoinen yksityiskohta on, että kirjassa moneen otteeseen esiintyvä maanmittari on Antti Tuurin isä. Muitakin todellisia henkilöitä vilahtelee mukana, kuten Jorma Panula vaimoineen ja näyttelijä Jussi Jurkka, jota peräti epäillään Bromsin biologiseksi pojaksi. Arvidilla ja Emmi Jurkalla on ollut nuoruusvuosina myrskyisä suhde (parikin), joten ajatus ei ole mahdoton. Arvoitukseksi asian oikea laita kuitenkin jää.

Hankalia herroja tosiaan.

Odotan hetkeä, jolloin saan tarttua Aino Sibeliuksen tarinaan.            

 

 

 
Rauhoitutaas vähän
17.12.2019 21:01

 

Vain vuorokausi sitten kansanedustaja ja moninkertainen entinen ministeri Erkki Tuomioja (sd) yritti rauhoittaa poliittista keskustelua. Hänen mukaansa politiikan kieli on koventunut siinä määrin, että vastaavaa on ollut vain sisällissodan edellä.

Se kuulosti pahalta, mutta on varmasti totta. Ilmiö on ollut havaittavissa pidemmän aikaa. Tutkijat ovat selittäneet sitä somella, josta käytössäännöt puuttuvat kokonaan. Puskista voi huudella mitä tahansa. Vähitellen sosiaalisen median karkeat yleistykset ja hiomaton kieli ovat ryöstäytyneet politiikkaan ja kansalaiskeskusteluun.

Tuomioja on oikeassa. On korkea aika himmata ja nostaa taas hyvä käytös kunniaan. Politiikassa saa olla eri mieltä, mutta silti voi puhua harkitusti  ja vastapuolen näkemyksiä kunnioittaen. Tuomiojan ikäpolvella on pitkä sihti menneisyyteen, mikä uudelta digisukupolvelta puuttuu. 

Yksi osoitus siitä oli Tuomiojan puoluetoveri Sanna Marinin hyökkäys oppositiopuolue kokoomusta vastaan tämänpäiväisessä välikysymyskeskustelussa. "Eikö teitä hävetä?", hän kysyi. Miksi pitäisi? Välikysymys on opposition oikeus ja siitä on tarkoitus keskustella.

Sanna Marinin tähänastinen käytös enteilee repivää hallituskautta. Ainakin kokoomukseen päin hän on polttamassa siltoja päättäväisesti. Sellainen ei ole ollut Suomen politiikassa tapana, vaan kaikki puolueet ovat tehneet  yhteistyötä niillä paikoilla, jotka kansa on kussakin tilanteessa hyväksi nähnyt.

Toivotaan että Marin oppii. Eteläisen naapurimme sisäministeri hänet jo ehti haukkua pahanpäiväisesti, mutta pisteitä ei voi antaa siitäkään. Ei ole häpeä olla tamperelainen marketin kassa, ja on hienoa että sieltä pääsee ponnistamaan vaikka pääministeriksi. Silaus käytöstapoja ei kuitenkaan olisi pahitteeksi.

Sanotaan sitä vaikka sivistykseksi.        

 

 
Al-Holissa mieluummin kuin Suomessa
15.12.2019 21:38

 

Suomessa kuten monessa muussakin maassa on taitettu peistä, pitäisikö Syyrian al-Hol -leirilta hakea kotiin isis-äidit ja lapset vai vain lapset vai mitä pitäisi tehdä.

Ilma on sakeanaan lakipykäliä ja lapsen oikeuksia.Tasavallan presidenttikin jo myönsi, ettei ole perillä kaikesta mitä on tapahtunut ja sanoi kaipaavansa  lisävalaistusta. 

Vastikään aloittanut Sanna Marinin hallitus on kriisin partaalla. Ehkä ei tarvitsisi. Ei tässä mikään kiire ole, juuri mikään muukaan maa ei ole tehnyt mitään.

Meillä suomalaisilla taitaa olla ylikehitttynyt velvollisuudentunto, ja kun siihen lisätään kyky kärjistää, asiat menevät helposti solmuun.

Helsingin Sanomat on käynyt kyseisellä leirillä ja tietää nyt kertoa, että kaikki täältä lähteneet isis-vaimot eivät halua palata Suomeen. Osa heistä on jopa piiloutunut pelosta että palautus Suomeen tulisi. Eniten pelätään sitä, että Suomen viranomaiset tulevat ja kaappaavat heiltä lapset. Tämä pelko on aiheellinen, sillä sekin vaihtoehto on ollut esillä.

Al-Holin oloja on kuvattu epäinhimillisiksi ja suorastaan helvetillisiksi. Mitä meidän pitää ajatella siitä, että siellä ollaan kuitenkin mieluummin kuin Suomessa?

 

 
Hallitustaival alkoi kompastellen
14.12.2019 13:56

 

Sanna Marinin muutaman päivän ikäinen hallitus on kompastellut ja pyydellyt anteeksi.

Al-Holiin se tuskin silti kaatuu, vaikka merkit ovat huonot. Minkäänlaista yhteistä linjaa isisläisten palautuksiin se ei ole pystynyt luomaan. 

Joku keskustelija ohjasi Marinia, ettei kannata vielä purkaa laukkuja Kesärannassa, koska muutto sieltä voi tulla hyvin pian. Saamme nähdä. 

Marinin ensiesiintyminen EU:n huippukokouksessa sujui kuten pitikin, olihan häntä valmentamassa ja briiffaamassa kokonainen asiantuntijoiden armeija. Ei se silti ihan kolhuitta mennyt.

Moka tuli lehdistötilaisuudessa, jossa liian kärkäs avustaja kielsi toimittajia kysymästä Marinilta al-Holista. Kysyä saisi vain sen kokouspäivän annista. Kielto toi väistämättä mieleen Vladimir Putinin ohjatut ja näytellyt pressitilaisuudet. Tiedossa ei ole, oliko toimittajan interventiosta sovittu toimittajan ja Marinin kesken.   

Kun maito oli jo kaatunut ja vahinko tapahtunut, Marin kiirehti pyytämään anteeksi toimittajilta avustajansa käytöstä. Taisi vielä vedota kireään aikatauluunkin. Episodi oli kuitenkin jo huomattu maailmalla.

Myös hallituksen "voimakaksikon" (kuten valtiovarainministeri Katri Kulmuni itseään ja pääministeriä nimitti ) toinen osapuoli on jo ehtinyt mokata. 

Keskusta on muita hallituspuolueita nihkeämpi ottamaan vastaan al-Holin leiriltä yhtään ketään. Vahvana tukena puolueella on Suojelupoliisin lausunto, jonka mukaan palaajat olisivat Suomelle turvallisuusuhka.

Näppäränä tyttönä Kulmuni pykäsi somessa äänestyksen, keitä pitää palauttaa ja keitä olla palauttamatta. Ministerin käynnistämä some-äänestys sai muiden muassa ihmisoikeusjärjestö Human Rightsin haukkomaan henkeään. Ihmishengillä ja -kohtaloilla leikkiminen sopii huonosti kevyeen nettiäänestykseen.

Jo samana päivänä kuuliainen Kulmuni poisti some-päivityksensä ja pyysi anteeksi. Minulle jäi vähän epäselväksi, keneltä. Ainakaan minulta ei olisi tarvinnut pyytää, sillä en ollut hänen äänestystään edes noteerannut. 

Kulmunia  muistuttaisin kuitenkin, että voimakaksikosta voi puhua vasta sitten, kun siitä voimasta on näyttöä. 

Eikä siinä kaikki. Aina niin sliipattu ja sovitteleva ulkoministeri Pekka Haavisto on pannut ministeriössään hyrskyn myrskyn.

Hänen väitetystä tavastaan johtaa käskyttämällä ja nöyryyttämällä kertoo, että hän on siirtänyt syrjään konsulipäällikön, koska tämä ei totellut hänen (monen mielestä lainvastaista) käskyään hakea isis-porukoita konsulikyydillä Suomeen.

Asian tultua julkiseksi Haavisto kertoo pyytäneensä konsulipäälliköltä anteeksi ja sallineensa hänen palata virkaansa. 

Näin on tullut muutamassa päivässä todistetuksi, että jos tämä hallitus jotain osaa, niin anteeksi pyytämisen.

Nuorehko naisministerien joukko on saanut myönteistä kansainvälistä huomiota. 

Suomi on saanut kehuja, ja suitsutusta on tullut jopa Hillary Clintonilta asti

Otetaan kehut vastaan, mutta odotellaan uusilta ministereiltä työtä ja tuloksia.

Kauneus ei ole pääasia. Kukkopilli on kukkopilli vain jos se soi. 

 

 

 
Telanne sai puhtaat paperit
12.12.2019 19:03

 

Jos naista ei valita virkaan tai toimeen, onko syy aina sinä, että hän on nainen? Ei tietenkään.

Päinvastaiselta käsitykseltä ei median seuraaja kylläkään voi välttyä. Syrjintäkokemukset, todelliset tai kuvitellut, saavat runsaasti julkisuutta. Naisvoittoisesta hallituksestamme huolimatta meillä elää edelleen käsitys, että naiset olisivat jotenkin heikompi sukupuoli, jota vahvat miehet sortavat. Ajattelutavalle ei oikein enää riitä perusteita. 

Olen monesti sanonut naispuoliselle kuulijakunnalle, että jos huomaatte tulleenne syrjityksi, nostakaa hirmuinen meteli. Mutta älkää etsikö syrjintää suurennuslasin kanssa. Ei sitä kaikkialla ole.

Jos en selviydy jostain haasteesta, on perin inhimillistä selittää epäonnistuminen jonkun muun syyksi. "Minua ei valittu, koska olen liian vanha/liian nuori/liian lihava." Tuttua juttua. Vaikeampi on myöntää, että joku toinen valittiin, koska hän oli tehtävään sopivampi ja osaavampi.

Viimeisin valtakunnallista kiinnostusta herättänyt syrjintäepäily päätyi käräjäoikeudessa työnantajan voitoksi. Valtioneuvoston nykyinen viestintäjohtaja Päivi Anttikoski koki tulleensa sukupuolensa vuoksi syrjityksi, kun häntä ei valittu Aamulehden päätoimittajaksi. Haastattelussa Anttikoski oli kertonut suunnitelmastaan asua viikot Tampereella miehen ja kymmenvuotiaan pojan asuessa Helsingissä. Tähän Alma Median toimitusjohtaja Kai Telanne oli tokaissut, ettei kymmenvuotias lapsi pärjää ilman äitään. Kun päätoimittajaksi valittiin toinen henkilö, Anttikoski tulkitsi tulleensa syrjityksi äitiyden takia. 

Käräjäoikeus katsoi kuitenkin, että Anttikoski oli jätetty valitsematta, koska hän ei valitsijoiden mielestä ollut paras henkilö tehtävään. Lisäksi vaa´assa painoi, että hän oli samanaikaisesti hakenut valtioneuvoston viestintäjohtajaksi. 

Työsyrjintäkanne kaatui, mutta ihan ilman moitteita Telanne ei selviytynyt. Käräjäoikeus piti epäasiallisena ja sopimattomana, että hän oli kommentoinut Anttikosken perheen yksityisasioita. Moitteilla ei tietenkään ollut muuta merkitystä kuin että Anttikoski sai hieman hyvitystä.

Tähän stop ja huutomerkki ja varoitusmerkki, jos yksikään rekrytoija sattuu lukemaan tätä palstaa.

Haastateltavan yksityisasioita ei pidä kommentoida edes pään nyökkäyksellä tai ynähdyksellä, sillä kaikki se voidaan kaataa haastattelijaa eli työnantajaa vastaan. Kevyeenkään jutusteluun perheen tai lasten parhaasta ei ole syytä lähteä.

Lukemattomissa haastattelutilanteissa olen kauhistuneena seurannut, miten työnhakijat pyytämättä levittävät pöydälle koko yksityiselämänsä ja elämäntarinansa. Lähdepä kommentoimaan tai tekemään lisäkysymyksiä, olet lirissä. Viisainta on nopeasti palauttaa keskustelu raiteilleen sanomalla vaikka että "palataanpa vielä sinun työhistoriaasi".

Ja tietenkin haastattelijan on viisasta varmistaa selustansa niin ettei koskaan haastattele yksin.

Sana sana vastaan -tilanteet ovat kaikkein kinkkisimpiä ja niissä voi helposti joutua maksumieheksi.  

 

 
Jotta totuus ei unohtuisi
11.12.2019 12:40

 

Uuden hallituksemme nuori ja naisvoittoinen avainministeristö on saanut myönteistä huomiota ympäri maailman.

Onnea vaan minunkin puolestani.  Suotakoon ministereille hetkensä median suitsutuksessa, kunhan totuutta ei unohdeta.

Uusi pääministeri Sanna Marin (sd) vakuutti eilen moneen kertaan, että tämä hallitus aloittaa puhtaalta pöydältä. Se nyt vain ei ole mahdollista. Vaikka kasvot osittain vaihtuivat, samat asiat ja ongelmat odottavat ratkaisuaan pöydällä, joka ei tosiaankaan ole puhdas.

Ensimmäiseksi on siivottava ulkoministeriön al-Hol -sotku ja vastattava opposition välikysymykseen. Ulkoministeri Perkka Haaviston asemakin tullee punnittavaksi. Tällä kertaa perussuomalaisten esittämässä välikysymyksessä ovat mukana kaikki oppositiopuolueet, mikä enteilee opposition terästäytymistä.

Nuoruudella ja naiskauneudella on paikkansa, mutta alkavalta hallitukselta odotamme tekoja. Valtion velka lisääntyy päivä päivältä. Luvatut työllisyystoimet puuttuvat edelleen, vaikka juuri työllisyyden nostolla piti rahoittaa kaikki se hyvä, minkä edesmennyt Rinteen hallitus lupasi. Tämä saattaa jopa koitua hallituksen kohtaloksi, sillä valtiovarainministeriksi noussut keskustan Katri Kulmuni pitää työllisyystavoitteen toteutumista hallituksen koossa pysymisen ehtona. Jos Kulmuni joukkoineen panee pillit pussiin, se on siinä.

Ongelmia lisää, että sekä demarien että kepun kannatus on ennätyksellisen heikko. 

Kepun masinoima Antti Rinteen kaato saattoi kuitenkin auttaa demareita. Heidän ei itse tarvinnut heivata Rinnettä ulos. Takeltelevan Rinteen vaihto selkeäsanaiseen ja edustavaan Marinin voi myös hetkellisesti nostaa puolueen kannatusta. Ja ihan varmasti Marin on punaisen Tampereen johdossa kouliintunut poliitikko. Kova luu niin sanoaksemme. 

Yhtä asiaa ihmettelen. Hallituksen naisenemmistöä hehkutetaan estoitta, vaikka vielä hetki sitten sukupuolia ei saanut edes mainita.        

Ylemmältä taholta kouluja ohjeistettiin, että tyttöjä ja poikia ei saanut erottaa omiksi ryhmikseen. Mitään tyttöjen ja poikien joukkueita ei pidä sallia. Liikenneministeriössäkn havahduttiin siihen, että liikennemerkkien ihmishahmoissa on merkittävä tasa-arvo-ongelma. Ne eivät saisi muistuttaa miehiä tai naisia kuten nyt, vaan merkit on uusittava sukupuolettomiksi pulleroiksi. Vessojen ovista myös mokomat merkit pois.

Äkkiä kaikki muuttui. Tarvittiin 12 naisministeriä ja 7 miesministeriä, eikä sukupuolineutraaliudesta puhu enää kukaan. 

Halutessaan tämä naisjoukko voisi puuttua siihen ainoaan todelliseen epätasa-arvoomme,  että armeija on pakollinen vain miehille.

Jouluksi kotiin.

Kuvat al-Hol -leirin naisista saavat vakuuttuneeksi, että tyypillisiltä suomalaisnaisiltahan nuo näyttävät. Suomen valtio lennättää heidät kustannuksellaan tulevalla viikolla Suomeen. Hyvä että pääsevät kotiin, jotta ehtivät vielä tekemään imelletyt perunalaatikot jouluksi.   

 

 

 
Katsoin minäkin Linnan juhlia
08.12.2019 15:23

 

Olin yksi niistä 2,3 miljoonasta suomalaisesta, jotka katsoivat Ylen kanavalta tasavallan presidentin itsenäisyyspäivävastaanottoa.

Tämänvuotiseksi teemaksi oli valittu tieto ja yhteiskunnallinen keskustelu. Se ei ohjelmassa valitettavasti näkynyt. Odotin tiedemaailman edustajien haastatteluja ja puheenvuoroja, mutta niitä ei suotu. Sen sijaan haastateltiin iskelmälaulajakaksikko Mattia ja Teppoa, jotain nuorta kaveria, joka lopettelee bändiään (loppukesästä kuitenkin vasta) ja mies- ja naisjääkiekkoilijoita. Kaikki kunnia heille ja kiitos hienoista suorituksista vuoden aikana, mutta ei se sitä ollut mitä luvattiin.

Selostajat tunsivat kohtuullisen hyvin kutsuvieraat. Olisiko liikaa vaadittu, että he tuntisivat myös kaikkien kansanedustajien ja ministerien puolisot nimeltä? Jos mainitaan Antonio Flores, silloin pitäisi mainita muutkin. Kiittäen mainittakoon, että sekoilua oli vähemmän kuin ennen.

Pääpaino selostuksissa oli naisten puvuissa. Saimme tietää, kuka minkäkin puvun oli suunnitellut, mitä kangasta oli käytetty ja kuinka monta helmeä pukuun oli kirjailtu. Näitä tietoja tuskin koskaan tarvitsemme.

Totta kai tasavallan ykkösjuhlaan pukeudutaan huolella, mutta menikö jo överiksi? Meni. Siinä vaiheessa suutahdin, kun avattiin katsojaäänestys: yleisö saisi valita illan kauneimman puvun. Tökeröä. Jos olisin vierailulla ja isäntäväki panisi pystyyn äänestyksen vieraiden puvuista, ottaisin jalat alleni ja häipyisin. Luultavasti näiltäkään vierailta ei ollut kysytty suostumusta moiseen mauttomaan kilpailuun.

Itsestäänselvästi kuningatatarkilpailussa pärjäävät kaunisvartaloiset nuorehkot daamit. Seitsemänkymppisellä tai pyörätuolissa istuvalla ei ole siinä mitään jakoa, vaikka puku olisi miten kaunis. Esimerkiksi Jaana Pelkosen gladiaattorihenkinen puku sopi langanlaihalle Pelkoselle, mutta olisi punkeron yllä näyttänyt hirvitykseltä. Kyse ei ollut siis vain puvusta.

Tämän vuoden yllätys oli ehkä se, että upeimmat pukeutujat löytyivät "tuntemattomien" vieraiden joukosta. Oli huipputyylikäs Vuoden Luokanopettaja, oli urheilijan avec ja oli monia omaistensa tueksi tulleita saattajia, jotka löivät laudalta julkkisstarat mennen tullen.

Pakko kai flopitkin on mainita, kun kerran leikkiin lähdin.

Minulle tuntematon kirjailija tallusteli vastaanotolle muina naisina arkisissa pitkissä housuissa ja matalissa kengissä. Jokin protesti sen kai oli tarkoitus olla, mutta protestoija ei tiennyt, että etiketin noudattaminen on vain kohteliasta isäntäväkeä ja muita vieraita kohtaan. Ei sen noudattamatta jättämisellä maailmaa muuteta. Myös opetusministeri Li Anderssonin omituinen leikkipuvun ja yöpvuun yhdistelmä kummastutti.  Marimekon toimitusjohtaja Tiina Alahuhta-Kasko oli luottanut oman talonsa unikkoon, mikä oli sinänsä hienoa. Puvun ei kuitenkaan olisi tarvinnut olla muodoton säkki. 

Jenni on saanut jo yllin kyllin kiitosta esiintymisestään samassa puvussa kuin jokunen vuosi sitten. Ilmasto kiittää. (Ja Sauli varmasti nuukana miehenä myös.)  Pukua oli tuunattu istuttamalla siihen kyynärpäihin asti ulottuvat hihat.  Se ei kuitenkaan olisi ollut tarpeen, sillä alkuperäinen versio oli parempi, selkeämpi ja linjakkaampi.

Ei ole tullut seurattua, kuka pukuäänestyksen voitti. Eikä sillä ole väliäkään. Hömppälinja sopii niin huonosti tasavallan presidentin itsenäisyyspäivävastaanottoon ja verovaroin ylläpidettyyn Yleen, että sille voi vain toivoa nopeaa loppua. 

Mutta pahaa pelkään että ensi vuonna selostajana kikattelee Vappu Pimiä. Koko illan voi äänestää  ja tasatunnein tipahtaa yksi vieras ulos.

PS.Illalla myöhemmin

Luottamus on päivän sana. Vielä viikko sitten Antti Rinteeseen eivät luottaneet omat eivätkä vieraaat. Hän joutui eroamaan, vaikka itse luotti niin paljon että kertoi tavoittelevansa puolueensa seuraavaakin puheenjohtajakautta. Valtion omistajaohjausmnisteri Sirpa Paateroonkaan ei luotettu, tai ainakaan Rinne ei luottanut, koska Paatero ei hänen mukaansa ollut noudattanut hänen ohjeitaan.

Nyt on kaikki toisin. Suomi saa alkavalla viikolla uuden pääministerin demarien Sanna Marinista, johon nyt  jokaisen on syytä luottaa. Sirpa Paateroonkin luotetaan taas niin paljon, että hän saa palata ministeriksi. Vilahti muuten tänään ruudussa, joten sairaus lienee pikavauhtia parantunut. Ihmeparantumisia on.

Antti Rinteen luottamus vasta huippua on. Hän pääsee yhdelle valtakunnan arvostetuimmista paikoista eduskunnan varapuhemieheksi. Epätoden puhuminen eduskunnalle - tai tarkkoja ollaksemme sen epäily -  ei merkitse mitään

Juuri eronnut Antti Rinteen hallitus ehti istua puoli vuotta, mutta sen työllisyystoimet ovat aloittamista vailla. Sen sijaan ovi on lonksunut, kun kaksi ministeriä on saanut mennä.  Seuraavaksi saa mennä, ellei ihmeitä tapahdu, ulkoministeri Pekka Haavisto. Ja huomenna menee 100 000 ihmistä lakkoon.

 

 

 
<< Alkuun < Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Seuraava > Loppuun >>

Sivu 2 / 195