Naiset valkoisissa
16.02.2020 16:03

 

Cecilia Samartin. Naiset valkoisissa. Bazar. 2019

Olen tätä ennen lukenut jonkin Samartinin kirjan, ja yksi niistä on kotihyllyssänikin. Samartin-fania ei minusta kuitenkaan tullut, vaikka laatukirjallisuutta hänen tuotantonsa ilman muuta on.

Se ei vain kolahda minuun, kuten eivät Elena Ferrantenkaan kiitetyt ja kehutut romaanit.  Ferranten jätin yhden ainoan kirjan lukemiseen. Molemmat kirjailijat kertovat eteläisten maiden vahvoista naisista. Heidän vahvuutensa on toisenlaista kuin meidän täällä pohjoisessa. Mentaliteetti on eri  ja maailma on eri.  

Kirjassa eletään vuotta 2003 Kuuban Havannassa.

Samartinin naisten vahvuus on uhmakasta. Sen on oltava, sillä sukupuolten tasa-arvo on vielä 2000-luvullakin kaukana pohjoismaisesta tasosta. Eikä siinä kaikki, vielä kymmeniä vuosia vallankumouksen jälkeen jokaisen on varottava sanojaan. Erityisen silmälläpidon alaisia ovat koulutetut ihmiset, lakimiehet ja lääkärit. Pienikin oma ajattelu tai olevien olojen arvostelu tulkitaan vastavallankumoukselliseksi. Seurauksena  voi olla 26 vuoden vankilatuomio. Sellaista istuu parhaillaan yksi kirjan päähenkillö, Ernesto-niminen lääkäri. On väärin sanoa että istuu, sillä hänet on enimmäksi ajaksi suljettu häkkiin, jossa ei voi seistä eikä maatessaan oikaista jalkojaan. Silmitön kidutus saa hänet tunnustamaan rikoksia joita ei ole tehnyt.

Sadismi ei rajoitu vain vankiloihin. Osa väestöstä on mennyt uusien vallanpitäjien kelkkaan ja nauttii tehdessään naapureistaan ilmiantoja,  joilla ei ole minkäänlaista asiaperustetta. Olga-rouva istuu päivät pitkät ikkunan ääressä tekemässä muistiinpanoja naapureistaan. Hän osallistuu myös suoranaiseen kidutukseen.

Tällaisessa maailmassa marssivat Naiset valkoisissaan sunnuntaisin jumalanpalveluksen jälkeen läpi Havannan keskustan. Äänettä etenevässä kulkueessa jokaisella on kädessään punainen kukka. He ovat syyttömästi vangittujen miestensä, isiensä ja veljiensä omaisia. Riskitöntä ei edes tällaiseen rauhanomaiseen mielenosotukseen osallistuminen ole. Seuraa kuulusteluja ja myös omaiset ovat vaarassa. Sophie on jo hyväksytty yliopistoon opiskelemaan, mutta kun hänen äitinsä Silvian yhteys Naisiin valkoisissa käy ilmi, yliopistopaikka perutaan.

Yli 90-vuotias isoäiti Maria pitää itseään onnekkaana. Hänen sallittiin jäädä asumaan omaan huoneeeseensa, kun kommunistit ottivat hänen kotitalonsa haltuun. Jokainen arvoesine, taulu ja käyttötavara vietiin. Muihin seitsemään makuuhuoneeseen sijoitettiin vieraita ihmisiä. Yhteisasuminen hiljalleen rapistuvassa talossa sujuu, kun on sujuttava.

Ruoankin kanssa on niin ja näin. Turisteille tarkoitettuihin ruokakauppoihin ei paikallisilla ole pääsyä. Kuulusteluja ja vakoiluepäilyjä voi seurata siitäkin, jos on sattunut ottamaan vastaan turistin lahjoittaman ruokakassin. Mitä tetoja olet myynyt amerikkalaisille?  Etkö muka mitään? Todista se.

Ilmapiiri on ahdistava, mutta valoistuu hieman loppua kohti. Liikkuu  huhuja, että amerikkalaiset alkavat puuttua asioihin ja pitkiä vankilatuomioita tullaan perumaan. Marian, Silvian ja Sophien perheessä perheenjäsenet välittävät toisistaan ja Sophiekin näyttää löytävän rakkauden. Tosin Kuuban ulkopuolella.